Neljännesvuosisata on ihmisen elämästä huomattava siivu, mutta ulko- ja turvallisuuspolitiikassa se saattaa olla ohikiitävä hetki: kaksikymmentäviisi vuotta sitten tehtyjen päätösten merkitykset saattavat tuntua edelleen uusilta ja yllättäviltä. Tietokirjailija ja toimittaja Pentti Sainion syksyllä julkaistu teos Minne Suomi pommittaa? sukeltaa arkistoihin ja käy läpi dokumentteja, jotka julistettiin aikanaan salaisiksi 25 vuoden ajaksi. Neljännesvuosisadan rajapyykin tekee nyt merkittäväksi se, että Suomen ulko- ja turvallisuuspolitiikan suuri käänne Hornet-kauppoineen ja Naton rauhankumppanuussopimuksineen ajoittui nimenomaan 1990-luvun alkuun.

Suomalaisista asekaupoista ennenkin kirjoittanut Sainio luo nyt tutkimukselle vapautuneiden asiakirjojen pohjalta kuvan kohtuullisen pienen poliitikko- ja virkamiespiirin toteuttamasta suunnanmuutoksesta, jossa on vältelty julkista keskustelua ja vedätetty eduskuntaa, joka käyttää korkeinta valtaa maassa. Rauhanpuolustajien Vox Pulu -podcastin haastattelema Sainio kyseenalaistaa esimerkiksi Suomen yksipuolisen irtautumisen Pariisin rauhansopimuksen sotilasartikloista ja Naton rauhankumppanuussopimuksen sekä isäntämaasopimuksen oikeudellisen pohjan.

Kyseenalaisin keinoin käynnistettyä sotilaallista yhteistyötä on sittemmin syvennetty sopimuksilla, jotka eivät kuulemma muuta mitään. Näin on päädytty nykyiseen tilanteeseen, jossa Suomi on Nato-yhteensopivampi kuin monet sotilasliiton jäsenmaat ja kantaa jo monien liittoutumispolitiikan kannattajienkin mielestä liittoutumisen riskejä. Muutos sotilaallisesti liittoutumattomasta maasta Yhdysvaltojen de facto liittolaiseksi on tapahtunut ilman aiheen käsittelyä vaaleissa tai eduskunnassa.

HYVÄKSYMÄTTÖMIÄ SOPIMUKSIA

Minne Suomi pommittaa? kuvaa kulissien takaisia valmisteluja Washingtonista Helsinkiin ja juhlaviin ilmaisuihin perustuvaa julkisuuspeliä Suomen solmiman Naton rauhankumppanuussopimuksen (PfP) tiimoilla 1990-luvun alussa. Sainion mukaan rauhankumppanuusohjelma onnistuttiin myymään ylevillä periaatteilla, vaikka salaisissa keskusteluissa ja raporteissa ilmoitettiin, ettei kyseessä ole perinteiseen kriisinhallinta- tai rauhanturvaoperaatioon valmistautuminen vaan Naton laajentaminen. Sainion mielestä rauhankumppanuutta olisi syytä kutsua sodankumppanuudeksi tai aseveljeydeksi. Pohjimmiltaan kyse on Yhdysvaltojen vaikutusvallan kasvattamisesta.

Sainio kyseenalaistaa rauhankumppanuuden oikeudellisen pohjan. Hän kirjoittaa:

”Vain yksi asia on varmaa: Suomen puolesta asiakirjaa ei ole kukaan voinut allekirjoittaa. Sopimusta ei ole olemassa. On vain kansalainen Heikki Haaviston omissa nimissään allekirjoittama asiakirja ja siihen liittyvä Haaviston antama lausuma. Näitä Haaviston aikomuksia ei ole mikään suomalainen valtioelin laillisesti hyväksynyt. Asia olisi voitu pelastaa sillä, että 12.10.1994 Naton kumppanuusasiakirja olisi tuotu eduskunnan hyväksyttäväksi.”

Tämä millekään sopimukselle perustumaton rauhankumppanuus on ollut sotilaallisen yhteistyön perusta, sanoo kirjailija Pentti Sainio.

Kun rauhankumppanuusohjelmaa ei ole kyseenalaistettu, sen varaan on voitu rakentaa uusia sopimuksia, kuten isäntämaasopimus, joka ei puoltajiensa mukaan muuttanut mitään aiempaan verrattuna. Vallankäytön kannalta ei ole aina välttämätöntä, että sopimus on oikeudellisesti pätevä – riittää, että sitä pidetään sellaisena.

Sainio käy läpi rauhankumppanuussopimuksesta lähtenyttä muutosprosessia, johon hän listaa sotaharjoitukset, asehankinnat, Suomen puolustusvoimien kehittämisen Naton ja Yhdysvaltojen näkökulmasta ja tarpeista lähtien sekä Afganistanin ja Irakin sodissa avustamisen. Kirjailijan arvio on tyly: – Ne ovat laittomalla pohjalla.

Sainio kutsuu vuonna 2014 hyväksyttyä Suomen ja Naton välistä isäntämaasopimusta ”virattomaksi”, koska se ei käynyt eduskunnassa eikä eduskunta sitä hyväksynyt: ”Se on tahdon ilmaus, joka on tehty Suomen hallituksen nimissä, jota on edustanut puolustusministeriö, jonka puolesta sopimuksen on allekirjoittanut puolustusvoimien komentaja kenraali Lindberg. Kysymys on kuitenkin siitä, että tämäkään ei ole mikään laillinen ja Suomea velvoittava sopimus – elleivät suomalaiset virkamiehet ja poliittinen johto halua toimia sen mukaisesti, niin kuin nyt näyttää. Mutta silloin he hämäävät suomalaisia.”

Sainio korostaa, että isäntämaasopimuksen tulkinnat tehdään virkamiestasolla, mikä saattaa vielä aiheuttaa yllätyksiä poliitikoille. Sopimus itsessään antaa pohjan lähes mille tahansa sotilaalliselle toiminnalle.

Raimo Pesonen

Pentti Sainio: Minne Suomi pommittaa? Into 2018.

KUUNTELE VOX PULU -PODCASTEJA!

Rauhanpuolustajien nettisivulla on podcasteina kuunneltavissa asiantuntijahaastatteluja. Visuaaliseen kulttuuriin perehtynyt poliittisen historian tutkija Noora Kotilainen Helsingin yliopistosta käsittelee mediassa esillä olevaa väkivaltaa. Historiantutkija Oula Silvennoisen podcastin aiheina ovat muun muassa suomalaiset fasistit, historiantutkimuksen haasteet ja Suomen ja Saksan turvallisuuspoliisiyhteistyötä toisen maailmansodan aikana. Asiantuntijoita haastattelee kirjailija Raimo Pesonen.

Pentti Sainion koko haastattelu löytyy podcastina osoitteesta täältä.