Aihearkisto: 3/2010

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Onko Suomella ongelmia?

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Onko Suomella ongelmia?

Kevään kääntyessä kesäksi on puheenaiheeksi noussut monia keskenään varsin ristiriitaisia aiheita. Varmaan eniten on huolta ja hämmennystä aiheuttanut kaksi yhtäaikaista
Ay-toiminta voi tappaa

Ay-toiminta voi tappaa

Ammattiliittojen kansainvälinen liitto ITUC julkaisi 9. kesäkuuta raportin, josta käy ilmi muun muassa talouskriisin vaikutus ay-toimintaan: kriisi on tehnyt ammattiyhdistyksissä
Puolet pois prinsessojen valtakuntaa. Väkisin.

Puolet pois prinsessojen valtakuntaa. Väkisin.

Puolikas taivasta on äärimmäisen voimakas aikalaiskertomus valtavan suuresta oikeuden puutteesta maailmassa. Sukupuolten välinen epätasa-arvo saattaa tuntua pieneltä ja jo tarpeeksi
Rikas maa täynnä köyhiä

Rikas maa täynnä köyhiä

Quinton Dlamini on hyväntuulinen swazimaalainen oppositioaktivisti, jonka olemus ei kieli ahdingosta tai vaikeista olosuhteista kotimaassa. Hän on toiminut 27 vuoden
Latinalaista Amerikkaa militarisoidaan

Latinalaista Amerikkaa militarisoidaan

George Washingtonin sanoja käyttääkseni, Yhdysvallat perustettiin "aloittelevaksi maailmanvallaksi". Kansallisen alueen valloitus oli hankkeena suurenmoinen, ja alkuajoista lähtien ratkaisevan tärkeänä tavoitteena
Rauhaa ja sopua pulpettiin

Rauhaa ja sopua pulpettiin

Rauhankasvatusinstituutissa on eletty muutosten aikoja. Viime vuonna aloittanut uusi pääsihteeri Johanna Laaja jäi tammikuussa äitiyslomalle, ja hänen työtään jatkaa Pirjo
Huoli islamofobiasta ja maailman tilanteesta

Huoli islamofobiasta ja maailman tilanteesta

Tariq Ali kuuluu samaan kategoriaan Edward Saidin ja Eqbal Ahmadin kaltaisten ajattelijoiden kanssa. Kirjailija, politiikan kommentaattori, elokuvan tekijä ja toimittaja
Nato irti Suomesta

Nato irti Suomesta

Tornion järjestötalolla kuunneltiin 30.5.2010 tukholmalaisen Agneta Norbergin terveisiä YK:n ydinaseriisuntakokouksesta New Yorkista. Norberg on muun muassa ruotsalaisen Svenska Fredrådet -rauhanjärjestön