Demokratiasta ei ollut tietoakaan, kun eläkeuudistus runnottiin Ranskassa läpi perustuslain artiklan 43.9 avulla. Artikla on ranskalaisen poliittisen järjestelmän erikoisuus, jonka aktivoimalla hallitus voi viedä päätökset läpi vähät välittämättä parlamentin mielipiteestä. Usein artiklan käyttöön liitetään hallituksen hajottaminen ja uudet vaalit. Lupauksista huolimatta hallitus jatkaa eikä vaaleja järjestetty.
Selvä enemmistö ranskalaisista on ollut uudistusta vastaan: mielipidemittausten mukaan 70 prosenttia vastustaa sitä. Tammikuusta asti yleislakkoja ja mielenosoituksia on järjestetty ympäri maata viikon välein. Miljoonat ovat osallistuneet rauhanomaisiin protesteihin. Kyse ei ole pelkästään eläkeuudistuksesta vaan tyytymättömyydestä, joka nyt purkautuu vuosikymmeniä jatkunutta uusliberalistista politiikkaa kohtaan. Lakkojen seurauksena kaduille kerääntyneet roskakasat ovat olleet aromien ja rottien juhlaa.
Yhteenotot ovat olleet todella rajuja, ja poliisin harjoittama väkivalta on saanut ajattelemaan sananvapautta uusista näkökulmista. Sadat videot todistavat poliisin armottomasta voimankäytöstä. Pamppua ovat saaneet niin kansalaiset, toimittajat kuin perustuslakia säätävän kansalliskokouksen jäsen Antoine Léaumentkin. Ihmisiä on lyöty tajuttomiksi ja kadut ovat täyttyneet kyynelkaasusta. ”Ei-tappavien joukkojenhallinta-aseiden” (etenkin Ranskassa kehitettyjen flash ball -aseiden) käyttö on aiheuttanut vakavia vammoja.
Kaikkein eniten kauhua ovat herättäneet motorisoidut BRAV-M-hallintajoukot, joiden väkivalta on ollut paikoin todella raakaa. Lukuisat videot näyttävät pahamaineisten valkokypäräisten BRAV-M-poliisien silmittömiä lyöntejä ja ”laillisia” pahoinpitelyitä. Kuvat väkivallasta muistuttavat siirtomaa-alueiden kokemasta sorrosta. Monet ovatkin todenneet, ettei kyse ole enää kolonialismista, vaan rikkaiden väkivallasta köyhiä vastaan. Viattomia sivullisia on pidätetty, ja salaa nauhoitetut tallenteet ovat paljastaneet, kuinka rasistisesti ja epäkunnioittavasti poliisit puhuvat ja uhkailevat pidätettyjä.
Euroopan media on näyttävästi vaiennut protesteista. Jopa sananvapauden mallimaassa Suomessa jonkinlaisia kuvia sisältäviä, jokseenkin harvoja artikkeleita alkoi näkyä vasta maaliskuussa. Ylen Ranskan-kirjeenvaihtajan raportteja on saanut odottaa. Oscarin arvoinen suoritus menee kuitenkin Ylen toimittajalle Jari Mäkiselle, joka torstaina 6. huhtikuuta raportoi aamuhämärässä ennen seitsemää Ranskan tapahtumista suoraan vauraan Bordeaux’n kaupungintalon edestä: Ranskassa kaikki hyvin, täällä ei ole mitään nähtävää! Kuten Gil Scott-Heron asian vuonna 1971 ilmaisi: ”Revolution will not be televised.”
Pariisiin ja moniin muihin kaupunkeihin verrattuna Marseillessa on ollut melko rauhallista, ja lähes viikoittain satojatuhansia mielenosoittajia keränneet protestit ovat säilyneet lähes väkivallattomina. Syitä on monia. Pitkään Marseillea hallinneen Jean-Claude Gaudinin oikeistolainen valtakausi päättyi vuonna 2020. Nykyään kaupungin pormestarina toimii vasemmistolainen Benoît Payan. Marseillessa mielenosoituksiin osallistuvat myös poliisin eri jaostot. Kulkueiden reitit välttelevät ruuhkaisimpia keskustan alueita ja ovat suuntautuneet satama-alueen puolelle. Radikaalimman vasemmiston osuus on Marseillessa muita kaupunkeja pienempi. Silti Marseillessakin nuoret ovat polttaneet roskiksia ympäri kaupungin keskustaa, ja La Plaine -aukion karnevaalin yhteydessä juhlijoiden ja mellakkapoliisin yhteenotto johti suoranaiseen sodankäyntiin.
Ranskan eläkeuudistuksen läpirunnomista ei voida pitää suoranaisena demokratian riemuvoittona. Maaliskuun lopussa mielenosoitusten huomio kääntyi presidentti Emmanuel Macroniin. Yhä useammat iskulauseet ovat vaatineet suoraan Macronin eroa. Tilanne onkin alkanut muistuttaa vuoden 2011 ”arabikevättä”, jossa Pohjois-Afrikan ja Lähi-idän diktaattorit saivat päähuomion suurmielenosoituksissa. Ranskassa kamppaillaan nyt toden teolla eurooppalaisen suvereniteetin puolesta. Ja Suomen vasemmistolle tiedoksi: kyseessä ei ole Putinin salajuoni.
Teksti ja kuva: Karim Maiche
