Karim Maïche oli parikymppinen tullessaan ensimmäisen kerran käymään Rauhanpuolustajien toimistolla Länsi-Sahara-asioissa. Pulut tempaisi miehen mukaansa, eikä tohtoriksi väittelevällä Maïchella ole aikomusta jättää rauhantyötä, koska itseään on kiva haastaa.
Karim Maïchen ensi kosketus Rauhanpuolustajiin tapahtui parikymppisenä 2000-luvun alussa. Algerialaisen isän ja suomalaisen äidin lapsena häntä on kiinnostanut synnyinmaansa Suomen lisäksi Välimeren alue ja erityisesti Pohjois-Afrikka jo pienestä pitäen.
”Opiskelin toimittajakoulussa ja olin sitä kautta päässyt kirjoittamaan Aamulehteen Algeriasta. Algeriassa oli siihen aikaan sisällissota. Se oli jatkunut koko 1990-luvun, eikä maahan ollut päässyt juurikaan toimittajia. Sain siis kirjoitettua ensimmäisen juttuni”, aloittaa vuolassanainen Maïche.
2000-luvun alussa Rauhanpuolustajat käynnisteli Länsi-Sahara-projektia. Afrikan viimeisenä siirtomaana tunnettu Länsi-Sahara ei koskaan itsenäistynyt Espanjan alaisuudesta, vaan joutui naapurinsa Marokon miehittämäksi vuonna 1975. Tätä seurasi sota, mutta vähälle huomiolle jäänyt jäätynyt konflikti on jatkunut meidän päiviimme saakka.
”Vuonna 2002 sain idean kirjoittaa artikkelin Länsi-Saharasta. Hain netistä tietoa hakusanoilla ’Länsi-Sahara’ ja ’Polisario’. Yhtenä tuloksena tuli vastaan Rauhanpuolustajat. Ihmettelin mistä järjestöstä oli kysymys. Heille oli tulossa vieraaksi Länsi-Saharan itsenäisyysliikkeen Polisarion edustajia. Soitin Rauhanpuolustajiin ja puhelimeen vastasi Teemu Matinpuro. Kerroin olevani tekemässä artikkelia Länsi-Saharasta Aamulehdelle. Pyysin päästä haastattelemaan länsisaharalaisvieraita. Asuin tuolloin vielä Helsingissä.”
Tästä alkoi yhä jatkuva yhteistyö Rauhanpuolustajien kanssa. Saapuminen Pulujen nuhjuiseen ja boheemihenkiseen toimistoon ei ollut omiaan herättämään luottamusta.
”Kun tulin toimistolle ensimmäistä kertaa, siellä oli sotkuista. Istuin ruokapöydän ääreen. Se oli täynnä leivänmuruja ja voita. Ajattelin, etten ainakaan laske papereita likaiselle pöydälle. Toisaalta toimistossa näkyi myös tekemisen meininki, mistä tykkäsin. Pian paikalle saapuivat Teemu Matinpuro ja Henri Onodera, joka teki tuolloin Länsi-Sahara-projekteja Rauhanpuolustajille. Tapaamisen jälkeen huomasin olevani mukana järjestämässä länsisaharalaisten Suomen-vierailua. Sain myös tehtyä sivun jutun Aamulehteen.”
MATKA LÄNSISAHARALAISELLE PAKOLAISLEIRILLE
Kesällä 2002 Karim Maïchelle tarjoutui tilaisuus päästä matkalle länsisaharalaiseen Tindoufin pakolaisleiriin. Kyse on Algerian luoteiskulmassa Tindoufin kaupungin lähistöllä sijaitsevasta useamman pakolaisleirin keskittymästä, jossa on asunut vuosikymmenien ajan yli 100 000 länsisaharalaista. Leirit ovat Saharan hiekkaerämaassa lähellä Länsi-Saharan rajaa. Matkakaveriksi lähti Rauhanpuolustajissa tuolloin työharjoittelussa ollut Henri Onodera.
”Menimme Länsi-Saharaan Pulujen mandaatilla, jonka kautta saimme myös kontakteja. Reissu oli todella mielenkiintoinen. Meistä tuli Henrin kanssa hyvät ystävät. Lensimme Helsingistä Madridiin ja sieltä Algerian pääkaupunkiin Algeriin. Menimme siellä ensiksi kotiini. Minulla on maassa sukulaisia, ja yksi sedistäni tuli meitä lentokentälle vastaan. Jatkoimme kotitalooni, jossa vastassa oli serkut, tädit, sedät ja isoäitini. Meillä on iso perhe Algeriassa.”
Algerin auvoisten jälleennäkemisten jälkeen kaikki ei sujunut kuin Strömsössä. Maïchen ja Onoderan saapuminen pieneen Tindoufin erämaakaupunkiin oli kuin suoraan jännitysseikkailusta.
”Algerista lensimme Tindoufiin. Siellä ei tarkkaan tiedetty, mihin aikaan olimme tulossa. Saavuimme lentokentälle eikä siellä ollut ketään meitä vastassa. Muut samalla lennolla olleet alkoivat pikkuhiljaa häipyä paikalta. Lopulta kentälle jäi vain yksi henkilö. Kerroimme, että olemme Suomesta ja matkalla pakolaisleirille ja heidän siellä pitäisi tietää, että olemme tulossa. Kukaan ei kuitenkaan tuntunut tietävän mitään. Hyppäsimme rohkeasti auton kyytiin, kuski sanoi ajavansa meidät leireille.”
”Lähdimme Tindoufista ja etenimme asfalttitietä hiekka-autiomaahan. Yhtäkkiä käännyimme autotieltä hiekkaan. Silloin kävi mielessä, että mitenköhän tässä käy. Rahaakaan ei ollut paljon mukana. Meidät ajettiin keskellä ei mitään olevaan rakennukseen ja ilmoitettiin, että joku tule hakemaan meidät. Rakennuksessa oli aivan sairaan kuuma.”
Hiukan piinaava tunnelma jatkui, kunnes muutaman tunnin päästä odotus päättyi.
”Polisarion edustaja tuli ja kysyi, oletteko te sieltä Suomesta. Kävelimme vähän matkaa ja silmiemme eteen aukesi pakolaisleirejä, jotka koostuivat savitiilisistä rakennuksista ja teltoista. Alueella elää arvioiden mukaan noin 160 000 pakolaista.”
TOINEN TODELLISUUS
Leireille saapuminen avasi aivan uuden todellisuuden. Väliaikaiseksi tarkoitetuilla leireillä asui enemmän väkeä kuin Jyväskylän kaupungissa. Aavikon ankarissa olosuhteissa on ehtinyt syntyä ja kasvaa monta sukupolvea. Monet sahrawit eli länsisaharalaiset ovat eläneet koko elämänsä pakolaisleirillä.
”Ihmiset ovat eläneet leireillä kansainvälisen ruoka-avun varassa vuodesta 1975. Silloin ihmisiä lähti pakoon Marokon miehittäessä Länsi-Saharan. Länsisaharalaisia pommitettiin muun muassa napalmilla. Sahrawit ovat odottaneet, että kansainvälinen oikeus toteutuisi ja että Länsi-Saharan itsenäisyydestä järjestettäisiin kansanäänestys.”
Karim Maïche ja Henri Onodera toimivat matkallaan aktiivisesti ja perehtyivät paikallisiin oloihin ja poliittiseen tilanteeseen. Matkan yhtenä tavoitteena oli tehdä kansainvälisesti pimentoon jäänyttä konfliktia paremmin tunnetuksi Suomessa.
”Vierailimme monissa humanitaarisissa kohteissa. Kävimme katsomassa leirin sairaaloita, vierailimme naisten kouluissa ja kouluissa ylipäätään. Tapasimme monia viranomaisia. Saimme liikkua alueella rauhassa. Haastattelimme monia ihmisiä ja otimme paljon valokuvia. Kävimme jopa häissä, joissa oli mahtava meininki. Nuoret jätkät soittivat mustat huivit päässään Sahara-bluesia ja ihmiset tanssivat kauniissa ja värikkäissä vaatteissa.”
”Tavoitteena oli kirjoittaa mahdollisimman paljon juttuja, jotta ihmiset tietäisivät mistä on kyse. Länsi-Saharan tilanne on ollut aivan järjetön. Se on räikeä esimerkki kansainvälisen oikeuden loukkaamisesta. Tilannetta ei silti juurikaan tunneta. Rauhanpuolustajat on pyrkinyt tekemään paljon sellaista työtä, jossa tämäntyyppisiä valtamedian katveeseen jääviä konflikteja on nostettu esiin.”
Vaikka konfliktin ratkaisu ei ollut näkyvissä 2000-luvun alussa, eivät Maïchen ja Onoderan tapaamat ihmiset olleet epätoivoisia.
”Ihmiset olivat suurimmaksi osaksi toiveikkaita, mutta samalla erittäin pettyneitä. Taistelu Marokon kanssa päättyi vuonna 1990 ja rauhansopimus solmittiin vuonna 1991. Sen jälkeen on ollut käynnissä YK:n rauhanturvaoperaatio Minurso. YK on ollut valvomassa, että rauhansopimusta noudatetaan. Vuodesta 1991 ihmiset ovat odottaneet kansanäänestyksen järjestämistä. Siinä sahrawit saisivat itse päättää, haluavatko he olla osa Marokkoa, vai autonominen osa Marokkoa, vai täysin itsenäinen valtio. Kansanäänestystä ei ole koskaan järjestetty. EU:n rooli on ollut suuri, koska Ranska on ollut vahva Marokon tukija. Ranska on onnistunut aina lobbaamaan koko EU:n puolelleen.”
Matka Polisarion pakolaisleirille oli Maïchelle avainkokemus. Se laajensi hänen näkökulmaansa kansainväliseen politiikkaan ja auttoi muutenkin ymmärtämään erilaisissa olosuhteissa elävien ihmisten ajattelua ja elämää.
”Länsi-Sahara on ollut itselleni tärkeä konflikti ymmärtää, koska sitä kautta monet kansainväliset puheet ja tietynlainen propaganda ihmisoikeuksista ovat näyttäytyneet aivan uudessa valossa. Olen nähnyt, miten konkreettisesti aina ikään kuin valitaan ne tapaukset, joita aletaan puolustaa ja joita taas ei puolusteta. Siis milloin ihmisoikeusloukkaukset sallitaan ja milloin ei.”
Kun Henri Onodera lähti opiskelemaan Englantiin, avautui Karim Maïchelle mahdollisuus päästä työharjoitteluun jatkamaan Onoderan työtä Pulujen Länsi-Sahara-vastaavana. Vaikka matkailu oli avartanut Maïchen ajattelua globaalisti, oli kotimaan politiikasta ja Rauhanpuolustajien raskaasta maineesta nuorella aktivistilla vielä paljon opittavaa.
”Minua kysyttiin jatkamaan Länsi-Sahara-projekteja ja olin asiasta tosi innostunut. Soitin Aamulehteen päätoimittaja Matti Apuselle. Kerroin riemuissani päässeeni työharjoitteluun Rauhanpuolustajiin ja että nyt voin tehdä todella hyviä juttuja vaikkapa Länsi-Saharasta Aamulehdelle. Muistan hyvin Apusen vastauksen: ’Ai olet päässyt Rauhanpuolustajiin, no sitten ei tarvitse enää soitella tänne.’ Hän paiskasi luurin kiinni ja siihen loppuivat kirjoitukseni Aamulehteen. Se oli ensimmäinen kosketukseni Rauhanpuolustajien monivaiheiseen historiaan.”
PERSIANLAHDEN SOTA HERÄTTI
Karim Maïche kiinnostui kansainvälisestä politiikasta jo ala-asteikäisenä koululaisena. Irak oli miehittänyt Kuwaitin elokuussa 1990, ja USA:n johtaman monikansallisen liittouman vastattua Irakin hyökkäykseen alkoi Persianlahden sota. Maailmalla tapahtuneet mullistukset saivat pohtimaan sotien syitä ja seurauksia.
”Muistan kun menin kouluun ja kaverit sanoivat, että nyt pommitetaan irakilaiset maan tasalle. Aloin miettiä, mitä siellä oikein tapahtuu. Siitä asti olen säästänyt artikkeleita Lähi-idästä ja kiinnostukseni on kasvanut koko ajan.”
Lähi-idän tapahtumien lisäksi tutuiksi tulivat Palestiina ja Tshetshenian konflikti. Jo lapsesta hän kuuli kertomuksia vuosina 1954–1962 käydystä Algerian itsenäisyyssodasta, jonka varjossa hänen isänsä ja muu perhe olivat kasvaneet. Rasismikaan ei jäänyt vieraaksi Maïchelle, ja kaikki tämä muovasi hänen maailmankuvaansa.
Viimeistään Länsi-Saharan konfliktia 2000-luvulla pohtiessaan Maïche huomasi, että taloudelliset edut merkitsevät monessa konfliktissa enemmän kuin demokratia tai ihmisoikeudet.
”Kun Irak miehitti Kuwaitin vuonna 1990, järjestettiin valtava kansainvälinen sotilasoperaatio ja Saddam Husseinin joukot ajettiin pois Kuwaitista. En vastustanut Irakin joukkojen karkottamista Kuwaitista, mutta mietin miksi Marokon sallitaan miehittää Länsi-Saharaa. Aloin tutkia tilannetta tarkemmin ja havaitsin, että Länsi-Saharassa on rikkaat kalavedet ja alueella on paljon fosfaattia. Ymmärsin, että kansainvälisten suuryhtiöiden on päästävä vetämään nuottaa Länsi-Saharan rannikolla tai kaivamaan fosfaattia. Näin paljastui, että kansainväliseen oikeuteen ja Länsi-Saharan tilanteeseen liittyvät aika vahvasti taloudelliset intressit ja valtapolitiikka. Aloin silloin hahmottaa koko kansainvälistä poliittista järjestelmää.”
MIELENOSOITUKSIA JÄRJESTÄMÄSSÄ
Syksyllä 2002 alkanut työharjoittelu toi Maïchen elämään uusia näkökulmia, jotka avautuivat toiminnan ja yhdessä tekemisen kautta.
”Tehtäväni oli työskennellä Länsi-Saharan konfliktin parissa. Meille tuli erilaisia vieraita, järjestimme julkisia tilaisuuksia, vierailimme eduskunnassa, tapasimme poliitikkoja ja Punaisen ristin edustajia. Esittelimme Länsi-Saharan tilannetta myös eri kansalaisjärjestöille. Jälkikäteen ajatellen kaikkein isoin juttu, jota en tuolloin tietenkään osannut ajatella, oli kuitenkin Irakin miehitys vuonna 2003. Kun tulin Rauhanpuolustajien toimistolle, tapasin siellä paljon ihmisiä, jotka järjestivät Irakin sodan vastaisia mielenosoituksia jo syksyllä 2002. Toimistolla vapaaehtoisena työskennellyt ja miekkareita järjestämässä ollut Hannu Väisänen otti minut mukaan näihin kokouksiin.”
Mielenosoituksista tuli alati kasvava iso ilmiö niin Suomessa kuin maailmallakin. Niihin lähti Suomessa kymmeniätuhansia ihmisiä. Tällaista aktiivisuutta ei ollut nähty sitten 1980-luvun suurten rauhanmarssien.
”
Syksyllä 2002 Irakin sodan vastaisiin mielenosoituksiin osallistui noin 500 henkeä. Olin ollut mielenosoituksessa vain kerran aikaisemmin, keväällä 2002, se koski Palestiinan tilannetta ja Jasser Arafatin päämajan piiritystä. Nyt opin mitä kaikkea liittyy mielenosoituksen järjestämiseen, siitä tiedottamiseen, lupiin ja muihin asioihin.”
”Kun Irakin sota alkoi näyttää yhä todennäköisemmältä, kasvoi mielenosoituksiin osallistuvien määrä. Järjestimme niitä melko pienellä porukalla. Meitä oli korkeintaan 20. Helmikuussa 2003 järjestettiin suurmielenosoitus Irakin sotaa vastaan. Rautatientori oli aivan täynnä, siellä oli arvioiden mukaan lähes 20 000 henkeä. Sodan alettua järjestettiin vielä toinen suurmielenosoitus ja siihen osallistui noin 30 000 henkeä. Minullakin oli järjestysmiehen liivi, meitä järkkäreitä oli kymmenkunta. Meillä ei ollut mitään mahdollisuutta kontrolloida kymmenien tuhansien ihmisten massaa.”
Vaikka mielenosoituksilla ei saatu pysäytettyä Yhdysvaltojen ja läntisten liittolaisten hyökkäystä Irakiin, kokee Karim Maïche niillä olleen suuri vaikutus yleiseen mielipiteenmuodostukseen.
”Mielenosoitusten järjestäminen oli erittäin tärkeää. Vaikka olen kansainvälispoliittisen tilanteen suhteen usein pessimisti, pyrin kuitenkin säilyttämään optimismia, jotta jaksan toimia. Tuollaiset isot mielenilmaukset ovat voimaannuttavia kokemuksia. On tärkeää nähdä muita samalla tavalla ajattelevia ihmisiä, jotka myös vastustavat sotaa. Vaikka mielenosoituksilla ei pystytty estämään sotaa, niihin osallistui miljoonia ihmisiä ympäri maailman. Ne loivat ilmapiirin, jossa sodan käyminen muuttui niin hankalaksi kuin se ylipäätään on mahdollista. Mielenosoitusten ansiosta sodalta lähti aika vahvasti tuki pois. Irakin sodalle on jäänyt huono maine, ja se on pitkälti näiden laajojen mielenosoitusten ansiota.”
LAPIN JA EGYPTIN KAUTTA TAMPEREELLE
Rauhanpuolustajien harjoittelujakson jälkeen Maïche lähti Rovaniemelle Lapin yliopistoon lukemaan kansainvälistä politiikkaa syksyllä 2004. Pääkaupunkiseudun lähiöelämä vaihtui Lapin arktiseen todellisuuteen.
”1990-luvun toinen puolisko ja 2000-luvun alku menivät enemmänkin räpin ja bostailun parissa. Pyrin jo tuolloin yliopistoon, mutta en päässyt vielä sisään. Olin pienenä matkustellut paljon ulkomailla, mutta Suomi oli jäänyt väliin. Halusin nähdä ja ymmärtää, että Suomi on jotain muutakin kuin pelkästään Mannerheimintie. Olin pohjoisessakin aktiivinen Rauhanpuolustajissa. Järjestin Rovaniemellä tilaisuuden, jossa puhuttiin EU:n perustuslaista. Itse paneelissa taisi olla enemmän porukkaa kuin katsomossa. Tilaisuus oli kuitenkin tärkeä järjestää. Asuin Rovaniemellä kolme vuotta ja muutin vuonna 2006 Tampereelle.”
Tampereella Maïche on asunut pariinkin otteeseen. Näiden jaksojen välillä hänen tiensä vei Egyptiin.
”Tampereella tutustuin paikallisiin Rauhanpuolustajiin. Oltuani siellä neljä kuukautta muutimme Egyptiin puoleksitoista vuodeksi. Egyptissä olin vaihto-opiskelijana Aleksandrian yliopistossa. Maan räikeät elintasoerot enteilivät laajempaa kansannousua Hosni Mubarakin Egyptissä. Poliiseja oli joka kulmassa ja mielivaltaiset pidätykset olivat arkipäivää. Kuvasin silloin tällöin mielenosoituksia. Kirjoitin juttuja Egyptistä ja Lähi-idästä Rauhan Puolesta -lehteen.”
Maïche palasi Egyptistä vuonna 2008. Hän teki graduaan ja sai maisterin paperit Lapin yliopistosta vuonna 2010. Sitten hän siirtyi osa-aikaiseksi työntekijäksi Rauhanpuolustajiin.
Tampereen kansalaisjärjestöpiirit osoittautuivat aktiivisiksi. Maïche huomasi olevansa mukana monessa ja osa virkeää kulttuuri-ihmisistä, opiskelijoista ja kansalaisaktivisteista koostuvaa yhteisöä.
”Järjestimme Tampereella paljon tapahtumia. Kulttuurikahvila Hertan ympärillä oli muutenkin paljon aktiivista toimintaa, se synnytti vahvan kansalaisjärjestöverkoston Tampereelle. Monet ihmiset, jotka pyörivät tuolloin Hertassa, ovat tänäkin päivänä aktiivisia eri järjestöissä.”
”Rauhanpuolustajien Tampereen-toimisto oli samassa rakennuksessa kuin Hertta. Oli mukavaa tavata ihmisiä Hertassa ja järjestää tilaisuuksia. Niiden teemat ulottuivat Länsi-Saharasta Tshetsheniaan. Erääseen Länsi-Sahara-iltaan tuli paikalle marokkolaisia. He alkoivat riehua ja heitellä tuoleja. Tilannetta piti rauhoittaa Hertasta saadun porukan avulla. Meillä oli myös musiikkia, poliittisia tapahtumia, runoiltoja ja muita kulttuuritapahtumia.”
Rauhanpuolustajat järjesti Helsingin Alppipuistossa musiikkia, rauhantyötä, kansalaisjärjestötoimintaa ja osallistavaa ohjelmaa yhdistäviä Pax-festivaaleja. Festivaali sai Tampereella samalla konseptilla toimineen rinnakkaistapahtuman nimeltä Pax Näsinpuisto. Sen kantavia voimia ja yksi pääorganisaattoreista oli Karim Maïche.
”Meillä oli bändejä ja järjestöohjelmaa. Tapahtumat vetivät hyvin porukkaa. Pax Näsinpuisto järjestettiin vuosina 2012 ja 2013. Vuonna 2012 aloin tehdä väitöskirjaa Tampereen yliopistoon. Tein väitöskirjan rinnalla Pulu-hommia ainakin vuoteen 2014. Tämän jälkeen siirryin väitöskirjan pariin kokopäivätoimisesti. Olen kuitenkin yhä kirjoittanut Rauhan Puolesta -lehteen ja ollut tapahtumien järjestelyissä mukana.”
”Tampereen Puluissa on vahva ydinryhmä. He ovat kaikki sellaisia, jotka pystyvät ottamaan vastuuta vaikkapa tilaisuuksien järjestämisestä. Tämän lisäksi Tampereelta löytyy isompi porukka, joka osallistuu tapahtumiimme. Tämä auttaa jaksamaan, eikä kaikki kaadu yhden henkilön päälle. Viime vuosina järjestämissämme tilaisuuksissa ovat olleet salit täynnä.”
Yksi Tampereella asemansa vakiinnuttanut tapahtuma on Rauhanakatemia, joka ennen siirtymistään Pirkanmaalle järjestettiin yli kymmenen kertaa Joensuussa.
”Olemme järjestäneet Rauhanakatemian kolme kertaa ja tapahtuma on vetänyt hyvin väkeä. Tapahtuma on ollut yleensä kaksipäiväinen. Rauhanakatemia on pidetty Kuuslahden leirikeskuksessa, joka sijaitsee noin 20 kilometrin päässä Tampereen keskustasta. Osallistujia on tullut ympäri Suomen. Parhaat keskustelut on käyty aina illalla varsinaisen ohjelman jälkeen. Kuuslahdessa on myös todella upea sauna ja uintimahdollisuudet. Aiheina on ollut päivänpolttavia rauhankysymyksiä.”
AKATEEMISTA RAUHANTYÖTÄ
Karim Maïche tekee väitöskirjaa Tampereen yliopiston alaisen Taprin eli Tampereen rauhan- ja konfliktintutkimuskeskuksen tohtoriohjelmassa. Kysymys on siis akateemisesta rauhantyöstä.
”Tapri toimii yhteiskuntatieteiden tiedekunnan alla. Nyt vietetään Taprin 50-vuotisjuhlia. Tapri on syntynyt osana rauhanliikettä Suomessa. Se on perustettu rauhantutkimuksen viralliseksi keskukseksi, koska sodista ja konflikteista haluttiin saada lisää tietoa. Rauhantutkimukseen liittyy myös vahvana latauksena konfliktien ratkaiseminen. Tapri oli minulle luonteva vaihtoehto Rauhanpuolustajien ja muun kansalaisaktivismin rinnalle. Minua itseäni kiinnostivat erityisesti keskuksen pitkät perinteet Välimeren aluetta käsittelevässä tutkimuksessa ja nimenomaan Algeriaan liittyvä tutkimus.”
Väitöskirjan otsikko on Autonomous Trade Unions in Algeria: An Expression of Nonviolent Acts of Citizenship. Maïchen väitöstilaisuus on Tampereen yliopistolla huhtikuussa 2020.
”Väitöskirjallani on vahva linkki rauhantyöhön. Tutkin Algerian autonomista ammattiyhdistysliikettä, joka on keskeinen osa Algerian oppositioliikettä. Olen tehnyt kenttätyötä ja haastatellut ihmisiä, osallistunut heidän tapahtumiinsa ja erilaisiin mielenosoituksiin. Olen pyrkinyt ymmärtämään sitä, miten he mobilisoivat uusia jäseniä, miten he argumentoivat hallitusta vastaan, minkälaisia diskursseja muodostuu oppositioliikkeiden ja hallintoviranomaisten välille. Kaikki osapuolet näkevät aina itsensä rakentavina ja vastakkaisen osapuolen jollain lailla hajottavana tekijänä. Jos minulla ei olisi ollut taustaa Rauhanpuolustajissa ja suomalaisessa kansalaisjärjestöliikkeessä, en olisi varmaankaan päässyt samalla tavalla väitöskirjassa haastattelemieni ihmisten juttusille ja pystynyt ymmärtämään heidän toimintaansa.”
”Tässä ajassa kansanliikkeitä ja kansannousuja tapahtuu ympäri maailmaa. Niitä löytyy Chilestä Libanoniin ja Hong Kongista Ranskaan. Joka paikassa on tänä päivänä menossa prosesseja, joita kutsuttiin vuonna 2011 nimellä ’arabikevät’. Silloin ihmisillä oli kova tarve kulttuuristaa ja sijoittaa protesteja jollekin tietylle maantieteelliselle alueelle. Luulen, että ihmiset alkavat nyt herätä, sillä taloudellinen ja poliittinen järjestelmämme yskii. Ympäri maailmaa on havaittavissa paljon tyytymättömyyttä. Koronavirus on tietenkin rauhoittanut tilannetta. Tuntuu siltä, että mielenosoitukset ovat vaihtuneet erilaisiin kansalliskaarteihin, jotka käyskentelevät kaduilla. Minua huolestuttavat ne taloudelliset ’uudistukset’, joita tehdään koronaviruspandemian jälkeen.”
Karim Maïchen ja Rauhanpuolustajien yhteinen taival on kestänyt jo lähes parikymmentä vuotta, eikä loppua näy. Mitkä ovat olleet tärkeimmät eväät, jotka rauhantutkimuksen ammattilainen Karim Maïche on vuosien varrella Rauhanpuolustajilta saanut?
”Olen saanut hyviä ystäviä, hienoja kokemuksia, olen oppinut paljon erilaisista asioista. Kaikki mitä nyt teen – mukaan lukien väitöskirja – on jollain lailla kytköksissä Pulu-vuosiini. Olin tietysti käynyt Algeriassa jo nuoresta asti, muun muassa 1990-luvun sisällissodan aikoihin, mutta koin olevani aika yksin ajatusteni kanssa. Rauhanpuolustajien kautta löysin muitakin ihmisiä, jotka ajattelevat samalla tavalla. Pidin viitekehyksestä, jonka Pulut tarjosi. Se oli erilaista kuin lähiössä koettu kylmä meininki. Siellä puhuttiin ennemminkin kukkahattutädeistä ja kommareista. On kivaa, että elämässä tulee esiin asioita, jotka murtavat omia ennakkoluuloja.”
Teksti: Timo Kalevi Forss
Kuvat: Henri Onodera
