Maailmaa pyörittää kolme suurta toimijaa: Yhdysvallat, Kiina ja Venäjä, sanoi presidentti Niinistö suurlähettiläspäivillä elokuussa. Samalla hän toivoi Euroopan unionin nousevan neljänneksi maailmanpolitiikan määrittäjäksi. Mikä sai Niinistön nostamaan taloudeltaan aivan eri sarjassa painivan Venäjän kahden suuren rinnalle ja jopa EU:ta vaikutusvaltaisemmaksi toimijaksi? Ajan kuva ja karu syy siihen on se, että Venäjä on palannut sotilaallisena toimijana suurvaltapolitiikan kentille maailman eri kolkilla.
Niinistön puheessa korostui lähes kyyninen realismi: pienen kansan on ajateltava vain omaa etuaan, eikä sillä ole varaa uhrautua toisten puolesta. Lainaus oli J. V. Snellmanin artikkelista, jolla hän vuonna 1863 vastusti niitä länsimielisiä, jotka vaativat myös suomalaisia tukemaan Puolan kapinaa ja tavoittelemaan Ruotsin ja Britannian oletettuun tukeen luottaen myös Suomen irrottamista Venäjästä.
Niinistöä edeltäneiden snellmanilaisten realistien politiikalla on pitkä historia. J. K. Paasikivi solmi häviämämme toisen maailmansodan jälkeen vastahakoisesti YYA-sopimuksen Neuvostoliiton kanssa. Kekkonen halusi toimia mieluummin lääkärinä kuin tuomarina suurvaltojen välisissä kiistoissa. Mauno Koivisto piti yllä tiivistä keskusteluyhteyttä Neuvostoliiton viimeisen presidentin Mihail Gorbatšovin kanssa ja varoi antamasta kuvaa, että Suomi käyttäisi hyväkseen Neuvostoliiton hajoamisen jälkeisen Venäjän tilapäistä heikkoutta. Tarja Halonen jatkoi dialogia presidentti Vladimir Putinin kanssa ja varmisti sen, ettei Suomea liitetty Naton jäseneksi.
Tapaamisillaan Putinin kanssa Niinistö on jatkanut edeltäjiensä linjalla, mutta heistä poiketen hän hakee sotilaallista turvaa lännen kanssa solmituista erityyppisistä sopimuksista. Tähän linjaan sopii myös hyvin hänen tavoitteensa EU:n kehityksestä.
EU:n yhteisen ulko- ja turvallisuuspolitiikan vahvistaminen sekä puolustusyhteistyön kehittäminen ei kuitenkaan ole aivan ongelmatonta. Suurvaltalogiikka on voiman logiikkaa, ja EU:n kehittyminen suurvallaksi edellyttää vallan siirtoa sen suurimmille jäsenvaltioille. En ole vielä kuullut kovin vakuuttavia perusteluja sille, että tämä suunta todella vahvistaisi Suomen kansainvälistä asemaa ja alueellista vakautta.
Markku Kangaspuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien puheenjohtaja.
