Suomessa ryhdyttiin 1950-luvulla kiinnittämään huomiota niin sanottuun maanpuolustustahtoon (josta käytettiin aluksi myös termiä maanpuolustushenki). Toista maailmansotaa edeltäneinä vuosikymmeninä armeijaan nojautuva isänmaallisuus oli ollut keskeistä kansallisen identiteetin rakentamisprojektissa, normi, johon sitoutumista vaadittiin. Heti sodan jälkeen aihe oli ymmärrettävästi vähemmän esillä. Maanpuolustustahdon tutkiminen ja mittaus pääsivät vauhtiin 1960-luvulla, mutta ilmeisesti asevoimiin myönteisesti suhtautuvien määrä on ollut alhaisimmillaan edellisellä vuosikymmenellä. Sotaveteraanit ja ylipäätään sota-ajan sukupolveen kuuluvat olivat 50-luvulla suhteellisen nuoria ja muistot tuoreita. Armeijan piirissä maanpuolustustahdon alhaisuutta selitettiin muun muassa suomalaisten kateellisuuteen taipuvaisella kansanluonteella ja tämän kommunismille altistavalla vaikutuksella.

Ensimmäiset muistikuvani sotamuistoja kertaavista veteraaneista ovat 70-luvun puolivälistä, jolloin kertojien enemmistö oli viisi- kuusikymppisiä, työelämässä kiinni olevia miehiä. Kertomuksia peilattiin vuosikymmeniä kestäneeseen rauhan aikaan ja sen tuomaan elämänkokemukseen, sekä tv-uutisten välittämiin kuviin maailmalla riehuvista sodista. Mahtipontista hyminää sodan väistämättömyydestä kuuli varsin vähän. Muistelijoiden tulo eläkeikään sekä kylmän sodan päättymisen mahdollistama talvisotabuumi muutti joidenkin käsityksiä (suuntaan tai toiseen), mutta ei kaikkien. Kultaako vai haalistaako aika muistot, antaako ajan kuluminen syvemmän perspektiivin vai hävittääkö se olennaisen näkyvistä? Milloin viisaus asuu meissä? Noihin kysymyksiin ei tietenkään ole yleispäteviä vastauksia, jokaisen muistelijan näkemykset ja niiden muotoutumisprosessit ovat ainutlaatuisia. Näkökulmat vaihtelevat, samoin niiden perusteluun käytettyjen väitteiden laatu.

Sotaveteraanien ikäluokka harvenee nyt nopeasti. Heidän nimissään puhuvia (ja itsenäisyyspäivän aikaan loukkaantuvia) nousee sentään esiin nuoremmasta polvesta. Iltapäivälehdet repeävät riemusta, kun yli 100-vuotias veteraani lausuu jotakin myönteistä Natosta. Liittoutumisen vaaroista varoittelevat veteraaniveljet saavat palstatilaa vähemmän.

Raimo Pesonen
Kirjoittaja on helsinkiläinen kirjailija.