Rauhantyö on ollut osa Arja Alhon elämää nuoresta asti. Suomen tuleva Nato-jäsenyys haastaa rauhanliikkeen uudella tavalla, mutta Alhon mielestä se ei muuta toiminnan tavoitteita. Rauhantyön tehtävä on edelleen kasvattaa ihmisiä rauhaan, löytää rauhanomaisia ratkaisuja konflikteissa ja erityisesti hillitä asevarustelua. Tässä haastattelussa hän pohtii laajemmin rauhanliikkeen roolia Nato-Suomessa.
Arja Alho on Ydin-lehden päätoimittaja, entinen kansanedustaja ja valtiotieteen tohtori. Lisäksi hän Vapaus valita toisin -yhdistyksen puheenjohtaja.
”Henkilökohtainen suhteeni rauhanliikkeeseen on pitkä, se on kulkenut mukanani koko elämäni ajan. Olen kanttorin tytär. Olin usein isän kanssa kirkossa kääntämässä virsitaulun numeroita tai laulamassa kuorossa.
Muistan tuolta ajalta, että vuorisaarnassa sanotaan: ’Autuaita ovat rauhantekijät, sillä heidät pitää jumalan lapsiksi kutsuttaman.’ Se on minulle ensimmäinen asia, joka liittyy rauhaan.”
Toinen asia, joka vaikutti merkittävästi teini-ikäiseen Arja Alhoon 1960–70 lukujen taitteessa, oli Vietnamin sota ja laajat sodanvastaiset mielenosoitukset. Myös Hair-musikaalilla ja sen lauluilla oli suuri merkitys.
”Kun olen ajatusmaailmaltani vasemmistolainen ja Sdp:n jäsen, niin minusta rauhaa ja oikeudenmukaisuutta ei voi erottaa. Siksi toimin poliitikkovuosieni jälkeenkin yhteiskunnallisesti, mutta nyt Ydin-lehden päätoimittajana.”
Rauhanliike puristuksessa
”Rauhanliike on ollut keväällä 2022 tosi ahtaassa raossa. Ukrainan sota on aiheuttanut paljon pelkoa ja johtanut vastakkainasetteluun rauhantyön ja sotilaallisen toiminnan välillä. Kun olet yrittänyt sanoa, että tärkeintä olisi löytää rauhanomainen ratkaisu Ukrainassa ja vähentää ihmisten kärsimyksiä, vastakommentti on miltei poikkeuksetta ollut, että olet suomettunut, olet putinisti. Kuitenkin sota on aina rikos ihmisyyttä vastaan. Venäjän hyökkäys on rikos.”
Arja Alhon mukaan rauhanomaisen ratkaisun hakeminen on kannanotto sotaa vastaan.
“Sodat myös päättyvät aina. Silloin pitää kohdata kaikki sodan tuottamat tuhot ja traumat. Niitä ovat raunioiden ohella rikki menneet mielet, kuolleet ja haavoittuneet.”
Rauhanliikkeen toiminta Nato-Suomessa
”Nato-jäsenyys ei muuta toiminnan tavoitteita. Rauhantyön tehtävä on edelleen rauhankasvatus, löytää rauhanomaisia ratkaisuja konflikteissa ja erityisesti hillitä asevarustelua.
Naton jäsenyys näkyy lähivuosikymmeninä varmaankin niin, että liittoutuminen tuo uudella tavalla esiin militarisoitumisen ja sen syventämisen paineen. Paine tuli esille heti Nato-päätöksen jälkeen pikavauhdilla. Suomen puolustusministeri lupasi esimerkiksi armeijan aseet maanpuolustusjärjestöjen koulutuskäyttöön.
Muita esimerkkejä ovat aitojen ja muurien rakentamishankkeet itärajalle ja kritiikki Ahvenanmaan demilitarisoidusta asemasta. Keskustelussa on valtavan paljon asioita, joita ei olisi voinut kuvitellakaan muutama kuukausi sitten.”
Rauhanliikkeen työ on Alhon mukaan Nato-Suomessa entistäkin merkittävämpää. On puolustettava demokratiaa ja kansalaisvapauksia, ja tuotava julki militarisoituminen, joka merkitsee asevaraisen turvallisuudentunteen arkipäiväistymistä.
Alho haastatteli hiljattain tanskalaista rauhantutkijaa Ole Weaweria tulevaan Ydin-lehden numeroon.
”Weaver on esittänyt teorian, että todellisten tai oletettujen uhkien turvallistaminen muuttaa kielenkäyttöä. Demokratian ja kansalaisvapauksien rajoittaminen arkipäiväistyy. Niin ei saisi käydä. Hänen mukaansa politiikassa turvallisuus on vaikea asia, koska se kääntyy nopeasti kansalliseksi turvallisuudeksi. Silloin eivät päde mitkään demokratiaan liittyvät pelisäännöt kuten avoin läpinäkyvä päätöksenteko ja kriittinen ja moninäkökulmainen keskustelu. Silloin vain tehdään asioita kyseenalaistamatta ajatellen, että on pakko, ei ole vaihtoehtoa.
Jos tämä ajattelutapa lavenee esimerkiksi niin, että ihmiset luokitellaan uhkaksi pakolaisuuden tai passin perusteella, toimimme silloin aika lailla samalla tavalla, kuin mistä nyt arvostellaan Venäjää.
Demokratia on aika hauras juttu ja rauhanliikkeen pitää sitä puolustaa.”
Miten rohkaista ihmisiä avoimeen keskusteluun
”Jos ajatellaan rauhantyön ydintä, sehän on rauhankasvatus. Rauhanliitolla on Rauhankoulu ja Rauhankasvatusinstituutilla on tasa-arvoon, antirasismiin ja muihin asioihin liittyviä hankkeita. Kohderyhmänä on ennen muuta lapset ja nuoret.
Toiveena on, että lapsille ja nuorille kehittyisi empaattista kykyä eläytyä tilanteisiin, joihin jokainen joutuu hiekkalaatikosta kouluun ja aikuiselämään saakka. Ongelmia ei ratkaista nyrkein tai kiusaamalla.”
Rauhanliikkeen pitää tuoda esille moninäkökulmaisuutta ja suosia kriittistä näkökulmaa.
”Nyt helposti koetaan, että kriittisyys on negatiivisuutta, mutta sehän on positiivista energiaa, joka tuo yhteiskuntaan keskustelua. Se voi johtaa yhteisymmärrykseen ja yhdistää eri tavalla ajattelevia osapuolia. Siinä on demokratian voima.”
Arja Alhon mukaan nopea, vain kolmen kuukauden Nato-keskustelu oli valtava takaisku moninäkökulmaisuudelle ja kriittiselle pohdinnalle, ja se osoitti kuinka hauraita olemme propagandan ja manipulaation edessä.
”Miksi näin kävi? Mielestäni on kyse tunteista, ehkä muustakin. Tunteista tulee merkittäviä, kun media ei enää uutisoi ja arvioi. Media kertoo tarinoita. Hyvä tarina on yleensä hyvän ja pahan välinen taistelu. Todellisuus on kuitenkin toinen. Mediassa noin yleensä tavoitellaan klikkauksia, tykkäyksiä ja vähän kaikkea muutakin kuten lukijoita tai katselijoita vetoamalla tunteisiin. Minusta me emme vielä ymmärrä, mitä tämä tunteiden politiikka on.”
Tunteet ja poliittiset päätökset
”On luonnollista, että ihmisillä on tunteita. Tunnereaktioissa on sekä hyvää että pahaa. Hyvää on se, että halutaan auttaa. Moni kokee, että juuri nyt minun pitää tehdä jotain. Se on positiivista, myönteistä aktivismia ja ennen muuta osoitus empatiakyvystä.
Kielteinen puoli on, että tunteet voivat purkautua epäluulona ja vastakkainasetteluna. Sitä sitten käytetään joidenkin poliittisten agendojen ajamiseen. Keväällä tunteita käytettiin Nato-agendan hyväksi. Mikään tosiasia ei osoittanut, että Suomeen olisi kohdistunut sotilaallista uhkaa. Luottamus Venäjään on toki horjunut, mutta mitään olemassaoloomme liittyvää uhkaa ei ollut, vaikka julkinen keskustelu tätä lietsoikin.
Miten rauhanliikkeen pitäisi vedota tunteisiin? Meidän pitäisi löytää itsestämme maailmankansalaisuus, oma merkityksellinen paikkamme universumissa. Meidän pitäisi kokea empatiaa ei vain ukrainalaisia vaan samalla tavalla esimerkiksi syyrialaisia tai afganistanilaisia kohtaan. Ihmiskunta olemme me, maapallo on meidän.”
Ympäristötuho ja rauha
”Kohtaamme ilmastonmuutoksen koko ajan. Arkea ovat sään ääri-ilmiöt, myrskyt, kuumuus, kylmyys ja luontokato. Emme näe niitä lintuja, joita olemme tottuneet näkemään pihapiirissämme.”
Alho pitää ympäristöliikettä rauhanliikkeen ykköskumppanina.
”Ukrainan pommitukset ja rauniot ovat valtava taakka koko elämälle mutta myös ympäristölle ja ilmastolle. Sotakoneiden ilmastovaikutukset ovat merkittäviä, vaikka niistä ei tahdota puhua.”
Ratkaisut eivät löydy kansallisvaltioiden sisältä vaan yhteistyöstä. Asevarainen turvallisuus on myrkkyä yhteistyölle, koska se perustuu viholliskuviin.
”Ajattelen, että meillä ei ole muuta vihollista kuin ihminen itse. Eikä mitään muuta pelättävää kuin pelko itse. Olemme omilla toimillamme käynnistäneet elämää tuhoavat kehityskulut. Siksi ihmisen pitää ottaa vastuu ja kääntää kehitys toiseen suuntaan: rauhan rakastamiseen, kaikkinaisen elämän kunnioittamiseen ja kehityksen vaalimiseen.
Silloin kun kiväärillä osoitetaan jotakuta, joka puolustaa vaikkapa oikeuttaan toimeentuloon tai oikeuttaan tehdä työtä jossain päin maailmaa, on arkipäivän turvallisuus on uhattuna. Tunnetasolla ja arkielämän sujumiseen turvallisuutta luovat sittenkin hyvä sosiaaliturva, huolenpito ympäristöstä ja luonnosta ja yhteiset ponnistelut säällisten työolojen puolesta.”
Alho toteaa, että kaikki sellaiset asiat, jotka edistävät maailmassa oikeudenmukaisuutta, ei vain ihmisten vaan myös kansakuntien kesken, ovat polkuja rauhaan. Kyse on resurssien jaosta.
”Asevarustelu saa rahansa, mutta kehitysyhteistyö ja sosiaalinen turvallisuus jää aina kakkoseksi.”
Kansalliseepoksemme Kalevala voisi olla yksi suomalaisen rauhantyön ylpeydenaihe.
”Onhan se vähän pölyttynyt ja jäänyt koulujen kirjahyllyille, mutta aika mahtava silti. Siinä laulun ja itseilmaisun voimalla ratkotaan ongelmia ja voitetaan paha. Uskonnollisten liikkeiden ekumeeninen yhteisö olisi myös aika luonteva rauhanliikkeen kumppani.”
Sotilaat ja rauhanaktivistit yhdessä rauhan puolesta ja sotaa vastaan
”Ensimmäinen sotilas, jonka koskaan olen oppinut tuntemaan, oli kenraali Ensio Siilasvuo. Tämä tapahtui vuonna 1982, jolloin hän oli presidentti Mauno Koiviston valitsijamies kuten minäkin. Hän oli todella kiinnostavaa keskusteluseuraa. Hänellähän oli muun muassa pitkä YK-kokemus. Silloin ajattelin, että näinkö mahtavia sotilaat voivat olla!
Myönnän, että minulla oli ennakkoluuloja sotilaita kohtaan. Jos keskustelu käydään siltä pohjalta, että aina on tärkeää ensin neuvotella ja hakea ratkaisua diplomatian keinoin, silloin rauhanaktivistit ja sotilaat sopivat yhdessä samoihin luokkahuoneisiin ja tilaisuuksiin.”
Rauhanliikkeen toimet
”Neljä viidestä suomalaisesta tukee Nato-jäsenyyttä. Olettaisin, että hetken päästä koko yhteiskunta tulee läpikäymään eräänlaisen itsetutkiskelun. Rauhanliikkeen näkökulmasta sotilaallinen liittoutumattomuus on ollut yksiselitteinen: jos olet sitoutunut rauhaan ja teet sen puolesta työtä, et voi edistää sotilaallista liittoutumista, joka perustuu asevaraiseen turvallisuuteen.
Olemme kertoneet, että vaihtoehto olisi ollut edelleen sotilaallinen liittoutumattomuus ja sen pääoman käyttäminen, jota Suomi on kerännyt puolueettomana ja EU-jäsenyydestä alkaen sotilaallisesti liittoutumattomana maana. Tätä tietoa voisi käyttää yhteistyön edistämiseen ei vain Euroopassa, vaan myös koko ihmiskunnan ratkaistavana oleviin kysymyksiin.
Kun pöly laskeutuu, havaitaan, että tarina, joka kansalaisille tarjottiin – ’Venäjä on hyökännyt Ukrainaan. Venäjä hyökkää Suomeen. Uhkaa voidaan vähentää vain Nato-jäsenyyden avulla’ – alkaa saada erilaisia sävyjä. Muitakin mahdollisuuksia oli ja on.”
Asiat ovat harvoin mustavalkoisia
Rauhanliike ei sulje oviaan niiltä, jotka gallupeissa rastivat Kyllä Natolle -vaihtoehdon.
”Meitä voi yhdistää toiminta Naton uudistamisen puolesta. Haluamme viritellä keskustelua siitä, millaiseen Natoon haluamme seuraavat vuosikymmenet kuulua. Tärkeä asia on ydinasekieltosopimus ja sen laaja hyväksyntä. Toivomme myös, että Nato valitsee työkalupakkiinsa yhä enemmän sellaisia työkaluja, jotka lisäävät tasavertaista keskustelukumppanuutta kansakuntien välillä, aitoa kiinnostusta ymmärtää toisenlaisia ajattelutapoja. Siis mieluummin menetelmiä edistää yhteistyötä kuin vastakkainasettelua.”
Ukrainan sota on nostanut suurvaltapolitiikan jälleen keskipisteeseen.
”Euroopalla pitäisi olla oma Yhdysvalloista ja myös muista suurvalloista riippumaton tavoitteenasettelu ja rooli maailmanpolitiikassa. Olisi tärkeää, että Naton luonne puolustuksessa painottuisi enemmän rauhanomaisten ratkaisujen hakemiseen kuin yhteiskuntien militarisoimiseen.
Jos näin kävisi, olisi se globaalisti ja ympäristölle hyvä uutinen. Se olisi myös pragmaattinen ratkaisu siihen, että Nato-maat ovat sittenkin vain pieni osa maapalloa. Kylmä sota on nyt Euroopan ja Venäjän välinen. Yhdysvallat ei ole siitä kovinkaan kiinnostunut. USA:n kiinnostus kohdistuu Aasiaan. Ehkä juuri tästä syystä Suomen Nato-jäsenyys on Yhdysvalloille mieluisa ratkaisu. Yksi pitkä rajaongelma on ratkaistu.”
Lopuksi Arja Alho muistuttaa, että valtava osa maapallon valtioista Afrikassa, Etelä-Amerikassa ja Aasiassa ei ole ottanut kantaa meidän mielestämme kipeään Ukrainan sotaan, saati Venäjään kohdistuviin sanktioihin.
”Sen takia Naton puolustuksen rauhanomaisuuden ja kriisinhallinnan vahvistaminen edistäisi uutta globaalia turvallisuusajattelua. Siinä ei voida sulkea osaa maapallosta ulkopuolelle eikä myöskään itse sulkeuduta ulkopuolelle.”
Teksti: Erkki Kupari
Kuvat: Teemu Matinpuro
