Venäjän hyökkäys Ukrainaan tuo selvemmin näkyviin jo 2000-luvulla alkaneet muutokset maailman geopoliittisessa tasapainossa. Yhdysvaltojen ja sen liittolaisten voimavaroja haaskanneet sotilaalliset interventiot Irakiin ja Afganistaniin nopeuttivat maailman moninapaistumista, eikä laaja-alaisten hyökkäyssotien käynnistäminen näytä olevan enää Yhdysvaltojen ja sen Nato-liittolaisten yksinoikeus.
Kiinasta on kehittynyt Yhdysvaltojen merkittävin haastaja, vaikka vuosituhansia vanha sivilisaatio on pitänyt matalaa profiilia. Yhdysvallat on pyrkinyt painostamaan Kiinaa sen lähialueilla tukemalla Taiwania, tiivistämällä yhteistyötä Filippiinien kanssa ja vahvistamalla sotilaallista yhteistyötä Japanin, Intian ja Australian kanssa Quad-liittoutumassa sekä AUKUS-yhteistyössä Australian ja Britannian kanssa.
Yhdysvaltojen ja EU:n Venäjälle langettamat talouspakotteet ovat säikäyttäneet globaalin etelän valtaeliitit. Venäjän lähes täydellinen ulossulkeminen kansainvälisen talouden vaihdantajärjestelmistä on johtanut epätoivottuun tulokseen. Globaalin etelän nousevat taloudet ovat alkaneet kiirehtiä vaihtoehtoja irtautuakseen Yhdysvaltojen johtamasta hegemonisesta maailmanjärjestelmästä.
Globaalin etelän uusi tuleminen?
Kiina, Intia, Venäjä, Brasilia, Saudi-Arabia ja lukuisat muut maat ovat nyt irrottautumassa ennätysvauhtia dollarikeskeisestä kaupankäynnistä. Jopa pitkään neutraalina pysyneen Indonesian presidentti Joko Widodo on esittänyt maan paikallisten hallintoalueiden irrottamista Mastercardin ja Visan maksujärjestelmistä.
Luiz Inácio Lula da Silvan uudelleenvalinta Brasilian presidentiksi on aktivoinut BRICS-maiden yhteistyön uudelle tasolle. Elokuussa Durbanissa keskustellaan blokin laajenemisesta. Muun muassa Meksiko, Argentiina, Indonesia, Saudi-Arabia, Turkki, Egypti, Algeria ja Iran ovat ilmoittaneet haluavansa liittyä yhteistyöjärjestöön. Lisäksi globaali etelä korotti äänenpainoaan Egyptin ilmastokokouksessa vaatimalla korvauksia ilmastonmuutoksen tuhoista, joista pohjoisen teollisuusmaat kantavat suurimman vastuun.
EU on Ukrainan ja Venäjän ohella yksi eurooppalaisen sodan suurimpia häviäjiä. EU-maat ovat ajautuneet entistä riippuvaisemmiksi Yhdysvalloista energian saannissa, turvallisuuspolitiikassa ja taloudessa. Tämä tapahtuu tilanteessa, jossa talouden ja politiikan moninapaistuminen, teknologisen kehityksen kansainvälinen tasoittuminen, globaali väestörakenteen muutos, luonnonvarojen ehtyminen ja ilmastokriisi ovat johtaneet Yhdysvaltojen johtaman maailmanjärjestelmän heikkenemiseen.
Yhdysvallat säilyy keskeisenä toimijana
Professori Amitav Acharya on painottanut, ettei Yhdysvaltojen valta-asemaa ja maan johtaman maailmanjärjestelmän heikkenemistä tule sekoittaa keskenään. Yhdysvallat tulee säilymään vielä pitkään merkittävänä sotilaallisena ja taloudellisena toimijana. Se on silti kärsinyt valtavia imagotappioita 2000-luvun sotaretkiensä seurauksena, eikä sillä ole enää aiempaa ideologiaan perustuvaa moraalista etulyöntiasemaa kilpailijoihinsa nähden.
Päinvastoin. Kiina on noussut merkittäväksi rauhanneuvottelijaksi jopa Yhdysvaltojen tontilla Lähi-idässä: Iranin ja Saudi-Arabian diplomaattisuhteiden solmiminen järisytti alueen geopoliittisia rakenteita syvältä. Afrikassa Yhdysvallat ja EU ovat menettäneet markkinoita Kiinalle, Turkille, arabimaille ja Intialle. Samaan aikaan Ranskan epäonnistunut terrorisminvastainen sota Länsi-Afrikassa ja Sahelin alueella on johtanut EU:n sotilaalliseen heikkenemiseen entisissä siirtomaissa, ja Venäjän Wagner-yksityisarmeija on korvannut Ranskan joukot Keski-Afrikassa, Malissa ja Burkina Fasossa.
Globaalin etelän yhteistyön tiivistymisessä on kuitenkin myös valtavia haasteita. Varallisuuden epätasainen jakautuminen hallitsevan eliitin ja kansan välillä sekä ihmisoikeusloukkaukset heikentävät maailman moninapaistumisen viehätysvoimaa. Silti Venäjän hyökkäyksen pelkistäminen sodaksi, jolla ei ole geopoliittista eikä historiallista ulottuvuutta, kertoo ylimielisestä tavasta suhtautua globaalin etelän näkemyksiin. Jos kolonialismin ja imperialismin historian käsittely on Euroopalta itseltään jäänyt vähälle, on loukkaavaa etsiä syitä haluttomuudelle eristää Venäjä globaalista maailmantaloudesta esimerkiksi afrikkalaisten heikosta medialukutaidosta ja Venäjän harjoittamasta disinformaatiosta.
Länsi sitä, länsi tätä
Yhdysvalloissa ja Euroopassa on yleistä tarkastella maailmaa keinotekoisen länsi-identiteetin kautta. Niin mediassa, elokuvissa, yliopistojen tutkimuksissa kuin politiikassakin toistuva länsidiskurssi on vain noin sata vuotta sitten kehittynyt identiteetti, jolla on pyritty rakentamaan yhteisöllistä me-henkeä globaalin pohjoisen geopolitiikan välineeksi. Käsitteen kriittisessä tarkastelussa professori Alastair Bonnett on kysynyt, mitä todella haluamme sanoa, kun operoimme länsidiskurssilla.
Bonnettin mukaan käsitteen tarkoitus on vain kiertää kolonialistisia ja rasistisia käsityksiä valkoisuudesta, kehittyneisyydestä ja etnisyydestä. Länsi on epähistoriallinen, maantieteellisesti keinotekoinen, arvojen näkökulmasta arveluttava ja poliittisesti ontuva rakennelma (konstruktio).
Eurooppa- ja länsikeskeinen ajattelu estävät ymmärtämästä yleistä ihmiskunnan historiallista ja filosofista kehitystä. Se vähättelee kolonialismin ja imperialismin vaikutuksia historiassa ja ”humanitaaristen interventioiden” merkityksiä nykypäivänä ja luo vääristynyttä omakuvaa ”lännestä” ihmisoikeuksien ja demokratian edistyksellisenä edustajana. Juhlapuheet liberaalista demokratiasta, vapaudesta, veljeydestä ja tasa-arvosta eivät enää mene läpi globaalissa etelässä.
Moninapaistuminen ei ole pelkästään ruusuilla tanssimista
Globaalin etelän yhteistyössä ei ole mitään uutta. Jo vuonna 1961 perustettu, nykyään käytännössä toimintakyvytön sitoutumattomien maiden liike, vuonna 1964 perustettu G77 ja vuonna 1974 käynnistetty Uusi kansainvälinen talousjärjestys -hanke ovat vanhoja yrityksiä koordinoida globaalin etelän intressejä kansainvälisillä areenoilla.
Maailma ei ole pelkästään moninapaistumassa, vaan pikemminkin pitäisi puhua uudesta limittäisestä maailmanjärjestelmästä, jossa hallinnan ja vallankäytön verkostot muodostuvat eri tasoilla taloudellisesti, poliittisesti ja sosiaalisesti keskittyvien toimijoiden työn tuloksena. Valta hajautuu, kansainvälinen talous alueellistuu.
Sosiologi Ibn Khaldun kuvasi 1300-luvun lopulla, kuinka valtiot, dynastiat, kansakunnat ja sivilisaatiot ihmisten tavoin syntyvät, kasvavat ja kuolevat. Sivilisaatioiden nouseminen ja romahtaminen ovat luonnollisia historiallisia prosesseja, jotka toistuvat maailmanhistoriassa yhä uudelleen. Tämä syklinen maailmanhistoriakäsitys ei aina mahdu lineaarisemman Eurooppa-keskeisen maailmankatsomuksen ymmärrykseen. Länsikeskeinen maailmankuva onkin yksi suurimpia esteitä Yhdysvaltojen ja EU:n yrityksissä hahmottaa maailmanpolitiikan kehitystä.
Vaikka muutoksessa ei historiallisesti ole mitään uutta, nykyinen konteksti on teknologian kehityksen seurauksena erilainen kuin aiemmin. Parhaimmillaan uusi limittäinen maailmanjärjestelmä voi johtaa tilanteeseen, jossa kilpavarustelun ja luonnonvaroista taistelun sijaan päästäisiin keskittymään globaalin ilmastokriisin torjuntaan.
Teksti: Karim Maiche
Kuva: Strebe / commons.wikimedia.org / CC BY-SA 3.0
