Väkivallattomuuden voiman avulla on tehty vallankumouksia, saavutettu itsenäistymisiä, puolustettu valtioita ja johdettu niin pieniä kuin suuriakin poliittisia yksiköitä. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja sen avulla on löydetty ratkaisuja ristiriitatilanteisiin niin kansainvälisessä politiikassa kuin arkipäiväisessä kanssakäymisessäkin.
Kertomuksia rohkeudesta -kirjoitussarjassa kerrotaan historiallisten esimerkkien avulla, mistä väkivallattomuudessa on kysymys. Sarjassa käydään läpi esimerkkejä tapauksista, jossa epäkohtiin on puututtu rohkeasti ja aktiivisesti, mutta ilman väkivaltaa ja toista osapuolta nöyryyttämättä.

Helmikuun 23. päivänä 1986 Filippiinien pääkaupungissa Manilassa panssarivaunuista ja miehistönkuljetusvaunuista koostuvan armeijayksikön komentaja uhkasi ampua heidän reitillään seisseet mielenosoittajat, elleivät nämä väistyisi. Eri-ikäisistä miehistä ja naisista koostuva mielenosoittajajoukko pysyi aloillaan ja väkivallattomina. Sotilaita ei heitelty kivillä eikä polttopulloilla, vaan heille tarjottiin suklaata, ruokaa ja tupakkaa. Heitä ei haukuttu eikä syyllistetty, vaan heidän isänmaallisuuteensa vedottiin. Kansan ja isänmaan etu vaatii demokratian ja ihmisoikeuksien kunnioittamista, ei vaalivilppiin, korruptioon ja ihmisoikeusrikkomuksiin syyllistyneen johtajan tottelemista.

Panokset olivat korkeat. Vastakkain oli suuri rannikkojoukkojen armeijayksikkö ja kymmenistä tuhansista siviileistä koostuva kansanjoukko. Presidentti Ferdinand Marcosin kaksikymmenvuotisen hallintokauden aikana mielenosoituksia oli hajotettu kyynelkaasuilla, pampuilla ja luodeilla. Tuhansia toisinajattelijoita oli vangittu ja salamurhattu, media valjastettu propagandakoneistoksi, vaaleja peruttu, perustuslakia muokattu ja kahdeksanvuotinen sotatila eletty läpi, kaikki tämä vallan keskittämiseksi presidentille ja hänen lähipiirilleen.(1)

Sekä kommunistit pohjoisessa että islamistiseparatistit etelässä olivat taistelleet Marcosin hallintoa vastaan väkivaltaisesti jo 1960-luvun lopulta lähtien, suurempaa menestystä kuitenkaan saavuttamatta. Tietyssä määrin Marcos jopa hyötyi opposition militarisoitumisesta, sillä sen ansiosta hän pystyi maalaamaan kuvaa kahtia jakautuneesta poliittisesta kentästä, jossa hänen hallintonsa edustaa vakautta ja yhtenäisyyttä ja oppositio terrorismia ja kaaosta. Näyttävä kommunisminvastainen taistelu myös takasi Yhdysvalloista tulevan avokätisen sotilaallisen tuen jatkumisen.

Väkivallan kohtaaminen on tuttua armeijalle kuin armeijalle. Sitä varten he kouluttautuvat ja aseistautuvat ja siihen he valmistautuvat niin henkisesti kuin fyysisestikin. Mutta vuoden 1986 People Power -vallankumouksessa armeijaa ei ollut vastassa kasvottomia terroristeja tai sotilaskoulutuksen saaneita sissejä, vaan kotiäitejä, nuorisoa, liikemiehiä, pappeja ja nunnia. Nunnien kerrotaan polvistuneen etenemiskäskyn saaneiden panssarivaunujen eteen rukoilemaan.

Viimeinen pisara

Oppositiojohtaja Benigno Aquino Jr oli ammuttu kahta vuotta aikaisemmin hänen palatessaan kotimaahansa vuosien maanpaon jälkeen. Murha tapahtui lentokentällä, 20 000 kannattajan odottaessa kentän ulkopuolella sankarinsa paluuta. Valtamediat eivät tapauksesta uutisoineet.

Aquinon hautajaisista muodostui valtava surujuhla, joka tiivisti opposition rivit. Marcos tuomitsi murhan ja syytti sitä armeijan salaliitoksi, mutta ketään ei kuitenkaan tuomittu. Kritiikki Marcosia kohtaan kasvoi. Seuraavien kuukausien aikana järjestettiin yli 165 puhetilaisuutta, marssia ja muuta mielenosoitusta. Myös Yhdysvaltojen lojaalisuus oli alkanut horjua. Paineen kasvaessa Marcos julisti presidentinvaalit pidetta väksi helmikuussa 1986. Opposition ehdokkaaksi asettui Benigno Aquino Jr:n leski Corazon ”Cory” Aquino.

Vaalikampanjan aikana Corazon, aivan kuten edesmennyt miehensäkin, puhui väkivallattomuuden puolesta. Ferdinand Marcosin julistauduttua vaalitarkkailijoiden protestoinnista välittämättä vaalivoittajaksi Corazon Aquino kehotti kannattajiaan kansalaistottelemattomuuteen.

Toinen keskeinen väkivallattomuuden puolestapuhuja oli arkkipiispa Jaime Sin, joka jo vuosikymmenen ajan oli suurissa rukoustilaisuuksissaan saarnannut sotatilaa, pidätyksiä ja kidutuksia vastaan. Hänellä oli keskeinen rooli opposition yhtenäistämisessä ja sitouttamisessa väkivallattomuuteen. Kirkon hallussa olleet Radio Veritas ja samanniminen sanomalehti olivat Marcosin hallintokaudella opposition tärkeimmät äänitorvet.

Marcosin menettäessä legitimiteettiään myös armeijan rivit alkoivat rakoilla. Puolustusministeri Juan Enrile, puolustusvoimien apulaishenkilöstöpäällikkö Fidel Ramos ja joukko upseereja suunnittelivat sotilasvallankaappausta. Suunnitelmien paljastuttua Enrile ja Ramos linnoittautuivat neljänsadan kapinallisen sotilaan kanssa ensin kahteen ja myöhemmin yhteen sotilastukikohtaan Manilan ulkopuolella. Arkkipiispa Sin kehotti radiossa kansalaisia kerääntymään tukikohdan ulkopuolelle estämään Marcosille lojaalien ja kapinallisten väkivaltaisen yhteenoton, ja näin tapahtui.

Useiden läpiajoyritysten jälkeen sotilasajoneuvot kääntyivät takaisin. Kansa hurrasi. Seuraavien tuntien ja päivien aikana yhä useampi sotilas kieltäytyi tottelemasta käskyjä vaarantaa kansalaisten henki ja kääntyi kapinallisten puolelle. Kahta päivää myöhemmin presidentti Marcos luopui vallasta ja lennätettiin Havaijille.

Väkivallattomat vallankumoukset tehokkaampia kuin väkivaltaiset

Erica Chenowethin ja Marie Stephanin väkivaltaisia ja väkivallattomia kampanjoita viimeisen sadan vuoden ajalta vertailleen tutkimuksen mukaan väkivallattomien vallankumousten onnistumistodennäköisyys on lähes kaksi kertaa suurempi kuin väkivaltaisten. Heidän tutkimuksessaan oli mukana noin kaksisataa väkivaltaista ja noin sata väkivallatonta kampanjaa.

Myös People Power -vallankumouksen onnistumisen kannalta oli ratkaisevaa, että osallistujat pidättäytyivät väkivallattomissa keinoissa. Ensinnäkin se teki tyhjäksi Marcosin pelotteluretoriikan, mutta mikä vielä tärkeämpää, väkivallattomuus mahdollisti laajojen kansanryhmien osallistumisen kampanjaan.

Chenowethin ja Stephanin tutkimuksen mukaan nimenomaan osallistujamäärä on ratkaisevaa kampanjan onnistumiselle: mitä suurempi osa väestöstä on kam panjan takana, sitä suuremmalla todennäköisyydellä vallankumous onnistuu. Väkivallattomien vallankumousten tehokkuuden selittää se, että kynnys lähteä mukaan väkivallattomaan kampanjaan on huomattavasti alhaisempi kuin sotilasvallankaappaukseen liittyminen. Suurimmissa People Power -mielenosoituksissa, kuten Benigno Aquino Jr:n hautajaisissa ja Cory Aquinon julistautuessa vaalivoittajaksi, oli mukana jopa kaksi miljoonaa ihmistä.

Toinen keskeinen syy väkivallattomien vallankumousten tehokkuuteen on väkivallattomien metodien laajempi kirjo. Filippiinien tapauksessa se tarkoitti edellä kuvatun kaltaisten ihmismuurien muodostamisen lisäksi muun muassa yleislakkoja, mielenosoituksia, marsseja, media- ja tuoteboikotteja, rahojen nostamista pankeista, koulujen sulkemisia, sähkö- ja puhelinlaskujen maksujen viivyttelyä, laulamista, tanssimista, rukoushetkiä, ulkonaliikkumiskiellon uhmaamista, istumalakkoja ja viimeisimpänä, mutta ei suinkaan vähäisimpänä, puhelinluettelon keltaisten sivujen repimistä ja näin syntyneen paperisilpun heittelyä pilvenpiirtäjien ikkunoista.

Arvokkuuden antamisen vallankumous

Väkivallattoman vallankumouksen toteuttaneet filippiiniläiset näyttivät, mistä väkivallattomuuden voimassa on kysymys: rohkeasta ja aktiivisesta puuttumisesta epäkohtiin, periksiantamattomuudesta ja äärimmäisissä tapauksissa myös uhrautumisvalmiudesta. Kyse on siitä, ettei taivuta väkivaltaa käyttävien tai sillä uhkaavien tahtoon, mutta ei myöskään nähdä heitä vihollisina, jotka pitää murskata, vaan kanssaihmisinä, jotka pyritään saamaan oivaltamaan jotain uutta. Jotkut filippiiniläiset käyttivät tästä termiä alydangal, joka kirjaimellisesti suomennettuna tarkoittaa arvokkuuden antamista.

Timo Virtala

Kirjoittaja on sosiologi ja Loviisan Rauhanfoorumin pääsihteeri. Hän luennoi aiheesta siviilipalveluskeskuksessa, isännöi viikoittaista podcast-ohjelmaa ja kirjoittaa kirjaa, joka julkaistaan Liken ja Rauhanpuolustajien Pystykorva-sarjassa syksyllä 2016.

(1) Historioitsija Alfred McCoyn mukaan Marcosin hallinnon toteuttamia mielivaltaisia murhia tapahtui 3 257, kidustapauksia oli 35 000 ja pidätyksiä noin 70 000. Sanomalehti Bulatlat arvioi laittomien pidätysten määrän olleen jopa 120 000. Amnestyn vuonna 1975 haastattelemista vangeista seitsemääkymmentä prosenttia oli kidutettu.
Syyskuusta 1972 helmikuuhun 1980 kestänyt sotalaki hajotti parlamentin ja teki Marcosista presidentin lisäksi myös pääministerin. Sotalain aikana presidentinvaaleja ei järjestetty. Kun vaalit lopulta järjestettiin vuonna 1981, ehdokkuuden ikärajaksi asetettiin 50 vuotta, mikä esti Marcosin vakavinta haastajaa, 48-vuotiasta Benigno Aquinonoa, asettumasta ehdolle. Transparency International nostaa Ferdinand Marcosin viime vuosikymmeninä hallinneiden valtionjohtajien joukosta maailman toiseksi korruptoituneimmaksi, heti Indonesiaa vuosina 1967–1998 hallinneen Mohamed Suharton jälkeen.

Lähteet:
Ackerman, Peter & DuVall, Jack: A Force More Powerful – A Century of Nonviolent Conflict. Palgrave 2001.

Report of an Amnesty International Mission to The Republic of the Philippines 22.11.–5.12.1975. AI Publications, London. Bartkowski, Maciej (ed.): Recovering Nonviolent History – Civil Resistance in Liberation Struggles. Lynne Rienner Publishers. Boul- der 2013.

Chenoweth, Erica & Stephan, Maria J: Why Civil Resistance Works. The Strategic Logic of Nonviolent Conflict. Columbia University Press, New York 2011.

Global Nonviolent Action Database -sivusto osoitteessa nvdatabase.swarthmore.edu