Ajankohtaista
Artikkeleita ei löytynyt.
Lehti

Kolumni: Sankaritarinoiden aika
Syyskuussa uutisoitiin Britannian erikoisjoukkojen tarkka-ampujan surmanneen Pohjois-Syyriassa yhdellä laukauksella neljä Isis-taistelijaa, jotka olivat valmistautumassa kahdentoista vangin teloittamiseen liekinheittimellä ja joukkomurhan

Pääkirjoitus: Moralismia ja reaalipolitiikkaa
Ulkopoliittisen instituutin hallitukselle tekemä selvitys Venäjän muuttuva rooli lähialueilla on herättänyt laajaa keskustelua ja ansaittua kritiikkiä. Osa keskustelijoista ei tosin

Columbo ottaa kantaa
Uutisissa kerrottiin: / Lentokoneita putosi / Metrossa räjähti / Lapsia ammuttiin / Sille ja sille valehdeltiin / Se ja se

KOLUMNI: Kolmas tuntematon / Raimo Pesonen
Syksyllä 2017 ensi-iltansa saava Aku Louhimiehen ohjaama kolmas elokuvaversio Väinö Linnan Tuntemattomasta sotilaasta on saanut paljon ennakkohuomiota osakseen. Louhimies ei

RAUHANKASVATUSNEUVOLA 5: Ollaan ihmisiksi – nuoret neuvovat
Juttusarjassa annetaan käytännönläheistä vinkkausta rauhankasvatuksen ’Rauhankasvatus’ on hieno sana, jota ei ole syytä hylätä, vaikkei se ole ollutkaan muodissa sitten

LAUSTIN LUKUVINKKI: Pariisin Nuit Debout: Solidaarisen yhdessäolon voima
Laustin lukuvinkki: Manuela Zechner Oppaita toisenlaiseen tulevaisuuteen Brittiläisen journalistin Paul Masonin radikaalia ajattelua on kuvattu näin: "Huomaamattamme olemme astuneet jälkikapitalistiseen

KERTOMUKSIA ROHKEUDESTA 6: Arndt Pekurinen ja Suomen siviilipalveluslain synty 1931
Suomussalmen rintamalla teloitettiin 5.11.1941 autonkuljettaja Arndt Pekurinen, jonka mielestä ihmisen ampuminen oli aina ja kaikissa olosuhteissa väärin. Ennen teloitusta hänet

Rauhantekijä Sanna Hukkanen: Sarjakuva rikkoo rajat ja yhdistää ihmiset
Maapallomme kaipaa kipeästi välineitä eri kulttuurien välisen kommunikaation parantamiseen. Valjastakaamme sarjakuva palvelemaan tätä kunniallista päämäärää! Sarjakuva voi rikkoa kielellisiä rajoja
Tapahtumat
Artikkeleita ei löytynyt.
Kauppa

Ihmisiksi elämisen taito: rauhankasvatusneuvola
Ihmisiksi elämisen taito on viihdyttävä esseekokoelma tärkeistä asioista. Se rakentuu jo vuodesta 2015 Rauhan puolesta -lehdessä ilmestyneen Rauhankasvatusneuvolan ympärille. Kirja ...
23.00 € 15.00 €Lisää ostoskoriin

Ihmisiksi
Ihmisiksi on erityisesti nuorille suunnattu tieto- ja tehtäväkirja. Se lähestyy käytännöllisesti mutta tutkimusperustaisesti elämän eettisiä kysymyksiä kuten arvoja, empatiaa, dialogisuutta, ...
22.50 €Lisää ostoskoriin

Suomalainen työväenlaulu: kisällilaulajien aikakausi
Timo "Tipi" Tuovisen kirja kertoo kisälli- ja kuplettilaulujen historiasta. Vuonna 2016 Tuovinen käynnisti sotienjälkeisten kisällilaulujen keruun. Keräyksessä saatiin taltioitua lähes ...
23.00 €Lisää ostoskoriin

Muistikirja, musta
Kovakantinen muistikirja kovaan käyttöön! Kannessa kultainen rauhankyyhky, joka on muodostettu erikielisistä rauhaa tarkoittavista sanoista. Muistikirjassa on myös lukunauha. Sivuilla ei ...
7.00 €Lisää ostoskoriin

Israelin apartheid
Israelin/Palestiinan tilanteesta uutisoidaan paljon ja sitä ymmärretään vähän. Tapahtumien ytimessä on Israelin järjestelmä, joka asettaa ihmiset erilaiseen asemaan ja jakaa ...
26.00 € 15.00 €Lisää ostoskoriin

Riikinkukko ja kameli: Iran ja Saudi-Arabia vastakkain
Toimittaja Liisa Liimataisen neljännessä kirjassa tehdään selkoa kahden alueellisen suurvallan, Iranin ja Saudi-Arabian, pitkään jatkuneesta vastakkainasettelusta, ja vertaillaan toisiinsa näitä ...
14.90 € – 20.00 €Valitse vaihtoehdoista

Väkivallattomuuden voima – Kertomuksia rohkeudesta
Väkivallattomuuden voiman avulla on syösty diktaattoreja vallasta, itsenäistytty ja puolustettu valtioita. Sitä on käytetty menestyksekkäästi kansalaisaktivismissa, rauhanturvaamisessa ja oikeudenkäynneissä, ja ...
12.00 € – 20.00 €Valitse vaihtoehdoista