
Quis custodiet ipsos custodes? Kuka valvoo valvojia?
Suomalaiselle aseteollisuusyhtiö Patrialle myönnettiin hiljattain 45 miljoonaa euroa sotilaallisen tekoälyn kehittämiseen. Hanke on osuvasti nimetty kuin suoraan tekoälyllä varustettujen ampiaisparvien ...

Niinistön puheista huolimatta Turkin nöyristely jatkuu
Äskettäisessä televisiohaastattelussa presidentti Sauli Niinistö kertoi pysytelleensä etäällä Nato-keskustelusta, jottei syntyisi kuvaa, että Suomi olisi ”anelemassa” jäsenyyttä. Lausunnon uskottavuus on ...

Marokko esti Rauhanpuolustajien toiminnanjohtajan pääsyn Länsi-Saharaan
Suomen Rauhanpuolustajien toiminnanjohtaja Teemu Matinpuro oli illalla 20. tammikuuta matkalla Marokon miehittämään Länsi-Saharaan, kun Marokon viranomaiset estivät häntä poistumasta lentokoneesta ...

Joko allekirjoitit EU-kansalaisaloitteen? Kauppa laittomien siirtokuntien kanssa lopetettava
Euroopan unioni ja sen jäsenmaat pitävät kansainvälisen lain vastaisina siirtokuntia, jotka miehitysvalta on miehittämilleen alueille rakentanut. Kansainvälinen laki kieltää yksiselitteisesti ...

Kirjeitä Rojavasta 1
Rauhanpuolustajat julkaisee hieman editoituna kansalaisliike- ja järjestöaktiivi, aiemmin muun muassa Siemenpuusäätiön puheenjohtajana toimineen Marko Ulvilan kolme kirjettä hänen viime lokakuiselta ...

Ydinsodan aiheuttama ilmastokatastrofi ja sen kieltäjät
Ennen ensimmäistä atomipommikoetta monet johtavat ydinfyysikot pelkäsivät räjähdyksen polttavan koko planeetan. Räjäytyksen synnyttämän hirvittävän kuumuuden ajateltiin voivan johtaa vety- tai ...

Liisa Liimataisen somepäivitys: Nykyprotestit tuskin uhkaavat Iranin järjestelmää
Iranin kansalaisyhteiskunnan taistelua seuranneet miettivät, missä mennään Iranissa jo kolme kuukautta jatkuneiden mielenosoitusten jälkeen. Onko Iran menossa kohti nykyisen järjestelmän ...

Ay-väen rauhanpäivät: Mitenkähän kauas ns. hyvä kello kuuluu?
Sitä ei kokeilematta saa selville. Periaatteessa jokavuotinen Ay-väen rauhanpäivät pidettiin tänä vuonna Riihimäellä lokakuun lopulla, mikä mahdollisti ”hyvän kellon” kilkattamisen ...

Monen yleisön Mira on Palestiina-päivän pääesiintyjä
Räpähtävää poppia englanniksi ja arabiaksi laulava palestiinalainen Mira Shatat vihaa maanantaita ja meikkaamista. Miran ”Wrap me” -videolla on kalliita autoja, ...