Hyvä esimerkki tästä on se, kun itsenäisyyspäivän pakkassäässä Helsingissä kokoontui noin 3 000 natsien vastustajaa rauhanomaiseen ja hyväntuuliseen mielenosoitukseen kertomaan, etteivät natsit ole tervetulleita sen kummemmin Helsinkiin kuin muuallekaan. Tiedotusvälineille tyypilliseen tapaan kulkue ei saanut juurikaan huomiota mediassa. Pohjoismaisin voimin vahvistettunakin alle kahdensadan uusnatsin mielenosoitus ja muiden ääriainesten yhteinen alle tuhannen hengen kynttiläkulkue hallitsivat medianäkyvyyttä.
Mutta eihän natseja ja rasisteja vastusteta vain medianäkyvyyden vuoksi. Monenkirjavan, mukavan kulkueen lisäksi valtavirtamedioiden valokiilan ulkopuolella tehtiin valtava joukkorahoituskampanja #pernatsi erilaisten, muun muassa ihmisoikeus- ja rasisminvastaista työtä tekevien järjestöjen hyväksi. Oivaltavassa ja hauskassa kampanjassa kukin keräykseen osallistunut lupautui tukemaan järjestöjen työtä haluamallaan summalla per itsenäisyyspäivänä mieltään osoittanut natsi. Näin natsit laitetttiin keräämään varoja heidän vastustamilleen pyrkimyksille. Keräys tuotti yli 1200 euroa per natsi (yhteensä noin 220 000 euroa) tasa-arvoa, demokratiaa ja monimuotoisuutta edistävälle työlle Suomessa.
Eräs kampanjaan osallistunut hyvä ystäväni oli lapsensa kanssa pohtinut, että entä jos natseja tuleekin niin paljon ettei ole varaa maksaa luvattua summaa. Lapsi oli todennut lakonisesti: ”No jos tulee tuhat natsia ni raha ei oo meiän päällimmäinen ongelma.”
Teemu Matinpuro
Kirjoittaja on Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja.