Eräs kollegani totesi viime vuonna, ettei pidä natottua, vaikka natotetaan. Toisin kuitenkin kävi, mutta kenties jotakin voidaan vielä tehdä. Suomalaisille ei ole yhdentekevää minkälainen Nato-maa Suomi on. Moni meistä oli varsin pettynyt Suomen päätökseen liittyä sotilasliittoon, mutta siihen on turha takertua enää. On vaikea myöntää: olemme Nato- prosessin vaiheessa, jossa maito on jo läikkynyt. Nyt on vaikutettava siihen, miten Suomi omaksuu roolinsa liiton jäsenenä.
On aiheellista muistuttaa, että Nato on jo maksanut meille paljon. Se on nakertanut perinpohjaisesti oikeusvaltioperiaatettamme sellaisena kuin me sen tunnemme. Moni meistä ei vielä ole toipunut tosiasiasta: päästäksemme osaksi sotilasliittoa olemme joutuneet tekemään valtavan määrän myönnytyksiä. Siitä maksoivat ehkä kurdit suurimman hinnan. Taloudellinen taakka maksaa jokaiselle suomalaiselle pitkän pennin kauas tulevaisuudessakin.
Suomen pienvaltiostrategia, joka on ollut tähänastisen ulkopolitiikan kärki, muuttuu kun mahdollisesti olemme ensi kesänä osa sotilasliitto Natoa. Silloin meidän on päätettävä, millainen Nato-maa haluamme olla.
Vankkumaton mielipiteeni on, ettei Suomeen saa luoda ydinkärkivarastoja tai -tukikohtia. Vaikka poliittisen strategian muutos on välttämätön, on meidän rohkeasti kieltäydyttävä joukkotuhoaseiden säilyttämisestä maaperällämme. Suomi on sitoutunut ydinsulkusopimukseen ydinaseettomana maana, joka ei tule hankkimaan ydinaseita. Pidän tärkeänä, että sama pätee myös tulevaisuudessa. Tämä sitoumus on kuitenkin koetuksella. Poliittinen oikeisto on jo kovaan ääneen todennut, että lakia muutetaan, eikä natolaisuudelle aseteta lainkaan ehtoja. Siihen meidän rauhanpuolustajien on vastattava sekä tiukasti että selvästi.
Rauhantyön tärkeyttä ei voi koskaan painottaa tarpeeksi. Natolla on mitä parhain tilaisuus pehmentää Vladimir Putinin lännestä luomaa viholliskuvaa, jolla hän hakee oikeutusta aloittamalleen sodalle kannattajiensa joukossa. Natolla on asema, jossa se voi sekä ennaltaehkäistä että estää sodan jatkumisen tai – luoja varjele – sen laajenemisen! Hyvät valtiosuhteet ja niiden ylläpitäminen on perinteisesti ollut ulkopolitiikasta vastaavien poliitikkojen ja diplomaattien tehtävä. Ukrainan sota on pakottanut jokaisen meistä valitsemaan kahden pahan väliltä. Tällöin meillä on oikeus vaatia Naton panosta rauhantyöhön ja sotanarratiivin muuttamiseen.
Meidän on kerrottava selkeät ehdot liittolaisillemme. Me Suomessa osaamme rauhantyön myös osana Natoa. Rauhantyölle on oltava tilaa, se on tunnustettava. Despoottisen diktaattorin rajanaapuruus ei ole suurinta herkkua näinä aikoina. Siksi Naton on otettava huomioon hauras maantieteellinen sijaintimme. Sen lisäksi on kaikin keinoin toimittava niin, että rauha Suomen ja Venäjän välillä säilyy.
Teksti: Gashaw Kaisa Bibani , Vantaa
