Ukrainan jo viisi vuotta jatkuneen sodan vaikutukset konfliktialueen asukkaiden elämään eivät juuri näy tiedotusvälineissä. Sotaan viitataan lähinnä joko Vladimir Putinin tai äskettäin maan presidentiksi valitun Volodymir Zelenskin lausuntojen pohjalta, tai kun pelotellaan Venäjän uhasta muualla Euroopassa. Siviiliväestön kohtalo ei näytä mediaa kiinnostavan. Rauhanpuolustajien vieraina Suomessa piipahtaneiden Ukrainan Rauhaninstituutin edustajien tapaaminen ei saanut yhtäkään kotimaista tiedotusvälinettä ottamaan yhteyttä.
Suomen sosiaalifoorumin osanottajia Rauhaninstituutin edustajien Leonid Kožaran ja Ilja Bogomolovin viesti tavallisten ukrainalaisten kohtalosta sodan jaloissa kiinnosti. Kožara on Rauhaninstituutin puheenjohtaja ja Ukrainan sosialistisen puolueen johtaja sekä maan entinen ulkoministeri. Instituutin hallituksen jäsen Bogomolov on puolestaan sodan jalkoihin jääneiden siviilien kohtalolle omistautunut lääkäri. Hän johtaa humanitaarista Kansainvälinen lääkäriapu -järjestöä (Meždunarodnaja meditsinskaja pomoštš). Järjestö pystytti vuonna 2017 ensiaputeltan Stanitsa Luhanskaan, ainoalle ylityspisteelle Luhanskin ”tasavallan” ja Kiovan hallitseman alueen välillä. Tammikuussa 2019 Slovakian hallituksen avustusjärjestö SlovakAid toimitti teltan tilalle paremmin varustellun kontin.
Rajanylityspaikoilla on valtavat jonot, ja ihmiset saavat sairauskohtauksia seisottuaan tunteja helteessä, sateessa tai pakkasessa. Stanitsa Luhanskan 13 000 asukkaan kaupungissa on puutetta paitsi lääkäreistä myös ambulansseista. Ympäröivän piirikunnan koko on noin 2 000 neliökilometriä ja väkiluku lähes 50 000. Alueen halki virtaava Severski Donets -joki jakaa alueen Kiovan hallinnon ja ”Luhanskin tasavallan” kesken. Tuhannet ”tasavallan” asukkaat rämpivät luhistunutta siltaa pitkin päivittäin jalan Kiovan puolelle saadakseen eläkkeensä ja tavatakseen omaisiaan. Viime vuonna molempien ”tasavaltojen”, Luhanskin ja Donetskin, ja Kiovan hallinnassa olevan Ukrainan välinen kontaktilinja ylitettiin yli 13 miljoonaa kertaa. Tämä osoittaa, että tarve keskinäiseen kanssakäymiseen ystävien ja sukulaisten kesken on suuri.
”Tasavaltojen” aluetta Bogomolov luonnehtii näin: ”Vuosina 2014–2015 asiat olivat todella huonosti. Tiedetään kuolemantapauksia nälän ja kylmän takia. Tilanne kääntyi paremmaksi vuonna 2016, kun Venäjä alkoi toimittaa apua. Se myös maksaa eläkkeiden sijasta hyvin pieniä 1 500 ruplan (noin 20 euroa) luokkaa olevia avustuksia. Niiden varassa ei voi elää, koska hinnat ovat korkeammat kuin Ukrainassa. Kuitenkin ihmiset pystyvät ostamaan sillä leipää eivätkä kuole nälkään. Nälkään pyörtymisiä sattuu rajanylityspaikalla silti paljon. Osalla ei ole rahaa ruokaan, joku taas välttää syömistä, ettei tarvitsisi käydä vessassa, joita ylityspaikalla on vain yksi, sekin avustusjärjestöjen tuoma.”
Kansainvälinen lääkäriapu aikoo perustaa hoitopisteen myös kontaktilinjan toiselle, ”tasavallan” puolelle. Bogomolov kommentoi suostumuksen saamista ”tasavallan” viranomaisilta: ”Asenteeltaan puolueettomiin suhtaudutaan järkevästi molemmin puolin linjaa. Ongelmiakin oli, mutta meidän asenteemme ei ole vain puolueeton vaan oikeanlainen: ’Loppu sodalle’. Vähä-älyiset osaavat toki kiljua ’tapetaan kaikki!’, ja sellaisiakin on molemmin puolin, mutta se on lähinnä psykiatrien työkenttää.”
MONET NÄKEVÄT NÄLKÄÄ
Kiovassa asuva Bogomolov on etäisyydestä huolimatta ollut läsnä auttamassa konfliktialueella sodan alusta lähtien. ”Olemme olleet siellä jupakan alusta, Slavjanskin taisteluista asti. Olemme hankkineet lääkkeitä kaupunginsairaalaan, järjestömme perustajiin kuulunut Miša oli siellä osastonlääkärinä. Hän lähti, kun sairaalan ylihoitaja kuoli tykistötulituksessa – ensin Harkovaan, sitten Venäjälle, Kaliningradiin. Olemme toimittaneet välttämättömimpiä tarvikkeita: ompelutarvikkeita, nukutusainetta. Kun Luhanskissa haavoittuivat 5- ja 6-vuotiaat tytöt, meille soitettiin, koska tarvittiin aivoleikkausta. Onnistuimme auttamaan, ja siitä se on jatkunut eri paikkakunnilla: Stahanov (nyk. Kadiivka), Horlivka, Donetsk, Luhansk. Autamme vain siviilejä.”
Bogolomovin mukaan lääkkeitä ja elintarvikkeita piti viedä hallituksen kontrollin ulkopuolella oleville alueille ennen kuin Venäjä alkoi toimittaa niitä. Elintarvikepula oli niin kova, että joissain tapauksissa ruoka-apua vastaanottaneiden lastenkotien johtajat pyysivät lupaa lahjoittaa osan avusta työntekijöille, joiden lapset myös näkivät nälkää. Venäjän avustuskuljetusten alettua on keskitytty lääkärinapuun. Bogomolov katsoo, että siviiliuhreja olisi paljon enemmän ilman Venäjän humanitaarista apua. ”Ukrainan hallitus ei avusta lainkaan, lukuun ottamatta aivan riittämättömiä tukia maan sisäisille pakolaisille. Ihmiset jopa palaavat Donbassiin rikkinäisiin koteihinsa.”
”Tilanne on pahin 5–10 kilometrin säteellä kontaktilinjan molemmin puolin. Puuttuu etenkin lääkäreitä, sillä suurin osa heistä on paennut sotaa joko Venäjälle, Ukrainaan tai ulkomaille. Vajaus on 80 prosentin luokkaa. Eräässä kylässä ylilääkärinä työskentelee 78-vuotias nainen, ennen sotaa siellä työskenteli 50 henkeä ja nyt vain kahdeksan. He hoitavat noin 25 000 asukkaan aluetta. Puuttuu lastenlääkäri, hammaslääkäri ja gynekologi. Erinomainen lastenlääkäri kuoli keuhkokuumeeseen helmikuussa.”
Bogomolov korostaa konfliktin vaikuttavan kaikkiin: ”Jotkut muuttuvat vihaisiksi, jotkut lempeämmiksi. Me kaikki olemme kuitenkin jo tottuneet, ihmiset ovat tottuneet piileksimään kellareissa, samoin siihen, että heidät saatetaan pysäyttää. Elettiinhän keskitysleireissäkin, jopa rakastuttiin. Sota on siitä hirveää, että siitä hyötyvät kaikki, kuulostipa tämä miten kyyniseltä tahansa. Siitä hyötyvät ne, jotka tekevät sillä rahaa. Se on eduksi jopa rauhanturvaajille, syntyy työpaikkoja. Se tässä juuri kammottaa. Sodan lopettamiseksi tarvitaan vain Minskin sopimusten toteuttaminen: tulitauko, joukkojen vetäminen erilleen ja alueitten integraatio. Sopimuksissa on sanottu kaikki.”
ASENTEET SOVUN ESTEENÄ
Rauhaninstituutin ja oppositiossa olevien sosialistien johtaja Leonid Kožara korostaa poliittisten ja humanitaaristen ongelmien yhteenkietoutumista: ”Konfliktin ratkaisemisen ja rauhan aikaansaamisen suurin este on Ukrainan johdon asenne. Presidentti Porošenko on tehnyt kaikkensa, ettei Ukraina toteuttaisi Minskin sopimusta, samoin lietsonut suvaitsemattomuuden ja vihan ilmapiiriä. Vuoden 2014 sopimuksen allekirjoittamisesta lähtien Ukraina ei ole tehnyt mitään toteuttaakseen sitä.”
Kožaran mukaan Ukrainan läntiset tukijat ovat ummistaneet silmänsä tältä, ja kuluneina viitenä vuotena Ukraina on onnistunut sysäämään Donbassin entistä kauemmas itsestään.
”On laillistettu taloussaarto, päätetty rahaliikenteen katkaisemisesta, niin ettei Donbassissa ole yli kolmeen vuoteen ollut ukrainalaista rahaa. Donbassissa jouduttiin ensin siirtymään monivaluuttasysteemiin, mutta sekään ei toiminut lännen Venäjä- ja Donbass-sanktioiden takia. Siksi siellä siirryttiin käyttämään ruplia, mikä on kasvattanut entisestään etäisyyttä Ukrainaan. Muitakin esteitä on luotu, muun muassa vaikeutettu Ukrainan kansalaisten kanssakäymistä kontaktilinjan yli.”
Kožara on varma, että Kiovan hallitus on osasyyllinen humanitaarisiin ongelmiin Donbassin alueella: ”Voimme kuvitella, paljonko näinä vuosina on syntynyt lapsia monen miljoonan asukkaan alueella. Näillä potentiaalisilla kansalaisilla ei ole ukrainalaista syntymätodistusta, heitä työnnetään siis ulos kansalaisuudesta. Tai mikä määrä nuoria on saavuttanut täysi-ikäisyyden, ja hekin ovat vailla Ukrainan kotimaanpassia. Siksi pidän Venäjän johdon päätöstä passien myöntämisestä taustaltaan humanitaarisena. Se oli välttämätöntä niiden ihmisten elämän helpottamiseksi, joilla ei ole minkäänlaista kansalaisuusstatusta.”
SANKTIOITA MYÖS UKRAINALLE
Pitäisikö siis tuomita Venäjän tuki Donbassille ja lännen tuki Ukrainalle? Kožaran mukaan Venäjän tuki ei ole suurin syy alueen irtautumiselle Kiovan hallituksen kontrollista. ”Myytit siitä, että kontrolli menetettiin Venäjän joukkojen tultua, ovat pötyä. Donbassin asukkaat ottivat itse johtoonsa paikallisen toimeenpanovallan, alimman hallintoasteen, poliisin ja turvallisuuspalvelun. Resurssiensa puolesta Donbass ei tietenkään olisi kestänyt muuta Ukrainaa, sen armeijaa vastaan.” Siinä vaiheessa Venäjän tuella oli suuri merkitys.
Lännen osalta Kožara on varma, että EU ja muut länsimaat ovat antaneet Porošenkolle vapaat kädet olla täyttämättä Minskin sopimusta. Vain Venäjään kohdistettiin sanktioita ja ne jatkuvat. Kuitenkin sopimusten takaajamaiden olisi pitänyt ehdottaa vastaavia sanktioita Ukrainan johtajille, jotka ovat jättäneet sopimukset toteuttamatta. Myös Kansainvälinen valuuttarahasto sulkee silmänsä Kiovan reformien näennäiseltä luonteelta. ”Emme halua nähdä sitä mikä on tärkeintä: millaisen Ukrainan haluamme nähdä kahden, kolmen tai viiden vuoden kuluttua. Sellainen strateginen näkökulma voisi osoittaa maan johdolle toimintalinjan ja johtaa rauhan aikaansaamiseen. Nyt tilanne kuitenkin vain huononee.”
Ilja Bogomolov tukee Kožaran ajatusta pakotteista. ”Määräisin Ukrainalle sanktioita jo siksi, että se valtaa alueita harmaalla vyöhykkeellä. Siellä raportoidaan jonkin kylän vapauttamisesta, kun on pistäydytty siellä useita kertoja. Tätä tapahtuu siitä huolimatta, että Minskin sopimusten mukaan asevoimien on pysyttävä vähintään kahden kilometrin etäisyydellä toisistaan. Nyt joukkojen välillä on vain 300–500 metriä.”
Kožaran mukaan luottamuksen ja kunnioituksen ilmapiirin synnyttäminen voisi edistää Minskin sopimusten toteutumista, mutta sen sijaan meneillään on varustelukilpa. ”Retoriikka on hyvin aggressiivista. Porošenkon vaalikampanjan tunnus oli ’Armeija. Kieli. Uskonto’. Armeija siis etusijalla, ja juuri sitä politiikkaa hän toteutti Donbassilla. Konflikti ei kuitenkaan ratkea sotimalla. Porošenkon tilalle nousevat nyt uudet johtajat. Zelenskin joukkueen ajattelusta saamme selvän vasta sitten, kun he osoittavat, miten suhtautuvat varustelukilpaan.”
Teksti Oksana Tšelyševa
Suomennos Kirsti Era
Kuva Jarkko Kumpulainen
Kuvassa vasemmalla Ukrainan Rauhaninstituutin puheenjohtaja Leonid Kožara ja Kansainvälinen lääkäriapu -järjestön johtaja Ilja Bogomolov.
