Sitä oli ollut ikävä – viikonloppua, jona ihmiset eri puolilta Suomea kokoontuvat kauniiseen kesäsiirtolaan yrityksenään ymmärtää maailmaa ja ja haaveilemaan yhdessä sen parantamisesta.
Tuossa samaisessa paikassa Sastamalassa oli toteutettu yhteensä kuusi viikonloppua Tottelemattomuusakatemiaa, joka päättyi koska hallitus. Rauhantyön rahoituksen totaalista lakkautusta paikkaamaan saatiin pieni EU-rahoitus Fingolta. PAI-hanke starttasi Tulevaisuuden rauhantyön tutkimuslaboratoriolla. Vaikka nimi oli juhlava, oli meininki rentoa.
Lauantaiaamupäivällä käynnistyivät sukupolvidialogit. Osallistujat asettuivat istumaan piiriin aurinkoiselle pihamaalle. Etualalle asettui keskustelupari kerrallaan. Käytiin neljä keskustelua, joissa nuori aktivisti haastatteli vanhaa aktivistia hänen kokemuksistaan ja opeistaan aiemmasta rauhantyöstä. Keskustelujen aiheina oli rauhanaktivismi ja aseistariisunta, Venäjään ja Neuvostoliittoon liittynyt yhteistyö, solidaarisuustyö kurdikysymyksen ympärillä ja apartheidin vastustaminen sekä Etelä-Afrikan että Israel/Palestiinan tapauksissa.
Ideana ei ollut, että vanhemmat aktivistit kertovat, miten hommat pitää hoitaa ja nuoret kuuliaisesti tottelevat. Ajatuksena oli päästä vuorovaikutukseen ja saada ajatuksia tulevaisuuden rauhantyön kehittelyn tueksi. Yleisesti voimauttavaa oli kaikkien ”vanhojen” viesti siitä, että rauhanliikkeessä on vastoinkäymisistä huolimatta palkitsevaa toimia ja keskeinen voimavara on yhdessä tekeminen.
Maskuliinisuuden moniin näkökulmiin johdatti tutkija Daria Tarkhova. Ryhmäkeskusteluiden teemoina olivat radikalisoituvat nuoret miehet, militarisaatio, maskuliinisuus ja feminiinisyys, sukupuolittunut väkivalta, venäläiset sukupuoliroolit sekä hoiva ja maskuliinisuus.
Nuorten miesten radikalisoitumista pohtinut ryhmä tiivisti oivaltavasti, että ”vasemmalle” johtava reitti on tehty kivikkoiseksi, kun taas ”oikealle” johtaa liukumäki. Jotta rauhantyö ja muu ihmisoikeusperustainen homma houkuttaisi enemmän nuoria miehiä, tarvitaan ryhmän mukaan positiivisia maskuliinisuuden malleja, kohtaamisia ja yhteisöjä, jotka ottavat ihmiset mukaan sellaisenaan.
Vastarintataiteeseen haettiin inspiraatiota sotaa vastustavilta venäläisiltä, jotka ovat lakejaan uhmaten täyttäneet maansa julkisia tiloja eri ryhmille kohdennetuilla ja osin mielikuvituksellisesti naamioiduilla viesteillä. Ryhmät tuottivat loistokkaita ideoita muun muassa Ottawan miinasopimuksen puolustamiseen, metsähakkuiden vastustamiseen ja hallituksen kurjistamispolitiikan haastamiseen.
Pois polarisaatiosta
Tulevaisuudessa osaamme kiinnittää paremmin huomiota siihen, kenelle ja millaisella näkökulmalla haluamme viestejämme kohdentaa. Joskus tärkeää saattaa olla esimerkiksi samaistuttavan tunteen välittäminen, kuten ”Minäkin pelkään sotaa”. Toisinaan kannattaa sanoa hyvin suoraan se, mitä ajattelee: ”Älkää tuhlatko rahaa asevarusteluun.”
Yksi viikonlopun tavoitteista oli pohtia poliittista polarisaatiota. Mitä kaikkea se tarkoittaa, miten sitä voidaan mitata ja voidaanko sitä mitenkään lieventää? Koko aihe tuntui erään osallistujan sanoin jotenkin jo lähtökohdiltaan epäreilulta, koska se ohjaa ihmiset kuvittelemaan, että on olemassa äärioikeisto ja sitten toinen ääri, joka tarkoittaisi ihan meitä kaikkia ihmisiä, jotka pidämme ihmisoikeuksia arvossa ja olemme huolissamme vaikkapa ilmastokriisistä ja luontokadosta. Totta! Miten aiheeseen voisi tarttua ilman, että lähtöasetelmana nähdään kaksi ääripäätä?
Tutkijoiden mukaan yhä usemmat aiheet maassamme polarisoivat mielipiteitä. Se tarkoittaa, että samat ihmiset ovat lukuisista eri aiheista samaa mieltä, kuten ilmastotoimista, maahanmuutosta, sote-ratkaisuista ja talouspolitiikasta. Tähän saattaa johtaa se, että eri porukat ovat yhä vähemmän tekemisissä toistensa kanssa ja saavat tietoa maailman asioista lähinnä oman sisäryhmänsä välittämänä. Todella tärkeää on myös ymmärtää polarisaation tunneulottuvuutta. Tunteemme saattavat aiheuttaa sen, että eri ryhmiin kuuluvat ihmiset aletaan nähdä lähinnä vihamielisten linssien läpi, samalla kun oman ryhmän ihanuutta korostetaan.
Aktivoidutaan!
Ennen leirin päättymistä käytettiin aikaa tulevaisuuden pohdintaan. Millaisia esteitä on aktivismin tiellä? Miten niitä ylitetään? Millaisia voimavaroja meillä on ja miten huolehtia jaksamisestaan?
Rauhanpuolustajien PAI – Peace, Action, Inclusion -hanke jatkuu vuoden loppuun. Syksyn aikana tullaan järjestämään tapahtumia ainakin Rovaniemellä, Joensuussa, Tampereella, Turussa ja pääkaupunkiseudulla. Tavoittelemme etenkin niitä nuoria aikuisia, jotka eivät välttämättä elämässään altistu rauhankasvatukselle noin vain. Tämä tarkoittaa esimerkiksi kasvukeskusten ulkopuolella asuvia, maahanmuuttajataustaisia, taloudellisesti epävakaassa tilanteessa eläviä ja muita haavoittuvammassa asemassa olevia ihmisiä. Yhtenä tavoitteenamme on myös tehdä jotain sen eteen, että ne nuoret miehet, jotka vielä eivät ole Andrew Taten ja kumppaneiden toksisen maskuliinisuuspropagandan pauloissa, voisivat löytää tiensä rauhantyöhön tai muuhun yhteistä tulevaisuutta rakentavaan aktivismiin. Toiminnan kattoajatuksena on ideoida ja tehdä tulevaisuuden rauhantyötä. Teemoja, joihin tullaan syventymään, ovat ainakin kansainvälinen solidaarisuus, polarisaatio, maskuliinisuus ja antimilitarismi.
Jos haluat seurata hanketta tai tulla mukaan ideoimaan ja tekemään, ota seurantaan Instagramissa @peaceactioninclusion tai ota yhteys hankkeen koordinaattoriin anni.vihervirta@rauhanpuolustajat.org.
