Ukrainan äärioikeiston lisääntyvä väkivalta ei juurikaan näy suomalaisissa tiedotusvälineissä. Suomalaismedialle on ilmeisen vaikea tunnistaa ja myöntää Ukrainan sisäinen konflikti. Itä-Ukrainan tilanteeseen keskittyneessä uutisoinnissa ei yleensä nouse esiin muuta kuin Venäjän sekaantuminen maan asioihin. Ukrainan sisäinen konflikti jää tämän tarinan varjoon. Onko kyseessä tietoinen valinta, sattuma vai tietämättömyys? Pelottaako toimittajia tarttua aiheeseen pelosta tulla syytetyksi putinisteiksi?

Kansainvälinen lehdistö sen sijaan on alkanut enenevässä määrin kiinnittää huomiota Ukrainan äärioikeiston uhkaan ja sen rooliin äärioikeiston kansainvälisessä verkostoitumisessa ja radikalisoitumisessa. Esimerkiksi yhdysvaltalaislehdet TIME ja Harper ovat molemmat julkaisseet alkuvuodesta laajat artikkelit aiheesta, samoin saksalainen Die Zeit. Kansainvälisesti parhaiten verkostoituneelta ryhmältä vaikuttaa Azov, alun perin Maidanin tapahtumien yhteydessä tunnetuksi tullut vapaaehtoispataljoona. Sen rintamalla taistelevat joukot Itä-Ukrainassa ovat nyt osa Ukrainan armeijaa, mutta sillä on myös hyvin vahva itsenäinen rooli lähes kaikkialla maan sisällä.

TIME-lehden artikkelissa siteerataan entistä FBI:n työntekijää ja nykyistä Azovia tutkinutta konsulttia Ali Soufania, jonka mukaan viimeisen kuuden vuoden aikana yli 17 000 ulkomaista taistelijaa 50 maasta on vieraillut Ukrainassa. Suomalaismedioissa on kerrottu muutamista suomalaisista, jotka ovat palvelleet Azovin joukoissa Itä-Ukrainassa. Soufanin mukaan suurella osalla heistä ei näyttäisi olevan yhteyksiä äärioikeistolaiseen ideologiaan, mutta hän kehottaa kuitenkin ottamaan uhan vakavasti.

Kesäleirejä, koulutusta ja terrori-iskuja

Azov syntyi Itä-Ukrainassa vapaaehtoispataljoonaksi, joka on sittemmin liitetty osaksi virallista armeijaa kansalliskaartin alaisuuteen. Mutta se on paljon muutakin. Azov on onnistunut integroimaan katupartiojärjestönsä poliisivoimia avustavaksi joukoksi ja luomaan läheiset suhteet Ukrainan valtiollisiin elimiin. Lisäksi se järjestää muun muassa kesäleirejä lapsille ja avustaa veteraaneja. Vuonna 2016 Azov perusti oman poliittisen puolueen nimeltä Kansallinen korpus. Sen vaalimenestys yhdessä muutamien muiden äärioikeistolaisten ryhmien kanssa jäi hieman yli kahteen prosenttiin vuoden 2019 parlamenttivaaleissa.

Puolue on yrittänyt karistaa uusnatsileimaa itsestään, ja puoluejohtaja Andrii Biletski on viime vuodet välttänyt puhumasta avoimesti valkoisesta ylivallasta. Vielä viime vuosikymmenen alkupuoliskolla hän kutsui valkoisen rodun edustajia ”lopulliseen ristiretkeen semiittien (juutalaisten) johtamia ali-ihmisiä vastaan”.

Yhdysvalloissa äärioikeiston uhkaan on jo herätty. Konservatiivinen USA:n hallituksen tukema Freedom House -instituutti julkaisi toukokuussa 2018 raportin Ukrainan äärioikeistolaiset liikkeet uhkana demokratialle. Kansallinen korpus -puoluetta ja sen johtajaa Biletskiä luonnehditaan siinä äärioikeistolaisiksi. Saman luonnehdinnan saavat Svoboda-puolue ja Oikea sektori.

Yhdysvallat on reagoinut Azovin toimintaan. Kongressi kielsi hallitusta antamasta järjestölle aseita, koulutusta tai muuta apua. Vuonna 2019 neljäkymmentä kongressin edustajaa allekirjoitti vetoomuksen, jotta ulkoministeriö julistaisi Azovin terroristiorganisaatioksi. Perusteluissa mainittiin, että se on värvännyt, radikalisoinut ja kouluttanut Yhdysvaltojen kansalaisia vuosien ajan ja että Azovin ja joidenkin Yhdysvalloissa tapahtuneiden äärioikeiston terrori-iskujen välillä on selvä yhteys.

Koronapandemia ei ole hillinnyt äärioikeiston väkivaltaa

Azov ei ole Ukrainan ainoa äärioikeistolainen ryhmä, mutta tällä hetkellä suurin ja vaikutusvaltaisin. Sillä arvioidaan olevan 20 000 jäsentä ja se on ääriryhmistä ainoa, jolla on virallinen asema osana kansalliskaartia (1500 taistelijan vahvasti aseistettu Azovan pataljoona) ja avustava rooli poliisivoimissa.

Ukrainalainen Marker-ryhmä on vuodesta 2018 lähtien koonnut systemaattisesti tietoja äärioikeiston väkivallasta. Sen viimeisin raportti vuodelta 2020 julkistettiin äskettäin. Markerin seurannassa on kaiken kaikkiaan 18 äärioikeistolaista ryhmittymää. Tunnetuimmat niistä ovat Azov, S14 ja Oikea sektori.

Raportissa ollaan huolissaan siitä, että vaikka voisi olettaa koronaepidemian hillinneen äärioikeiston väkivaltaa, ei näin ole käynyt. Väkivalta on lisääntynyt ja äärioikeisto näyttää vain vahvistavan poliittista valtaansa ja ideologista asemaansa julkisessa tilassa. Poliittisia vastustajia vainotaan avoimesti julistamalla safareiksi kutsuttuja ajojahteja. Erilaisten vasemmiston, HLBTIQ+-aktivistien ja feministien aloitteita ja julkisia esiintymisiä pyritään häiritsemään. Raportin mukaan äärioikeiston poliittiset väkivallanteot lähes kolminkertaistuivat edellisvuoteen verrattuna.

Raportissa ilmaistaan huoli äärioikeiston monopolista katuväkivaltaan. Poliisi ei useinkaan puutu tapahtumiin ja joskus jopa myötäilee niitä. Julkisessa keskustelussa ja tiedotusvälineissä ongelmaa vähätellään. Lisäksi raportissa kiinnitetään huomiota äärioikeiston asteittaiseen soluttautumiseen eri instituutioihin.

Raportin mukaan poliittisen väkivallan varjossa äärioikeisto pyrkii uhkailemalla vaientamaan vastustajinaan pitämiä ihmisiä esimerkiksi sosiaalisessa mediassa ja oppilaitoksissa. Oman osansa väkivallasta saavat Ukrainan lukuisten etnisten vähemmistöjen edustajat. Äärioikeistolaisryhmä hyökkäsi vuonna 2018 kahteen otteeseen täysin avoimesti romanien leiriä vastaan Kiovassa ja tuhosi sen täysin. Poliisi ei puuttunut tapahtumiin.

Äärioikeisto muodostaa todellisen uhan Ukrainan demokratisoitumisprosessille ja vakaudelle.

Suomalaisilla uusnatseilla on jo pidemmän aikaa ollut yhteyksiä Ukrainaan. Vuonna 2019 Turussa järjestetyn nationalistisen Awakening II -konferenssin yksi pääpuhujista oli Olena Semenjaka, joka on Kansallinen korpus -puolueen kansainvälisten asioiden sihteeri. Yksi konferenssin järjestäjistä on Sarastus-verkkolehti, joka on julkaissut aiemmin Semenjakan tekstejä. Lisäksi Suomen tunnetuin NSBM-yhtye (National Socialist Black Metal) Goatmoon on esiintynyt useana vuonna Kiovassa järjestettävillä äärinationalistisilla Asgarfrei-musiikkifestivaaleilla.

Teksti: Teemu Matinpuro