Suomalaisten puolueiden keskuudessa vaihtoehto asevarustelulle on hiipunut lähes olemattomiin. Rauhanliikkeestä ponnistaneet vihreät ja militarismiin kielteisesti suhtautuneet vasemmistopuolueet ovat viimeisen kymmenen vuoden aikana liittyneet saumattomasti kiihtyvää asevarustelua kannattavaan rintamaan.
Ratkaiseva asevarustelun yksituumaisuuden hetki oli vuonna 2017, kun kaikki eduskuntaryhmät hyväksyivät mukisematta Juha Sipilän hallituksen puolustuspoliittisen selonteon. Siinä linjattiin sotilasmenojen mittava kasvu uusien hävittäjien hankkimiseksi. Ilman julkista keskustelua Antti Rinteen hallitukseen pääsyn ehdoksi asetettiin Sipilän hallituksen viimeiseen kehysbudjettiin leipoman miljardiluokan varustelumenojen korotus ja hävittäjähankinta. Sanna Marinin hallituksen kaikki puolueet olivat vuorostaan panemassa toimeen historiallisen kallista hävittäjähankintaa, ja kaiken lisäksi järjestelmäksi valittiin hyökkäyssotaan parhaiten soveltuva vaihtoehto, yhdysvaltalainen F-35.
VENÄJÄN HYÖKÄTTYÄ UKRAINAAN kaikki eduskuntapuolueet Vasemmistoliittoa lukuun ottamatta olivat innolla ja kiireellä hakemassa Nato-jäsenyyttä. Päätös tehtiin ilman kunnollista harkintaa vaihtoehdoista, jotka olisivat pitäneet maamme irti ydinaseista ja vähentäneet riskiä ajautua osalliseksi muiden sotiin. Asevarustelumenoja sovittiin kasvatettavan edelleen miljardeilla.
On ollut surullista kuulla, miten edistyksellisetkin poliitikot ovat käyttäneet Nato-keskustelussa historiattomasti hokemaa ”ei koskaan enää yksin”. Talvisodan jälkeen näin kiteytetty ajatus johtikin pikaiseen liittoutumiseen – natsi-Saksan kanssa. Liittoumassa Suomi lähti suur-Suomea tavoittelevaan hyökkäyssotaan Neuvostoliittoa vastaan, mutta joutui perääntymään ja sotimaan lopulta Saksaa vastaan Lapissa.
Suomi oli edellisen kerran sotilaallisesti saumaton osa länttä Ruotsin kuningaskunnan itäisenä maakuntana. Tällöin suomalaisia lähetettiin surmaamaan ja kuolemaan suur-Ruotsin asialla Balkanilta Juutinmaalle. Autonomian aikana suomalaisia sotilaita käytettiin puolestaan Venäjän imperialistisissa taistoissa. Oikea johtopäätös menneistä liittoutumisista ja liittoutumattomuuksista olisikin ”ei koskaan enää sotilasliittoa laajentumishaluisten maiden kanssa”.
JOTTA EDISTYKSELLISET PUOLUEET palaisivat rauhanpolitiikan edelläkävijöiksi ja turvallisuuspolitiikan vaihtoehtojen tarjoajiksi, niiden pitää tehdä konkreettisia aloitteita, jotka erottavat puolueet militarismin kannattajista.
Välittömästi tulee mieleen kolme aloitetta rauhanpolitiikan palauttamiseksi:
1) Allekirjoitetaan YK:n ydinasekieltosopimus samalla vauhdilla ja päättäväisyydellä kuin millä Nato-hakemus tehtiin. Valmista voisi hyvin olla tämän vuoden loppuun mennessä, sillä hallituspuolueista vihreät, demarit ja vasemmistoliitto ovat tämän takana. Naton vastustus sopimusta kohtaan oli syynä siihen, että tätä ei kirjattu Rinteen hallitusohjelmaan, mutta nyt on hyvä hetki lunastaa lupaus ja sitoutua ydinaseriisuntaan. Ydinaseet ovat mielettömiä joukkotuhon välineitä, eikä niille ole sijaa elämää ja ihmisoikeuksia arvostavassa maailmassa.
2) Torjutaan Turkin Suomelle esittämät vaatimukset määrätietoisesti, vaikka se johtaisi Nato-jäsenyyshakemuksen käsittelyn pysähtymiseen. Emme voi mitenkään aloittaa asevientiä Syyriaa laittomasti miehittävään ja siellä fundamentalistista terrorismia tukevaan maahan. Emme myöskään saa luovuttaa Turkille täällä asuvia aktivisteja. Turkin kanssa ei pidä neuvotella lainkaan, Naton tulee hoitaa prosessi jäsentensä kesken. Jos Turkki aloittaa ilmoittamansa uuden hyökkäyssodan Pohjois-Syyriaan, Suomen tulee olla eturivissä vaatimassa ja toteuttamassa samanlaisia pakotteita kuin mitä EU on asettanut Venäjälle Ukrainaan kohdistuneen hyökkäyksen vuoksi.
3) Nostetaan tavoite kansainvälisen rauhantyön resurssoinnille samalle tasolle kuin Naton asettama tavoite asevarustelulle, eli kahteen prosenttiin kansantuotteesta. Kehitysyhteistyön 0,7 prosentin lisäksi tavoitellaan kansainvälisen ympäristöyhteistyön, rauhanrakentamisen ja ihmisoikeustyön moninkertaistamista siten, että saavutetaan kahden prosentin kansantuoteosuus. Koska julkiset varat ovat rajalliset, sotilasmenot on toki syytä laskea mahdollisimman pian puoleen tai enintään prosentin kansantuoteosuuden tasolle.
Kansojen väliset suuret elintasoerot, vihamielinen mielipideilmasto ja geopoliittiset vastakkainasettelut voidaan purkaa, kun tavoitteeksi asetetaan erityisesti heikoimpia hyödyttävä yhteistyö ja muutokseen käytetään riittäviä voimavaroja.
Asevarustelulle on olemassa vaihtoehto. Valitaan se aina kun mahdollista.
Teksti: Marko Ulvila
Kirjoittaja on tamperelainen tietokirjailija ja rauhanaktiivi.
