Antero Honkasalon Ympäristöriskit, kiertotalous ja ilmastosodat ilmestyi kuluvan vuoden
 maaliskuussa Tekniikka elämää palvelemaan ry:n julkaisuna. Kirjan esittelyssä sanotaan: ”Ilmastonmuutoksen, luonnon monimuotoisuuden hupenemisen ja luonnonvarojen ehtymisen aiheuttamia riskejä ei voida ratkaista, ellei puututa taloutemme perusteisiin.” Olli-Pekka Haavisto luki kirjan ja keskusteli
 kirjoittajan kanssa.

Istumme pitkänhuiskean Antero Honkasalon kanssa Maan ystävien toimistolla Helsingissä. Mies kertoo
 kirjoittaneensa ensimmäisen ympäristöartikkelinsa vuonna 1978. Olemukseen kuuluu rauhallisuus,
 kasvoille naurunrypyt ja työuraan diplomi-insinööriksi valmistuminen ja väitöskirja. Tohtorismies
 toimi Lappeenrannan teknillisessä korkeakoulussa työsuojelun lehtorina. Vuonna 1989 alkoi tie 
virkamiehenä ympäristöministeriössä, josta hän jäi eläkkeelle 2012. Ministeriön ajasta suuri osa 
kului teollisuuden ja kaupan tulosryhmän päällikkönä.

Riskejä ja muutoksia ympäristöasenteissa

Olit pitkään töissä ministeriössä. Millaisia muutoksia näit ympäristöministeriössä 
ja julkisuudessa tuona aikana?

”Tapahtui kaksi suurta muutosta. Ilmastonmuutos on noussut kaikkein
 tärkeimmäksi poliittiseksi aiheeksi. Koska muutos kattaa koko yhteiskunnan, on ympäristöpolitiikan painoarvosta tullut tärkein poliittinen aihe. Esimerkiksi EU-tasolla 
ilmastopäätöksistä päättävät Euroopan neuvosto ja valtioiden päämiehet.
 Lisäksi teollisuuden suhtautuminen ympäristöasioihin on aika voimakkaasti muuttunut.
 Vuosien 1980–90 taitteessa teollisuus vielä ajatteli, että älkää tulko meitä neuvomaan, me osataan
 asiat. Ympäristöasioiden merkittävyys liiketoiminnalle on lyönyt monella alalla voimakkaasti läpi.
 Siitä on tullut tekniikan kehityksen draiveri. Autot ovat hyvä esimerkki: ympäristöasiat määrittävät 
tänä päivänä voimakkaasti, miten autoja kehitetään.”

Miten hahmottelisit sen, etteivät ympäristöasiat ole erillisiä, vaan liittyvät kaikkeen 
yhteiskuntaa koskevaan?

”Ympäristö- ja taloudellisia riskejä tietysti aina käsitellään, mutta turvallisuusriskit ovat
 jääneet vähemmälle. Kirjaa tehdessäni ajattelin, että riskikäsite antaa mahdollisuuden käsitellä näitä
 kaikkia kolmea saman kokonaisuuden osana.
 Uskoisin, että tietoa on riittävästi. On niin isoja ongelmia, että epäillään voiko itse tehdä mitään.
 Mutta vanha slogan ’ajattele globaalisti ja toimi paikallisesti’ pitää edelleen paikkansa.
 Paikallisestihan ne ongelmat viime kädessä ratkaistaan.”

Ympäristö, talous ja konfliktit kuuluvat yhteen

Ympäristökirjallisuudelle epätavallisesti kirjoitit laajan jakson konfliktien ja väkivallan
 ympäristövaikutuksista. Miksi tartuit aiheeseen?

”Elämme supistuvassa maailmassa. Maata jää merenpinnan alapuolelle, aavikoituminen
 leviää, erilaiset muutokset luonnossa jättävät ihmiselle elintilaa vähemmän. Väestönkasvu, lähinnä
 Afrikassa, jatkuu voimakkaana. Kun ilmastonmuutos etenee, niin sään ääri-ilmiöt yleistyvät. Esimerkiksi missä on vähän vettä, siellä tulee olemaan vielä vähemmän, ja missä on 
liikaa, siellä alkaa tulvia. Olisiko niin, että luonnon muuttuminen alkaa romahduttaa ihmisten
 yhteiskuntia jo ennen kuin luonnonjärjestelmät alkavat romahtaa. Jos keskeinen tekijä ruokaturva 
alkaa pettää, syntyy pahoja levottomuuksia. Kun sääolosuhteet alkavat muuttua siellä missä on entuudestaan heikko hallinto eikä ihmisillä ole ruokaa, syntyy totta kai levottomuuksia.
Toinen puoli on ehtyvät luonnonvarat. Tärkeistä raaka-aineista on jo pitkään sodittu, vesisotiakin
 on ollut. Niukkenevat luonnonvarat ja erityisesti ruokaturvan murtuminen ovat aika vaarallinen
 yhtälö.”

Asevarustelu pimeä alue ympäristönsuojelussa

Antero Honkasalon mukaan asevarustelun ympäristökuormitus on jollain tavalla luettu ympäristöajattelun ulkopuolelle.

”Minusta kuvaavaa on, että kun 15 000 tutkijaa antoi varsin vakavan varoituksen 
ihmiskunnalle ympäristön tilasta, niin keinovalikoimassa ei ollut lainkaan aseistariisuntaa. Jossain 
määrin rauhanliike on kyllä esittänyt, että asevarustelun varat pitäisi käyttää köyhyyden
 poistamiseen ja ilmastonmuutoksen hillitsemiseen. Ympäristöliikkeen puolelta en ole nähnyt vastaavaa, että olisi
 vakavasti tartuttu asevarustelun ympäristöongelmiin. Asevarustelun ja sotavoimien osuus on yhteensä 13 prosenttia maailman bruttokansantuotteesta.
 Tämä on väkisin erittäin huomattava tekijä. Mikä sitten on aineellinen kokonaiskuormitus?
 Uskoisin että enemmän kuin 13 prosenttia.”

Honkasalo viittaa tässä BioScience-lehdessä 13.11.2017 julkaistuun julkilausumaan ”World
 Scientists’ Warning to Humanity: A Second Notice”, jonka allekirjoittajat tulevat 184 maasta. 
Siinä sanotaan: ”Estääksemme laaja-alaisen kurjuuden ja katastrofaalisen
 biodiversiteettimenetyksen ihmiskunnan tulee harjoittaa ympäristön kannalta kestävämpää
 vaihtoehtoa kuin nykyiset käytännöt. Tämän toimintaohjeen muotoilivat maailman johtavat tutkijat 25
vuotta sitten, mutta useimmissa suhteissa emme ole huomioineet heidän varoitustaan.”

Kiertotalous ja omavaraisuus ratkaisuina

Mitä ajattelet viime aikojen ympäristökirjallisuuden tulvasta?

”Yritin joskus arvioida, paljonko Suomen tutkimusvaroista käytetään ympäristötutkimukseen ja
 päädyin lukuun kymmenisen prosenttia. Ympäristötiedon tuottaminen on aika laajaa. Itseäni on
 tuossa häirinnyt, että toistetaan kuinka ollaan matkalla kohti ympäristökatastrofia. Uudenlaisia
 lähestymistapoja näkee harvemmin.

Yritin katsoa eri näkökulmasta, riskien kautta. Liitin nämä turvallisuuskysymykset samaan
 kokonaisuuteen kiertotalouden kanssa, millä olen yrittänyt nostaa esiin omavaraisuuden
 merkityksen globaalissa maailmassa.

Ympäristöasioiden ratkaisu lisää omavaraisuutta. Sen merkitys yhä epävarmemmaksi käyvässä
 maailmassa korostuu. Pienen maan ei kannattaisi saattaa itseään tilaan, jossa se on täydellisesti
 riippuvainen globaaleista markkinoista. Esimerkiksi uusiutuvat energiavarat ovat täällä, ja ne
 tuovat työtä ympäri maan. Jos meillä on kiertotalous, niin sekin materiaali meillä on täällä.
 Hajautettu energiantuotanto ja puurakentaminen lisäävät omavaraisuutta. Lähes kaikilla
 ympäristöratkaisuilla on tärkeä pitkän aikavälin taloudellinen merkitys.”

Yleensä omavaraisuudesta puhuvilla on toisenlainen tausta, ja sinä olet insinöörismies 
(toteamus naurattaa sekä haastattelijaa että Honkasaloa). Herättää toivoa, että hyvinkin erilaisista taustoista tulevat ihmiset alkavat löytää
 yhteistä kieltä.

”Niin, luulisi että kenraalitkin pitäisivät tästä mun omavaraisuusargumentoinnista (jälleen
 yhteistä naurua).
 Ei kiertotalous riitä eikä uusiutuva, jos emme saa pudotettua energian ja aineiden kulutusta sellaiselle tasolle,
 että pystymme tuottamaan tarvittavan energian uusiutuvasti ja vähentämään materian kulutusta,
 ettemme enää ole neitseellisestä luonnosta kaivetusta materiaalista riippuvaisia. Tässä
 omavaraisuuden oheen tulee tämä ’pieni on kaunista’, jota ympäristöliike on nostanut esiin ja kohtuutalous puolestaan riittävyyden käsitettä. Voimme elää onnellista elämää, kun meillä on kohtuudella riittävästi
 materiaalista hyvää.

Luontohan kierrättää aineet auringon energian avulla. Erityisesti liikemiesten suulla kiertotalous 
näyttää tarkoittavan vain sitä, että aine kiertää yhteiskunnan sisällä. Käsitteen oleellinen toinen puoli
 on, että sen pitäisi saattaa sopusointuun aineenvaihdunta luonnon ja yhteiskunnan välillä.”

Tuntematon tulevaisuus

Viittaat teoksessasi Naomi Kleinin ilmastokirjaan Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs ilmasto. Klein tunnistaa tilanteen, jossa 
ilmastonmuutos muuttaa koko yhteiskunnan, mutta sinä kysyt täsmällisempien ratkaisujen perään.
 Kirjoitat myös:

 ”Slavoj Žižek päättää kirjansa The Year of Dreaming Dangerously kuvaukseen siitä, kuinka Marx 
piti Platonin kirjassaan Valtio esittämää ihanneyhteiskuntaa idealisoituna versiona antiikin
 kreikkalaisesta yhteiskunnasta. Žižekin mukaan tätä ajatuskulkua voidaan soveltaa käsityksiin
 kommunismista. Ne ovat kuvaus 1800-luvun kapitalismista ilman voittoa ja riistoa. Sama pätee
 ainakin osittain myös [Vasemmistoliiton] Punavihreän asiakirjan visioon ja muuhun kapitalismin
 kritiikkiin; niiden yhteiskuntavisiot ovat voimakkaasti sidoksissa tämän päivän kapitalismiin. Mutta 
miten muuten itse asiassa voisi ollakaan?”

Esimerkeissä ratkaisut heijastelevat samaa ongelmaa, oman aikansa oloja, vaikka niiden pitäisi
 muuttaa olot. Vaikka ilmaiset, että Klein näkee ilmastonmuutoksen totaalin vaikutuksen 
yhteiskuntiin, tunnut sanovan, ettei tämä kuitenkaan anna vastauksia vaan jää puolitiehen.

”Tämä on hirveän hankala. Päätän itsekin kirjani kysymykseen, pystyykö kapitalismi koskaan 
ratkaisemaan ympäristöongelmia, koska sen sisään on rakennettu tarve alati laajentaa
 markkinoita. En lainkaan väheksy Kleinin tapaisia ilmastosotureita.

Mutta mikä sitten tilalle? On tietysti ongelma, ettemme täysin pysty nousemaan oman
 ympäristömme ulkopuolelle. Näinhän ihmiset ovat aina joutuneet tekemään historiaa. 
On olemassa kohtuutalous, mutta ei sekään pysty… Ranskassahan siitä yritettiin tehdä poliittista puoluetta, 
mutta se on jäänyt erääksi ympäristöliikkeeksi.

Työväenliike oli aikoinaan iso, maailmaa mullistava yhteiskunnallinen liike. Se vaikutti hyvin
 voimakkaasti hyvinvointiyhteiskunnan syntymiseen. Liikkeellä oli selvät käytännölliset tavoitteet,
 mutta myös hirveän voimakas visio tulevasta yhteiskunnasta, sosialismista. Vaikka monella on
 visionsa, kuten syvävihreillä, niin onko semmoista yhteiskunnallista visiota, joka johtaisi
 jonkinlaiseen positiiviseen – eikä vain sellainen, että ”maailma pelastetaan”. Näkemykseen siitä,
 millainen on yhteiskunta, jonka halutaan ratkaisevan nämä ongelmat.

Ehkä olen oman aikani lapsi siinä, että päämäärän pitäisi olla selkeä. Mutta keinoille täytyy jättää
t ilaa moninaiseen luovaan ja kokeilevaan. Kyllähän meidän yhteiskunnassa on alkanut syntyäkin
 valtiovallan toimien ulkopuolella… ihmisten omista lähtökohdista. Mutta yhteiskunnassa ollaan
 talousajattelun armoilla, ei lähdetä todella ratkaisemaan näitä ongelmia. Olen ihmetellyt,
 kuinka kauan tämä hirveä keskittämisbuumi jatkuu. Pienet yksiköt ovat ketterämpiä ja 
sopeutuvaisia muutoksille.”

Ilmastonmuutos kutsuu rauhanliikettä

Koetko, että tuo kaikki vaikuttaa omaan jokapäiväiseen elämääsi?

”30 vuotta sitten muutin kaupungista maalle haja-asutusseudulle asumaan ja olen siellä
 vieläkin, sillä tavalla ei suurta muutosta ole. Nuorena rauhan kysymykset olivat hirveän tärkeitä.
 Kylmän sodan aikana ydinsodan uhka oli aika valtava. Mutta sitten ympäristökysymykset veivät
 mukanaan.

Nyt kirjan kirjoittaminen on nostanut henkilökohtaisella tasolla rauhankysymykset
 uudestaan esiin. Fossiilisten polttoaineiden aiheuttamaan uhkaan meillä on aikaa vaikuttaa, jos olemme
 järkeviä. Mutta ydinaseiden uhka on Pohjois-Korean uhittelutkin huomioon ottaen sellainen, että kyllä 
vahingossakin voi räjähtää. Se tarkoittaisi äkkiä ydintalvea. Ydinaseet ovat jatkuvassa
 valmiustilassa. Mahtuuko meidän päähän vain yksi maailmanlopun skenaario kerrallaan (naurua)?
 Mä itse olen herännyt siihen, että pitäisi puhua näistä molemmista.”

Teksti Olli-Pekka Haavisto
Kuva Maan ystävät ry.

Honkasalo-keskustelussa sivutut julkaisut:

• Antero Honkasalo: Ympäristöriskit, kiertotalous ja ilmastosodat. Tekniikka elämää palvelemaan 2017.
 Kirjan voi ladata ilmaiseksi TEPin sivulta tai tilata painetun version hintaan 20 € + postikulut: http://tekniikkaelamaapalvelemaan.fi/kirjoitus/antero-honkasalo-ymparistoriskit-kiertotalous-ja-ilmastosodat-kirja-nyt-myynnissa/
• Naomi Klein: Tämä muuttaa kaiken – kapitalismi vs ilmasto. Into 2015 (alkuteos 2014).
Varsin suorapuheinen ja poleeminen amerikkalaiselle yleisölle kirjoitettu teos, joka voimaannuttaa.
• Olli Tammilehto: Tuhokehitys poikki – yhteiskunnan olomuodon muutos. Into 2017.
 Teos avaa erinomaisesti näkymiä siihen, miksi juuri nyt on mahdollista kääntää kehitys parempaan.
• Anthony Barnosky & Elizabeth Hadly: Loppupeli – onko maapallo keikahduspisteessä? Vastapaino 2017 (alkuteos 2015).
 Maailman johtavien luonnontieteilijöiden teos, jossa on epätavallisen merkittävästi nivottu yhteen useita globaaleja yhteisvaikutuksia. Konfliktikysymyksissä lähteenä on käytetty ajatushautomoa Center for Naval Analysis CNA, jonka asiantuntijaneuvosto koostuu Yhdysvaltojen armeijan eläkkeellä olevista kenraaleista, minkä vuoksi esimerkiksi Lähi-idän tulkinta on pahasti vinoutunutta. Tasoa laskee ratkaisuiksi esitetyt siistityt suurten keskittymien nyky-yhteiskunnat, jollaisista Honkasalo varoittaa.
• Työryhmä ja Hanna Nikkanen: Hyvän sään aikana – Mitä Suomi tekee, kun ilmasto muuttaa kaiken. Into 2017.
 Sekä ulkoasultaan että sisällöltään huojentava ja lumoavan kaunis teos, joka ei ilmastotilannetta kaunistele. Tämän jälkeen ei enää voi ajatella, että ilmastonmuutos ei koske meitä. Tästäkin tosin puuttuu asevarustelun ympäristövaikutukset.
• Teppo Eskelinen: Sorron rajat – Rosa Luxemburg poliittisen liikkeen, talouden ja siirtomaavallan teoreetikkona. Tutkijaliitto 2015.
 Tämän teoksen jälkeen lukija ymmärtää miksi kapitalismilla on rajat ja että Luxemburg ennakoi sata vuotta sitten tämän päivän tilanteen tarkasti. Teos antaa tukea Tammilehdon käsitykselle muutoksen mahdollisuudesta.
• Paavo Löppönen: Vapauden markkinat – Uusliberalismin kertomus. Vastapaino 2017.
 Teos näyttää, kuinka uusliberalismi on muutaman henkilön alulle panema poliittinen liike, joka ei nouse välttämättömyytenä kapitalismin rakenteista. Liikemuotoisen vaikuttamisen voima tulee osoitettua, ja yhdessä Tammilehdon ja Eskelisen teosten kanssa näyttää toiminnan mahdollisuuden ja sen potentiaalisen voiman.
• Carolin Emcke: Vihaa vastaan. Vastapaino 2017 (alkuteos 2016).
 Rasistisesta rajat kiinni -mentaliteetista Honkasalon kanssa keskusteltiin, mutta ei suoraan tästä kirjasta. Teos kuvaa erinomaisesti fasismiin kallistuvaa kansallismielisyyttä ja analysoi vähemmistöihin kohdistuvaa vihaa.