Näyttelijä-kirjailija Antti Holma uskoi ennen, että huumorilla voi vaikuttaa. Nykyään hän on sitä mieltä, että aktivismi ja näkyvä poliittinen osallistuminen vaikuttavat ja huumori on ajankulua varten. Lontooseen muuttanut Holma vetoaa silti suorasukaisilla twiiteillään suomalaisten huumorintajuun, mutta moniko tiesi, että Holma on myös rauhanmies?

Antti Holma on pappi-isän ja uskonnonopettaja-äidin jälkeläinen Pohjois-Savosta Sonkajärveltä. Hän on ollut vuosia Rauhanpuolustajien jäsen ja ottanut julkisuudessa näkyvästi rasisminvastaisen kannan. Hän esimerkiksi teki keväällä 2015 laulun kansanedustaja Olli Immosen (ps) kuohuntaa herättäneestä, monikulttuurisuutta vastustaneesta Facebook-statuksesta, joka laajalti tuomittiin rasistiseksi vihapuheeksi. Holman käsissä teksti kääntyi rakkauslauluksi, jonka hän esitti toukokuussa Meillä on unelma -mielenosoituksessa Helsingissä. Kodin opeillako Holmasta tuli maailmanparannushenkinen, vai onko hän sitä?
”En ole koskaan ajatellut olevani erityisen maailmanparannushenkinen, kuvittelen pikemminkin olevani jonkinlainen synkeä realisti, joka pyrkii välttämään kyynisyyttä. Pappi-isäni työn kautta elämän kaikki laidat ja myös kuolema olivat ehkä tavallista enemmän läsnä lapsuudenkodissani: kun lapsia kuolee, tai kun tietää, että joku on lähtenyt oman käden kautta. En ole kotoani saanut mitään asenteita tai oppeja, mutta ehkä synkeä realismini on sieltä peräisin.
Isä on lisäksi tehnyt paljon töitä sotaveteraanien parissa. Ehkä hän ajattelee, että yhteiskunnalla ja kirkolla on velvollisuus kannatella niitä, jotka ovat uhrautuneet ja jotka ovat heikkoja. Olen sanonut joskus jossain, että olisin varmasti piinkova oikeistolainen ilman kotitaustaani. Olen saanut menestyä omalla työlläni ja tästä asemasta käsin on helppo ylenkatsoa työttömiä ja ajatella, että sieltä vaan, sohvanpohjalta hommiin. Mutta kotoa opin sen, että elämällä on taipumus ottaa ja antaa, yhtäkkiä ja yllättäen, ja että toinen kestää enemmän kuin toinen.”

Vihapuheesta

Holma on tullut suurelle yleisölle tutuksi nimenomaan huumoripitoisista tv-ohjelmista kuten Putous ja kirjastaan Kauheimmat runot, jonka runot ovat aika räävittömiä. Hän on myös avoimesti homoseksuaali ja, kuten edellä kuvattiin, vastustaa rasismia. Helsingin Sanomat julkaisi 16.4.2016 hänestä haastattelun otsikolla ”Lontooseen muuttava Antti Holma kyllästyi Suomeen ja sen suvaitsemattomuuteen – ’Mitä minä oikein täällä teen?’”Joidenkin silmissä hän voisi olla osuva vihapuheen kohde.
”En ole joutunut vihapuheen kohteeksi juuri ollenkaan, luultavasti siksi, että en ole nainen. Homottelultakin on tavallaan pohja pois, sillä olen puhunut seksuaalisuudestani avoimesti; jos joku katsoo asiakseen ilmoittaa minulle, että olen homo, hän voi sen tehdä.
Kun kerroin muuttavani Suomesta, koska siellä on ikävä tunnelma, erityisesti moni keski-ikäinen mies suuttui. Se oli minusta hilpeää. Silloin ajattelin, että kyllä ihmiset kestävät nykyisin sen, että joku on hintti, mutta eivät enää sitä, jos se hintti on ylpeä. Myönnän, että tarkoitukseni oli ärsyttää. Olin jo pitkään ajatellut, että vaikka pyrin puhumaan julkisuudessa erityisesti rakenteellista rasismia ja vähemmistöjen syrjintää vastaan, en osaa provosoida tai haastaa tarpeeksi. Silloin ajattelin, että vaikka Helsingin Sanomien juttu sai pääasiassa negatiivista palautetta, ainakin jätin jäljen.”

Sankaruudesta

Holma valmistui Teatterikorkeakoulusta teatteritieteen maisteriksi vuonna 2008. Näyttelijän lisäksi häntä voi tituleerata käsikirjoittajaksi ja kirjailijaksi. Hänen esikoisromaanissaan Järjestäjä päähenkilö Tarmo työskentelee ensin kirjastossa mutta haluaa olla sankari ja menee Suomalaisen Teatterin järjestäjäksi. Rakkautta etsivän Tarmon tarina on samaan aikaan tuskainen ja hauska. Tarmo ei tavoita sitä sankaruutta jota halajaa, mutta mitä sankaruus Holman mielestä on?
”Järjestäjässä halusin tutkia erityisesti fiktion suhdetta todellisuuteen. Minulla oli ollut jo pidempään hankaluuksia lukea fiktiivisiä kertomuksia. Löysin reitin siitä väitteestä, että kaikki on fiktiota: rakkaus, ura, ystävyys. Sellaiset käsitteet kuin sankaruus tai antisankaruus varsinkin ovat täysin fiktiivisiä rakennelmia, joita täytyy purkaa aina vastaanottajan näkökulmasta. Mika Myllylä oli sankari, josta tuli langennut sankari, jonka elämä päättyi karmealla tavalla. Kaikki oli kuin jostain ennalta kirjoitetusta narratiivista. Donald Trump on monille sankari, päähenkilö, eli draaman kielellä protagonisti, ja monille pahis, eli antagonisti.”

Holmalle sankaruus määrittyy tekojen, ei puheiden perusteella. ”Minulla on lääkäriystävä, joka on viime vuosien aikana ollut hoitamassa ebolaan kuolevia lapsia Afrikan mantereella ja työskennellyt lääkärinä laivalla, joka pelastaa Välimereen hukkuvia pakolaisia. Minulle hän on sankari.”

Yksilön tekojen merkityksestä

Toimittaja pohtii, onko yksittäisten ihmisten teoilla merkitystä. Noin 20 000 ihmistä osallistui syyskuussa Peli poikki! -mielenosoitukseen Helsingissä sen jälkeen, kun nuori mies kuoli Suomen vastarintaliikkeen jäsenen väkivallanteon seurauksena. Mielenosoitus oli Suomen mittakaavassa suuri, mutta Suomessa on paljon väkeä, jonka ajatukset ovat pelottavia ja saattavat muuttua väkivaltaisiksi teoiksi. Onko yksittäisen ihmisen oltava koko ajan valpas ja valmiina reagoimaan?
”Kaikki palaa yksilöön tässä asiassa. Jokaisella on vastuu sanoa, että nyt riittää. Se ei ole mitenkään helppoa ja syyllistyn vaikenemiseen itsekin. Toiminta on vielä vaikeampaa, varsinkin suomalaiselle. Jokainen helsinkiläinen on varmaan joskus raitiovaunussa miettinyt, että nyt kyllä tuohon jonkun pitäisi mennä väliin, eikä ole mennyt. Suurin osa kaikista arkisista vaaratilanteista on helppo sivuuttaa humalaisten rähinöintinä.”

Koska kiusaaja saa usein helposti kaiken huomion, pitäisi huomio Holman mielestä siirtää niihin, jotka sallivat kiusaamisen tapahtua ja tietenkin kiusattuun.
”Minusta hyvä nyrkkisääntö on se, että jos näkee tilanteen, jossa joku joutuu julkisessa tilassa häirinnän kohteeksi, kannattaa mennä istumaan häirityn viereen ja olla hänen kanssaan. Ei tarvitse alkaa karateottein taltuttaa ketään, kunhan on vain läsnä.”

Vaikutamme ennakkoluuloihin myös kielenkäytöllämme. Onko sillä merkitystä, miten aivan tavallinen ihminen aivan tavallisista asioista puhuu?
”Minusta on aina ollut selvää, että on kahvipöytäpuheet, joissa voi päästellä menemään, ja sitten on julkisempi puhe. Nykyisin tätä rajaa ei enää ole, enkä ole itsekään varma, onko tuo jaottelu koskaan ollut hyvä. Nuorena kuuntelin käsittämättömiä kommentteja esimerkiksi homoista ihmisiltä, jotka olivat minulle tärkeitä. Se vaikutti ja vaikuttaa ehkä tänäänkin. Toisaalta kielessä inflaatio on nopeaa. Enää en provosoidu twitter-trollien kielenkäytöstä, se on kulunut parissa vuodessa toisteiseksi ölinäksi.”

Maailmalla tapahtuu

Antti Holma vaikuttaa some-päivitystensä perusteella seuraavan melkoisen tarkasti maailman tapahtumia, uutisia ja politiikkaa. Lontoolaistuneenakin hän on hyvin kärryillä myös Suomen asioista.
”On sanottava, että vaikka brexit ja USA:n vaalit ovat olleet järkyttäviä lopputulemaltaan, niiden myötä on tullut saataville aivan älyttömän hyviä kirjoituksia ja esseitä melkein päivittäin. En kuitenkaan aio lähteä mukaan siihen virteen, että nämä valkoisen rodun ylivaltaa heijastelevat maailmantapahtumat olisivat jotenkin tervetulleita siksi, että ne ovat jotenkin herätelleet journalisteja ja poliitikkoja. Vihaan ajatusta, että rasismilla ja vihalla herätellään yhtään mitään tai ketään.

Holman mielestä brittipolitiikka on ulkopuoliselle hyvin viihteellistä. ”He osaavat puhua. Ehkä siksi sitä jaksaa seuratakin. Brexitin jälkeen katsoin televisiota ja selasin nettiä Theresa Mayn ensimmäiseen pääministerin kyselytuntiin asti koko ajan, sen jälkeen tietoisesti vähemmän, koska aloin olla epätoivoinen. Käyn pintapuolisesti läpi Guardianin nettilehden aamulla ja Evening Standardin iltapäivällä, pyrin lukemaan Daily Mailia, jotta pysyisin kartalla siinä, miten lehdistössä disinformaatio leviää. Erityisellä mielenkiinnolla seuraan alt-rightin [alt-right on poliittinen liike, joka perustuu valkoisille nationalistisille, antisemitistisille ja rasistisille ideologioille, toim. huom.] maailmanvalloitusta ja Suomen tapahtumia, kuten [pääministeri Sipilän] Terrafame-pipo ja humalainen sosiaali- ja terveysministeri. Ja aina kun Kaarina Hazard jakaa jonkun lehtijutun tai kirjoituksen, luen sen erityisen huolella. Kaarina ei jaa höttöä.”

Rauhasta

Antti Holma on ollut vuodesta 2002 Rauhanpuolustajien jäsen. Rauhanjärjestön näkökulmasta on aina kiinnostavaa kuulla, mikä ihmiset on saanut liittymään jäseneksi, varsinkin, jos kyse ei ole äidinmaidossa imetystä sukupolvelta toiselle siirtyneestä rauhanaatteesta, kuten saattoi olla vuosikymmenet sitten.
”Etsin siviilipalveluksen jälkeen turhautuneena kotia rauhanaatteen tukemiselle. Moni aseistakieltäytyjäjärjestö tuntui tuolloin epäorganisoidulta ja militantilta, ja olin myös siinä käsityksessä, että järjestöillä oli jotain kahnauksia keskenään. Rauhanpuolustajien lähestyminen on ollut jotenkin akateeminen ja se vetosi ja vetoaa minuun edelleen, vaikka myönnän, että jäsenyyteni on ennen kaikkea tukijäsenyys. En pystyisi antamaan rauhanjärjestölle mitään erityistä, minulla ei ole kykyjä eikä aikaa, mutta olen iloinen, että muilla on. Sitä työtä haluan edelleen tukea.”

Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro sanoi eräässä haastattelussa, että rauhanliike ei ole palokunta, joka kutsutaan hätiin kun jossain syttyy sota. Hänen mukaansa ihmisten pitää kokea itse olevansa osa rauhanliikettä. Millaisena Holma näkee rauhanjärjestöjen roolin?
”Suhtaudun aika kyynisesti järjestöjen mahdollisuuksiin politiikan jälkeisessä, yritysten johtamassa maailmassa, mutta ajattelen sillä lailla idealistisesti, että ihmisten yhteen tuominen rauhan nimissä ei voi olla paha asia. Tietysti jos joku käy väittämään, että Putinin operaatio Ukrainassa on rauhan nimissä ihmisten tuomista yhteen, niin joku toinen saattaa olla eri mieltä. Tutkimuksen, asiantuntijuuden ja journalismin tukeminen on erityisen tärkeää nyt ja tulevaisuudessa ja toivon, että rauhanliike on siinä aktiivinen.”

Vuonna 2012 Holma näytteli Teatteri Takomossa sooloesityksessä Johtaja, jossa hän käsitteli valtaa ja valta-asetelmien rakentamista. Kenellä on eniten valtaa nyky-yhteiskunnassa?
”Pääomalla ja populisteilla on valta tällä hetkellä, sillä vasemmistoa ei käytännössä enää ole. Ay-liike on yhtä lailla pääoman alainen kuin pankitkin. Tämä toistuu minusta niin Suomessa kuin Britanniassakin. Luin [ranskalaisen filosofin ja poliittisen aktivistin] Alain Badioun USA:n vaalien jälkeisen puheen, ja siinä oli hyvä analyysi siitä, kuinka Trump ja Hillary Clinton ovat erilaisia, mutta edustavat samaa maailmaa. Todelliseen vaalikamppailuun olisi tarvittu visiot kahdesta eri maailmasta, mutta sellaista ei enää ole, elämme Thatcherin sanojen mukaisessa ainoan mahdollisuuden yhteiskuntajärjestelmässä. Uskon, että rauhanliikkeellä on tulevaisuus, mutta sitä tulevaisuutta edeltävät valitettavasti lukemattomat konfliktit.”

Pelosta ja vaikuttamisesta

Rauhanjärjestöjen tapa viestiä on monesti synkkää ja ahdistuksentäyteistä: pommit tappoivat taas lapsia Aleppossa, maailman ydinarsenaalilla saadaan maapallo tuhottua x kertaa jne. Kun yritämme vaihteeksi keveämpää lähestymistapaa, ihmiset eivät kiinnostu. Vaikuttaa siltä, että Holma on valinnut vaikuttamisen huumorin avulla eikä vakavalla saarnaamisella. Tehoaako se?
”Olen jo lakannut uskomasta siihen, että tekemisilläni olisi mitään merkitystä kenellekään tai millekään. Kun tulin julkisuuteen, ajattelin, että voin käyttää asemaani tärkeäksi katsomieni asioiden ulottamiseen sellaisillekin yleisöille, jotka ovat kaukana niin fyysisesti kuin henkisesti. Ajattelin ylpeästi, että omalla esimerkilläni voin esimerkiksi rohkaista seksuaali- ja sukupuolivähemmistöihin kuuluvia ihmisiä pelkästään olemalla esillä, mutta enää en usko, että millään tekemiselläni on mitään suurempaa tai syvempää merkitystä. Olen niellyt sen, että töitäni kuluttaa kapea viipale suomalaisia, jotka todennäköisesti ovat aika samoilla linjoilla kanssani muutenkin.
Aiemmin uskoin myös, että huumorilla voi vaikuttaa, mutta se ei pidä paikkaansa. Aktivismi ja näkyvä poliittinen osallistuminen vaikuttavat, huumori on ajankulua varten. Vitseillä voi saada huomiota, mutta niiden arvo muutoksen kannalta on mitätön, siksi en suosittele vitsilinjaa rauhanjärjestöillekään.”

Suomessa on joissakin tutkimuksissa tullut ilmi, että monien mielestä media lisää ihmisten ahdistusta luomalla jatkuvalla syötöllä uhkakuvia. Poissa ovat Arvi Lindin ja Eva Polttilan lukemat turvallisenneutraalit iltauutiset. Esimerkiksi lisääntynyt turvapaikanhakijoiden määrä on mediassa lähes pelkästään tulva tai vyöry. Venäjän pieninkin liikahdus on vaarallista. Ilmastonmuutos on käynnissä, mutta talouskasvu on jumalamme ja kaikkien rahat pitää suunnata kulutukseen, koska muuten talous romahtaa. Ylipäänsä herkemmin uutisoidaan pelot ja uhat, mistä syntyy mielikuva, että maailma on koko ajan tuhon partaalla. Onko näin Britanniassakin?
”Britanniassa on saatavilla sanomalehtiä laidasta laitaan. Suomessa on Hesari, jota kaikki pitkin hampain lukevat ykköslehtenä, koska kilpailua ei ole. Britanniassa törkeisiin lööppeihin on totuttu, mutta en tiedä onko se hyvä asia. Kaikenlainen vihapuheen normalisointi on hirveää. Iloitsen, kun Daily Express – ja Daily Mail -pinot ovat koskemattomina marketin hyllyssä iltaisin, kun muut lehdet on myyty loppuun.
Maaseudulla tilanne on toinen. Pelko vetoaa kaikilla laidoilla. Yhtä lailla brexitin jälkeinen vasemmistolehtien kirjoittelu perustui pelolle: turvallisuudentunteeseen vetoaminen toimi. Minäkään en uskaltanut iltaisin bussissa puhua enää suomea puhelimeen. Luultavasti pelko oli aiheeton, mutta kuitenkin se oli luikerrellut ihon alle.”
(Juttu jatkuu kuvan jälkeen.)

Tulevaisuudesta

 Antti Holma näytteli valmistumisensa jälkeen useita vuosia Kansallisteatterissa ja Teatteri Takomossa. Myös tv-sarja- ja elokuvarooleja hänellä on lukuisia. Takomon Johtajassa Holma näytteli useita eri rooleja ja tahti oli nopea. Millaisesta näyttelemisen tavasta Holma pitää?
”Olen ollut hirveän kiinnostunut kameranäyttelemisestä, sillä se on niin vaikeaa ja pelottavaa. Tammikuussa tulee ensi-iltaan Armoton maa -elokuva, jossa näyttelen miestä, joka vapautuu vankilasta. Se on yksi tärkeimmistä töistäni, vaikka en tiedä onnistuinko siinä ja millainen elokuvasta on tullut.
Komedian tekemisen myötä minulla on ollut taipumusta lyödä kaikki läskiksi, ironisoida jokainen ele ja sävy. Kun teimme Armotonta maata, minun piti olla vakava. Se on hirveän vaikeaa. Haluaisin tehdä sitä paljon lisää.”

Kuudentena joulukuuta vuonna 2017 Antti Holma täyttää 35 ja Suomi 100 vuotta. Millaisen Holma toivoisi satavuotiaan Suomen olevan? Entä millainen hän arvelee sen oikeasti olevan? Ja missä hän näkee silloin itsensä?
”Suomi on kiinnostava maa, mutta suomalaisten olisi hyvä tiedostaa, ettei suurin osa maailman ihmisistä tiedä Suomesta yhtään mitään. Ne jotka tietävät, ajattelevat sen olevan joko Helsinki tai Lappi tai eräänlainen Ruotsin takapiha, joka on ihan mukava, mutta kallis ja tylsä. Suomi ei osaa markkinoida itseään maailmalle. Jotain on kuitenkin tehty oikein, jos intialaislähtöinen taksikuski tuntee Suomen hyvän koulutusjärjestelmän ja äitiyspakkauksen. On ollut työlästä vakuuttaa ihmisille, että suomalaista koulutusjärjestelmää ajetaan alas ja että natsit partioivat poliisin suojeluksessa kaduilla.
Kehitys ei pysähdy siihen. Disinformaatio leviää, sanoista tulee ajatuksia, ajatuksista tekoja, ja 100-vuotispäivään mennessä nähdään vielä monta väkivaltaista kuolemaa rasistisissa yhteenotoissa. Se tapahtuu kaikkialla muuallakin maailmassa, mutta Suomen olisi muutama vuosi sitten ajatellut ottavan toisen suunnan. Olisi ihanaa lukea Suomesta kertovia kirjoituksia, jossa kerrottaisiin, että pieni maa selätti pakolaiskriisin koulutuksella ja yhteistyöllä, mutta uskon, että luen uutisia pienestä maasta, jossa humalainen ministeri kakkasi itsenäisyyspäivän juhlallisuuksissa housuun. Itse työskentelen kehonhuollollisissa tehtävissä itsenäistyvässä Skotlannissa.”

Teksti: Anu Harju
Kuvat: Velda Parkkinen

Kieli poskessa: Antti Holman 5 ohjetta maailmanrauhan saavuttamiseksi:

 • Maksuton koulutus joka maahan
• Kaikki kakarat sekaisin taustoista riippumatta
• Neulominen ja runous pakollisiksi oppiaineiksi
• Joka vuosi luokkaretki eri mantereelle
• Käytöstavoista pakollinen päättötutkinto