3/2019

Rauhantutkimus tänään: Rauhantutkimukseen oppia dementiahoivasta
Rauhantutkimuksen moninaisuutta ja laaja-alaisuutta kuvaa se, että siihen voidaan sisällyttää myös vaikkapa vanhusten hoivan tutkiminen. Tiina Vaittinen kertoo suomalaista vanhushoivaa

Eläkeläiset jäivät Ukrainan sodan jalkoihin
Eläkeläiset ovat jääneet Ukrainan sodan ja jähmeän byrokratian vangiksi. Osa heistä kuolee rajanylityspisteillä matkatessaan hakemaan eläkettään. Ongelmia on myös Donetskin

Siviilit tarvitsevat apua Ukrainassa
Ukrainan jo viisi vuotta jatkuneen sodan vaikutukset konfliktialueen asukkaiden elämään eivät juuri näy tiedotusvälineissä. Sotaan viitataan lähinnä joko Vladimir Putinin

Beit Ummar ja ikuisen miehityksen salaisuus
Beit Ummarin palestiinalaiskylän tapahtumat ovat esimerkki siitä, minkälaista on arkinen elämä suuressa osassa Israelin miehittämää Länsirantaa. Israelin pyrkimys liittää kylää

Rajatapauksia: Pätkä piikkilankaa
Oli kaunis toukokuun päivä, ja kävelin Raatihuoneenkatua kohti keskustaa. Tulin Kirkkopuiston kohdalle. Menin kioskille ja ostin jäätelön. Kioskin vieressä oli

Suomalaisnaiset Palestiinassa
Outi Hänninen on teologi ja seurakunnan tiedotussihteeri ja Kirsti Honkasalo eläkkeellä oleva toimittaja. He tutustuivat toisiinsa Suomen Lähetysseuran matkalla Palestiinan maratonille kolme

Hindufasismi eteni Intian vaaleissa
Intian parlamenttivaalien tulos lupaa karmeita aikoja niille, jotka eivät kuulu pääministeri Narendra Modin isännöimään hinduperheeseen. Jo äärimmäisen likainen vaalikampanja viesti

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Vaikutan – olen siis olemassa!
Uusi hallitus on nimitetty. Kaksien vaalien jälkeen ollaan tilanteessa, jossa odotetaan tekoja lupausten täyttämiseksi. Eduskunta säätää Suomen lait, mutta Euroopan