Europarlamentaarikko Sirpa Pietikäinen (EPP-ryhmä) on EU:n Palestiinan ja Välimeren valiokuntien jäsen ja yleisafrikkalaiseen parlamenttiin suhteita pitävän valiokunnan varajäsen. Hän on myös entinen Suomen YK-liiton monivuotinen puheenjohtaja, jolle kansainvälinen YK-keskeinen maailmanpolitiikan näkökulma on tuttu ja rakas. Pietikäinen arvelee, että EU:n näkökulma kehittyviin maihin ei ole juurikaan muuttunut.
”EU on Eurooppa- ja transatlanttiskeskeinen. Minun näkökulmastani siinä on selvästi taittovirhe.”
Aiemmin on naureskeltu amerikkalaisille Amerikka-keskeisyydestä. Pietikäinen kertoo, että nyt YK:ssa on parikymmentä vuotta valiteltu EU:n omaa sisäistä koordinaatiota. Se vie niin paljon aikaa ja voimia, että kehittyvien maiden huomiointi YK:n päätöksenteossa jää vähäiseksi.
Venäjän hyökkäys Ukrainaan oli Euroopalle shokki. Se oli vastoin Etyjin toimintaa ja koko sopimusperustaista maailmaa, ja tapahtui naapurissamme keskellä Eurooppaa.
”Meille tuli hiukan yllätyksenä, että Eurooppa ei ole kaikille muille ihmisille ja maille maailman napa. Meillekään esimerkiksi Afrikan kriisit eivät ole ongelmien keskiössä. On hyvä muistaa, että emme mekään muuta kauppapolitiikkaa niiden takia.”
”Tässä on pikkuista omnipotenssia, itsetyytyväisyyttä, joka on piilossa Euroopalta itseltäänkin. Siinä on sellaista alitajuista ajattelua, että olemme kaiken keskipiste.”
Pietikäisen mukaan EU:n sisällä on käyty reflektoivaa itsekriittistä keskustelua parlamentissa, valiokunnissa ja komissiossa. ”Jos ajattelen omaa ryhmääni tai demareita, se ei ole valtapolitiikan ylimpään kerrokseen koskaan tunkeutunut. Korjauksia on kyllä tehty, mutta vähän. Parlamentti hyväksyy erilaisia aloitteita melkein liukuhihnalta, mutta ne jäävät paperille. Muutokset eivät läpäise ylintä johtoa ja ajattelua.”
”EU:n retoriikka ei muutu, vaikka taustalla on ymmärrystä kehittyvien maiden tilanteesta. EU:lle tärkein on Eurooppa, ja se on puheissakin alitajunnassa ykkösenä. Eivät Kiina, Aasia tai Oseania olleet nousseet aidon kiinnostuksen kohteiksi ennen kuin tuli sirupula.”
”Meidän tulisi käydä keskustelua, pitäisikö EU:n pysyä USA:n uskollisena kumppanina, vai voisiko EU:lla olla oma itsenäinen politiikkansa suhteessa muuhun maailmaan. Tämä ei ole ihan yksinkertainen asia kaupallisista, poliittisista ja tuotannollisista syistä johtuen.”
Sirpa Pietikäinen sanoo, että Eurooppa-keskeinen maailmankuva hallitsee mieliä myös Suomessa. ”Tässä voisi kysyä menneiltä ja tulevilta pääministereiltä, että mitä tapahtuu Latinalaisessa Amerikassa. Onko se yksi maa, vai onko siellä erilaisia valtioita. Puoluejohtajilta voisi Suomessa myös kysyä, mitä maita on Afrikassa, Aasiassa tai Kaukasiassa. Tämä ei ole pahantahtoista, mutta ajattelun fokuksessa täällä on transatlanttinen maailmankuva.”
Onko Sirpa Pietikäisen mielestä EU:n muutos mahdollinen? ”Ursula von der Leyen on matkustanut aika paljon ympäri maailmaa hankkiakseen tietoa muiden maiden ajattelusta. Minusta komissiolla pitäisi olla huipputiimi, jossa olisi neuvoston puheenjohtajatroikka, pääministeritaso, Ranska, Saksa, komission puheenjohtaja ja parlamentin puheenjohtajisto. Sen edustajien olisi hyvä tehdä maailmankiertue, joka alkaisi vaikka Afrikan maista ja jatkaisi Latinalaiseen Amerikkaan. Tällä joukolla rakennettaisiin dialogia ja haettaisiin ymmärrystä siihen, mitä muualla maailmassa ajatellaan taloudesta, politiikasta ja konflikteista. Maailmalla on meille valtava merkitys. Se on Eurooppaa monta kertaa suurempi.”
Pietikäinen sanoo, että EU:n olisi pitänyt kutsua esimerkiksi Brasilian uusi johtaja heti vierailulle. Samoin pitäisi tutustua vielä nykyistä paremmin Afrikan eri maiden ja esimerkiksi Intian johtajiin. Kysymys on siitä, miten he maineen kokevat saavansa arvostusta Euroopan suunnasta.
Maailmalla liittoutumia muodostavat Intia, Kiina, Lähi-idän maat, Venäjä, Etelä-Afrikka, Brasilia ja muut. Pietikäisen mukaan tätä globaalia kisaa ei voiteta olemalla vain amerikkalaisten kanssa samassa vaunussa.
Teksti: Erkki Kupari
