Poliittinen vanki, Gorbatšovin säätiön työntekijä ja politologi Boris Kagarlitski välitti 16.8.2023 kirjeen vankilasta. Kirje on julkaistu Rabkorin Telegram-kanavalla. Kirsti Era suomensi sen ja julkaisi Rauhanveteraani Kirsti Era -Facebook-tilillä 23.8.2023. Julkaisemme kirjeen alla.
Syyskuussa Kagarlitskin ”terrorismirikos”, sotaa kritisoiva blogikirjoitus, käsitellään oikeudessa, ja hän saattaa saada monen vuoden tuomion. Silloin hänet varmaankin siirretään rangaistussiirtolaan nykyistä karumpiin oloihin.
Boris Kagarlitski. Kirje vankilasta.
Tämä ei tapahtunut minulle ensi kertaa. Minut pidätettiin useamman kerran jo Brežnevin aikana, Jeltsinin aikana hakattiin ja uhattiin murhata. Putinin aikana tämä on toinen pidätys. Vallanpitäjät vaihtuvat, mutta eri tavoin ajattelevien poliitikkojen vangitsemisen perinne on valitettavan pysyvä. Yhtä muuttumaton on myös monien ihmisten valmius tehdä uhrauksia vakaumuksensa takia, vapauden ja yhteiskunnallisten oikeuksien puolesta.
Luulen, että voin tulkita tämän vangitsemisen tunnustukseksi lausuntojeni merkittävyydestä. Vastaanottaisin toki tunnustusta mieluummin hieman toisessa muodossa, mutta kaikella on aikansa. Reilussa 40 vuodessa, jotka ovat kuluneet ensimmäisestä pidätyksestäni, olen oppinut kärsivällisyyttä ja ymmärrystä siitä, miten vaihtelevia ovat poliittiset kohtalot Venäjällä.
Komin tasavallassa, jonne olen kohtalon ja FSB:n tutkijoiden määräyksestä päätynyt, on hyvä sää, ja vankilassa on kaikki järjestetty säällisesti. Asiani ovat siis kunnossa. Valitettavasti en ole toistaiseksi saanut oikeutta käyttää kirjoja, jotka otin mukaani. Niitä tarkistetaan ääriajattelun varalta. Toivon, että sensuuriväen maailmankuva laajenee heidän tutkiessaan niitä: yksi käsittelee nykyisten yliopistojen tilannetta ja sen on kirjoittanut Sergei Zujov, Moskovan sosiaali- ja talousyliopiston entinen rehtori, istuessaan vankilassa. Toinen käsittelee toisen maailmansodan historiaa.
Minun sallitaan saada kirjeitä. Niitä on tullut hyvin paljon ja saan vastata niihin. Tässä suhteessa istuminen on nyt helpompaa kuin Brežnevin aikana. Myös ruokatilanne on paljon parempi. Täällä on kauppa, jonne voi tallettaa rahaa minua varten. Kaupan valikoima on yhtä hyvä kuin eräissä kaupoissa, jotka toimittavat kotiin. Hinnat tosin ovat korkeammat. Kuitenkin voin näköjään jopa tilata lounaan vankilan kuppilasta. Ruokalista on aivan kelvollinen! Tosin täällä ei ole mikroa, jossa ruoan voisi lämmittää.
Kaikkiaan elämä on siis siedettävää. Ainut ongelma on, miten kauan tätä jatkuu. Mutta se ei olekaan vain minun ongelmani. Samaa pohtivat miljoonat ihmiset kaikkialla maassa. Kohtalomme on siis yhteinen riippumatta siitä, missä paikassa ja oloissa olemme.
Selliin asennetun television avulla on varsin vaikea käsittää, mitä tapahtuu todella. Tärkeimmät uutiset meille kuitenkin kerrotaan. Muistan, miten odotimme Lefortovon vankilassa vuonna 1982, minä päivänä sellin oven luukusta työnnetään surureunuksin painettu Pravdan numero (merkiksi Brežnevin kuolemasta – KE).
Viime vuosien tapahtumat eivät tuntuisi antavan aihetta optimismiin. Kuitenkin historiallinen kokemus on kaikkiaan paljon rikkaampi ja antaa paljon enemmän perusteita myönteisiin odotuksiin. Muistattehan, mitä Shakespeare kirjoittaa Macbethissä: ”Pimeintäkin yötä seuraa päivä.”
PS. Kiitän lämpimästi kaikkia, jotka ovat ilmaisseet minulle solidaarisuutensa, vaatineet vapauttamistani, kirjoittaneet kirjeitä vankilaan. Täytyy tietenkin pyrkiä kaikkien poliittisten vankien vapauttamiseen. Ennemmin tai myöhemmin se tapahtuukin. Jostain syystä luulen, että pikemminkin ennemmin kuin myöhemmin.
Kuva: Rabkor (Kagarlitskin Youtube- ja somekanava)
