Loppuvuodesta 2023 uutisia dominoi erikoinen kuvasto: kasakaupalla turvapaikanhakijoiden hylkäämiä polkupyöriä Suomen itäisillä raja-asemilla. Venäjän harjoittamasta hybridisodankäynnistä ja ”välineellistetystä maahanmuutosta” tuli hetkessä ajankohtaisohjelmien jokailtainen puheenaihe. Kansallisen turvallisuuden nimissä tehdyt lakimuutokset seurasivat pian perästä, ja tuloksena Suomi sulki kaikki Venäjän vastaiset rajanylityspaikkansa. Nyt huhtikuussa 2026 itärajalta ei juurikaan kuulu uutisia rajasulkuun liittyen. 

Tutkin gradussani pakolaiskeskustelun muutosta Suomessa Venäjän hyökkässodan jälkeisenä aikana keskittyen poikkeuslainsäädäntöön, joka siirtää pakolaispolitiikkaa enenevässä määrin turvallisuuspolitiikan piiriin. Poliittisella keskustelulla on merkittävä vaikutus valtaväestön suhtautumiseen turvapaikanhakijoita kohtaan esimerkiksi siinä, nähdäänkö heidät yksilöinä vaiko pelottavana massana. Leimaavaa puhetta seuraa nimittäin usein rajoittavampaa politiikkaa. Tarve vahvistaa EU:n itärajaa poikkeustoimin näkyy esimerkiksi myös Puolassa, jossa lisääntynyttä rajaväkivaltaa on perusteltu kansallisella turvallisuudella.

Päätöksentekijät tasapainottelevat monimutkaisessa ajassa. Vaakakupeissaan heillä on kansallinen turvallisuus ja suvereniteetti, mutta toisaalta myös kansainvälinen oikeus ja solidaarisuus. EU:n linnoittautuminen, rajojen militarisoituminen ja leikkaukset ihmisoikeustyötä tekevien järjestöjen rahoitukseen vaikuttavat olevan osa kansainvälistä trendiä. Tutkimuksen tekeminen rajasulusta tuntuu tärkeältä tilanteessa, jossa EU:n uusi muuttoliike- ja turvapaikkasopimus on astumassa voimaan, ja poliittista keskusteluilmapiiriä hallitsee vastahakoisuus tarkastella kriittisesti puolustus- ja turvallisuuspoliittista päätöksentekoa. 

Sekä oikeusoppineet että ihmisoikeusjärjestöt ovat toistuvasti ilmaisseet huolensa turvapaikanhakijoiden oikeuksien toteutumisesta itärajan sulun aikana. Kansainväliset sopimukset, joissa Suomi on osapuolena, määrittelevät jokaisen perusoikeudeksi mahdollisuuden hakea turvapaikkaa sekä pääsyn oikeudenmukaiseen turvapaikkaprosessiin. Lisäksi kansainvälisen oikeuden erityisen painavaksi ja ehdottomaksi jus cogens –normiksi katsotaan palautuskielto, jonka mukaan ketään ei saa käännyttää tai palauttaa vaaralliseen tai vainolle altistavaan maahan. Loppujen lopuksi päätös rajasulun kaltaisista poikkeuksellisista keinoista määrittää sen, toteutuvatko nämä perustavanlaatuiset oikeudet 2020-luvun Suomessa. Kun rajaturvallisuuslain jatko pyörähtää vuodenvaihteessa uudelleen eduskunnan käsittelyyn, herää kysymys: kuinka kauan poikkeuksellisia, ihmisoikeuksia ennennäkemättömällä tavalla rajoittavia toimia voidaan jatkaa, vai onko  poikkeus muuttumassa jo uudeksi normaaliksi?

Kirjoittaja viimeistelee parhaillaan graduaan Budapestin Eötvös Loránd -yliopistossa.