Voiko asekauppa olla vastuullista? Ainakin Suomen asekauppa on selkeästi ristiriidassa tehtyjen kansainvälisten sitoumusten kanssa. Asekaupan säätely olisikin saatava kriittisen tarkastelun kohteeksi – ja tavoitteena tulisi olla pelisääntöjen selkiinnyttäminen ja vastuu seurauksista.
Suomen asekaupassa on tapahtunut merkittäviä muutoksia 2000-luvulla. Vienti on kaksinkertaistunut ja yhä suurempi osa siitä suuntautuu Euroopan ulkopuolelle. Viime aikoina mediassa on herännyt keskustelua Suomen aseviennin eettisyydestä. Erityisesti viennin suuntautuminen yhä enemmän Lähi-idän maihin on herättänyt kysymyksiä siitä, miten käyty kauppa vastaa Suomen hyväksymiä kansallisesti ja kansainvälisiä sovittuja pelisääntöjä ja velvoitteita. Keskeisimmät kansainväliset sopimukset, joihin Suomi on sitoutunut, ovat muun muassa vuonna 2013 YK:ssa hyväksytty ATT-sopimus (Arms Trade Treaty) ja Euroopan unionin neuvoston yhteinen kanta vuodelta 2008. Lisäksi Euroopan parlamentti on tehnyt lukuisia linjauksia asekaupasta esimerkiksi äänestämällä vuonna 2016 Saudi-Arabian asevientikiellon puolesta.
YK:n yleiskokouksen huhtikuussa 2013 hyväksymän kansainvälisen ATT-asekauppasopimuksen tavoite on luoda maailmanlaajuiset säännöt tavanomaisten aseiden viennille, tuonnille ja siirroille. ATT-sopimus kieltää muun muassa pienaseiden viennin sellaisissa tapauksissa, joissa viejä tietää, että aseita tullaan käyttämään ihmisoikeusloukkauksiin tai humanitaarisen oikeuden vastaisesti.
Käytännössä asekaupan säätely on Suomessakin ollut kiistanalainen aihe. Ministeriöiden välilläkin on ollut erimielisyyttä viennin sallimisesta. Myös esimerkiksi oikeustieteen professorit Martti Koskenniemi ja Martin Scheinin ovat arvostelleet kovin sanoin hallituksen siunaamia asekauppoja. Suomi rikkoo kansallista lainsäädäntöä, sanoo Scheinin. Koskenniemen mukaan hallitus ei noudata EU-oikeutta eikä YK:n asekauppasopimusta.
Erityisesti aseiden hankinnan osalta kauppoja ei ole arvioitu millään tavoin ihmisoikeuksien eikä kansainvälisen oikeuden näkökulmasta. Asekauppa Israelin kanssa on kuitenkin suoraa tukea sen laittomalle miehityspolitiikalle Länsirannalla ja Gazan saarrolle, jotka Suomi on tuominnut kaikkien EU-maiden ja koko kansainvälisen yhteisön tavoin. Lisäksi Israel on suoraan sekaantunut aseellisesti muun muassa Syyrian sisällissotaan. Kuten nykyinen puolustusministeri Jussi Niinistö totesi merivoimien Israelista ostamien ohjusten kohdalla: Suomi hankkii parhaat mahdolliset aseet. Niinistö ei näe asekaupan ja Israelin ihmisoikeus- ja miehityspolitiikan välillä mitään ristiriitaa, koska Israelia kohtaan ei ole voimassa kansainvälisiä pakotteita, jotka rajoittaisivat hankintojen tekemistä.
Suomen asekauppa on yhä enenevässä määrin keskittynyt Lähi-idän sotaa käyviin maihin. Puolustusministeriön 7.6.2018 julkistaman puolustustarvikkeiden vientivalvontaraportin mukaan noin 26 prosenttia Suomen aseviennistä suuntautui vuonna 2017 Lähi-idässä sotaa käyviin maihin. Lukuun sisältyy puolustustarvikevienti Jemenin sotaan osallistuviin Saudi-Arabiaan (4,99 %) ja Arabiemiraatteihin (8,37 %). YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimiston johtajan Mark Lowcockin mukaan Jemenissä on humanitaarinen hätätila, josta voi muodostua 50 vuoteen historian pahin katastrofi. Kyseenalaiseksi voidaan tulkita vienti myös heinäkuusta 2016 lähtien poikkeustilassa olleeseen Turkkiin (13 % kokonaisviennistä), joka on Itä-Turkissa ja Irakin puolelle ulottuvassa sodassa kurdeja vastaan sekä suoraan sekaantunut Syyrian sotaan.
Toivottavasti viimeistään seuraava eduskunta aloittaa vakavan keskustelun Suomen asekaupan pelisäännöistä ja vastuullisuudesta. Vienti Lähi-itään ja asekaupat ja muu aseteollinen yhteistyö Israelin kanssa on lopetettava, mikäli haluamme ottaa kansainväliset sitoumuksemme vakavasti.
Teemu Matinpuro
