Ajankohtaista

Putinin Venäjä myöntää auliisti viisumeja nuorille afrikkalaisille
Venäjä kiusaa Ukrainaa tukevia Euroopan maita ehdoin tahdoin keinoja kaihtamatta. Uusin kiusaamisen muoto on viisumien myöntäminen afrikkalaisille nuorille käytännössä ilman

Vetoomus kansanedustajille: ei vieraan vallan sotilastukikohtia Suomeen
Suomi on neuvotellut Yhdysvaltojen kanssa kahdenkeskisestä puolustusyhteistyösopimuksesta (Defence Cooperation Agreement, DCA). Eduskunta päättää sen solmimisesta lähitulevaisuudessa. Tasavallan presidentti Sauli Niinistö

Syksy Räsänen: Apartheidista kohti kansanmurhaa Gazassa
Israelin apartheidin yhteydessä on viime vuosina ruvettu puhumaan kansanmurhasta. Erityisesti käsite on nostettu esiin kahdessa yhteydessä. Sitä on käytetty kuvaamaan

Rauhanpuolustajat: 85 vuotta Kristalliyöstä – antisemitismin vastustaminen on edelleen ajankohtaista
Tiedotusvälineille 9.11.2023 On tärkeää, ettemme unohda Saksassa ja Itävallassa 9.–10.11.1938 Kristalliyönä juutalaisiin kohdistunutta väkivaltakampanjaa, jonka uhreiksi joutui muun muassa yli

Puhe mielenosoituksessa 24.10.: Suomen on tuomittava kaikki hyökkääjät – myös Israel
Pirkanmaan Rauhanpuolustajien puheenjohtaja Jouni Sirén puhui Tampereella YK:n päivän "Rauha Ukrainaan, rauha Palestiinaan!" -mielenilmauksessa 24.10.2023. Julkaisemme hänen puheensa alla. ”Venäjän

Stop the genocide – Free Palestine: Mielenosoitus palestiinalaisten tueksi Helsingissä lauantaina 21.10. kello 15
Lehdistötiedote 20.10.2023, julkaisuvapaa heti Stop the genocide – Free Palestine. Mielenosoitus palestiinalaisten tueksi Helsingin rautatientorilta Senaatintorille lauantaina 21.10.2023 kello 15.

Kirje hätätilanteesta Gazassa ulkoministeri Valtoselle
Arabinkansojen ystävyysseura, ICAHD Finland ja Suomen Rauhanpuolustajat lähettivät tiistaina 17.10.2023 ulkoasiainministeri Elina Valtoselle ja hallitukselle kirjeen. Kirje koski hätätilannetta Gazassa

Rauhanpuolustajat: Suomen pitää toimia päättäväisesti sotaa vastaan, tulitauon puolesta ja Palestiinan miehityksen ja apartheidin lopettamiseksi
ICAHD Finlandin ja Suomen Rauhanpuolustajien kannanotto 11.10.2023 Ensimmäinen inhimillinen reaktio Hamasin hyökkäyksen kiihdyttämään verenvuodatukseen Israelissa/Palestiinassa on suru kaikista tapetuista, olivatpa
Lehti

Pääkirjoitus: Quo vadis – minne menet, maailma?
Teinivuosina luin innokkaasti toisesta maailmansodasta kertovia Korkeajännitys-sarjakuvia. Niistä jäi ehkä nuoren pojan mieleen kytemään usko siihen, että loppujen lopuksi hyvä

Erkki Tuomioja toivoo maltillista turvallisuuspolitiikkaa Niinistön tapaan
Erkki Tuomiojalla on tietoa, kokemusta ja näkemystä levottoman maailman tilasta. Hän toteaa suoraan: ”Sotilaat ovat itse asiassa enemmän rauhan asialla

Panssareita, suuria kissapetoja ja sodan sanamagiaa
Olen matkustanut Parolaan nähdäkseni erään toisen maailmansodan liittoutuneiden voiton avaimista: virtaviivaisesti muotoillun, aikansa tehokkaimmalla kanuunalla ja paksuimmalla panssaroinnilla varustetun, reilusti

Rajatapauksia: Viha ja lauhtuminen
Istuin keittiön pöydän ääressä ja söin aamupalaa. Radio oli auki. Uutisissa puhuttiin käytettyjen autojen laskeneista hinnoista ja siitä, että opiskelijat

Gaza: Menetimme kaiken – vain arvokkuus jää
Sydäntäni särkee, kun ajattelen sisarentytärtäni Deemaa. Hänen toinen syntymäpäivänsä koitti Israelin pommitusten aiheuttamien kauhujen keskellä. Olin ajatellut järjestää hänelle juhlat.

Kolumni: Aidalla istujat
Todistamme parhaillaan surullisten tapahtumien kierrettä. Ukrainan ja Gazan sodissa totuus ja moraali ovat joustavia käsitteitä. Sota löyhkää myös meidän keskuudessamme,

Kolumni: Sumussa voi helposti eksyä
Usein puhutaan sodan sumusta: laajassa aseellisessa konfliktissa ajantasaista tietoa on vaikeaa saada edes läheltä, oikea liikkumissuunta on kateissa ja tulevaisuus

Moderni maatuska: Luottamuksen illuusio
Kotoutumista edistävän Cultura-säätiön vuoden 2022 selvityksen mukaan vain 41 prosenttia Suomessa asuvista venäjänkielisistä luottaa suomalaiseen mediaan, kun suomea äidinkielenään puhuvista
Tapahtumat

Tampereen kirjafestarit • Tampere
lauantai, 2.12.2023
Lauantaina ja sunnuntaina 2.–3.12. on Tampere-talolla kirjafestarit. Siellä on myös Rauhanpuolustajien kirjanmyyntipöytä. Tule hankkimaan joululahjakirjat koko suvulle! Jos pääset pieneksi

Rauhanaseman joulumyyjäiset • Helsinki
sunnuntai, 3.12.2023
Lämpimästi tervetuloa Rauhanaseman joulumyyjäisiin! ❤️ Joulumyyjäiset järjestetään sunnuntaina 3. joulukuuta kello 11–17 Rauhanaseman salissa, Itä-Pasilassa aivan kauppakeskus Triplan naapurissa. Tule

Palestiinan arki • Tampere
maanantai, 4.12.2023
Keskustelutilaisuus palestiinalaisten jokapäiväisestä elämästä Israelin miehityksen alla. Aika ja paikka: Maanantaina 4.12. kello 17.30 Tampereen pääkirjasto Metso, Kuusi-sali Keskustelemassa Anitta

Hiljainen mielenosoitus palestiinalaisten tueksi • Jyväskylä
perjantai, 8.12.2023
Perjantaina 8.12. kello 15.30–16.30
Kompassi, Jyväskylä Muodostamme Kompassille hiljaisen kylttiringin. Järjestäjät jakavat kylttejä osallistujille. Vain Palestiinan liput ovat sallittuja, jätäthän
Kauppa

Ihmisiksi elämisen taito: rauhankasvatusneuvola
Ihmisiksi elämisen taito on viihdyttävä esseekokoelma tärkeistä asioista. Se rakentuu jo vuodesta 2015 Rauhan puolesta -lehdessä ilmestyneen Rauhankasvatusneuvolan ympärille. Kirja ...
23.00 € 17.00 €Lisää ostoskoriin

Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta
Väkivallattomuuden voiman avulla on syösty diktaattoreja vallasta, itsenäistytty ja puolustettu valtioita. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja ...
12.00 € – 15.00 €Valitse vaihtoehdoista

Muistikirja, musta
Kovakantinen muistikirja kovaan käyttöön! Kannessa kultainen rauhankyyhky, joka on muodostettu erikielisistä rauhaa tarkoittavista sanoista. Muistikirjassa on myös lukunauha. Sivuilla ei ...
7.00 €Lisää ostoskoriin

Israelin apartheid
Israelin/Palestiinan tilanteesta uutisoidaan paljon ja sitä ymmärretään vähän. Tapahtumien ytimessä on Israelin järjestelmä, joka asettaa ihmiset erilaiseen asemaan ja jakaa ...
26.00 € 15.00 €Lisää ostoskoriin

Ihmisiksi
Ihmisiksi on erityisesti nuorille suunnattu tieto- ja tehtäväkirja. Se lähestyy käytännöllisesti mutta tutkimusperustaisesti elämän eettisiä kysymyksiä kuten arvoja, empatiaa, dialogisuutta, ...
16.00 € 14.00 €Lisää ostoskoriin

Riikinkukko ja kameli: Iran ja Saudi-Arabia vastakkain
Toimittaja Liisa Liimataisen neljännessä kirjassa tehdään selkoa kahden alueellisen suurvallan, Iranin ja Saudi-Arabian, pitkään jatkuneesta vastakkainasettelusta, ja vertaillaan toisiinsa näitä ...
14.90 € – 20.00 €Valitse vaihtoehdoista

Suomalainen työväenlaulu: kisällilaulajien aikakausi
Timo "Tipi" Tuovisen kirja kertoo kisälli- ja kuplettilaulujen historiasta. Vuonna 2016 Tuovinen käynnisti sotienjälkeisten kisällilaulujen keruun. Keräyksessä saatiin taltioitua lähes ...
23.00 € 17.00 €Lisää ostoskoriin