Venäjä kärjisti Ukrainan kriisin sotilaallisesti nykyiseen pisteeseen osoittaakseen, ettei Euroopan vakautta ja turvallisuutta voida taata ilman, että Venäjä tulee kuulluksi sen luomisessa. Samalla maa tuli osoittaneeksi ehkä tahtomattaan, että sotilaalliseen voimaan perustuva turvallisuusjärjestelmä tuottaa hauraan ja epävakaan voimatasapainon. Sitä horjuttavat säännöllisesti uudet ja kehittyneemmät asejärjestelmät ja valtioiden taloudellisen voiman ja intressien muutokset. Tämä näkyy USA–EU–Kiina–Venäjä-välisissä suhteissa ja niiden jännitteissä.
Ukraina on joutunut kärsijän asemaan tässä geopoliittisessa kamppailussa. Osittain se johtuu Ukrainan omista valinnoista, mutta suurimmaksi osaksi syynä on ollut sen joutuminen suurempien valtioiden ristiriitojen areenaksi. Käytössä on ollut sotilaallinen, taloudellinen, psykologinen ja kybervaikuttaminen. Media on toistanut Moskovan ja Washingtonin vastakkaista sanomaa melko kritiikittömästi jakolinjan molemmin puolin. Poikkeuksiakin on, mutta useimmiten kriittiset äänet ovat pieniä toimijoita. Niihin on kuulunut myös itse Ukrainan johto, joka on pitänyt amerikkalaisten arvioita Venäjän hyökkäyksestä haitallisena hypetyksenä.
Sotajoukkojen liikkeelle paneminen Itä-Ukrainan tilanteessa synnyttää uhan. Mutta vaikka Itä-Ukrainan kriisin ratkaiseminen on akuutti ongelma, se ei ole kuitenkaan ongelmista suurin. Kyse on lopulta koko eurooppalaisesta turvallisuusjärjestelmästä. Venäjä uskoo voivansa pysäyttää jo pitkään vastustamansa Naton laajenemisen itselleen tärkeimmillä alueilla asevoimiensa kasvaneilla muskeleilla.
Toisaalta on hyvä muistaa, ettei Venäjän intressien ottaminen huomioon ole niin tavatonta kuin nyt on annettu ymmärtää. Edellisen kerran Ukrainan ja Georgian Nato-jäsenyys oli esillä vuonna 2007, kun Yhdysvallat ajoi sitä. Venäjän vastustuksen vuoksi suuret eurooppalaiset jäsenvaltiot estivät hyväksymisen Naton Bukarestin huippukokouksessa. Kompromissina kokous päätti pitää oven auki Ukrainan ja Georgian myöhemmälle hyväksymiselle.
Nyt olemme jälleen sen kysymyksen edessä, löytyykö Venäjältä ja Euroopasta itsenäisiä johtajia, jotka kykenevät katsomaan kauemmas ja lähtevät hakemaan uutta poliittista perustaa Euroopan turvallisuudelle. Askel tähän suuntaan olisi presidentti Niinistön ajatus, että Helsingin hengeä elvytetään ja järjestetään vuonna 2025 Etyj 50 vuotta -juhlakokous keskustelemaan yhteisestä turvallisuudesta.
Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.
