Hevimiehestä rauhankasvattajaksi

[rapu] Antti (17.04.15)Antti Rajala valittiin hiljattain Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajaksi. Helsingistä kotoisin oleva 38-vuotias tutkija viimeistelee tällä hetkellä väitöskirjaansa ja kouluttaa opettajia. Nuorempana Rajalaa veti puoleensa enemmän hevimetalli ja teatteri kuin kouluympäristö. Sattuma kuitenkin puuttui peliin ja vei miehen jälleen takaisin pulpettien ääreen.

Kello on hieman yli yhdeksän illalla ja istumme Antti Rajalan kanssa Helsingin Kalliossa sijaitsevassa ravintolassa. Talvi on ollut pääkaupungissa vähäluminen, ja haastateltavani on tullut paikalle polkupyörällä vaikka on vielä helmikuu. Haastatteluajaksi olemme sopineet myöhäisen ajankohdan, sillä kahden lapsen isän aikataulu on varsin tiukka.

Rajala työskentelee tällä hetkellä Opettajankoulutuslaitoksella väitöskirjansa parissa. Siinä hän tutkii sitä, millä tavalla opetusta voisi enemmän yksilöidä lapsen ja nuoren tarpeisiin, sekä sitä, miten erilaisin keinoin oppimista voisi tehdä merkityksellisemmäksi ja oppilaan omia mielenkiinnonkohteita koskettavaksi.

Pianosta sähkökitaraan

“Olin nuorena aika kriittinen koululainen. En mikään rettelöitsijä, ehkä vähän tylsistynyt. Lukiosta jäi mieleen se, että vaikka oli paljon hyviä opettajia, niin silti oppiminen oli suureksi osaksi kalvosulkeisia, joissa kopioitiin se mitä opettaja kirjoitti taululle. Ehkä näistä kokemuksista on kummunnut kiinnostus toisenlaisia oppimismenetelmiä kohtaan.”

Suurin mielenkiinto kohdistui sen sijaan musiikkiin, ja Rajala vaihtoikin yläasteelle siirtyessään musiikkiluokalle.

“Musiikki kiinnosti siihen aikaan ihan tosissaan. Soitin vielä lapsena pianoa, mutta kun rinnakkaisluokan pojat kuittailivat ettei pojat pimputa mitään pianoa, niin tilalle vaihtui sähkökitara. Sitten oli kaikkia bändihommia, soitettiin heviä ja opeteltiin Metallican kitarariffejä. Musiikin harrastaminen on nyt perheen perustamisen ja työkiireiden takia vähentynyt, mutta kyllä vieläkin tulee soiteltua kotona omaksi iloksi.”

Teatterista mukaan rauhantyöhön

Opetusala ei ole aina ollut Rajalalle selkeä päämäärä. Lukion jälkeen koulutussuunnaksi valikoitui Teknillinen korkeakoulu ja insinööriopinnot.

“Kolmen vuoden jälkeen kuitenkin alkoi tuntua siltä, että se ei ole välttämättä se oma juttu. Jätin koulun kesken ja pidin muutaman välivuoden.”

Välivuodet olivat Rajalalle muutosten aikaa, jolloin teatteri tuli vahvasti mukaan elämään.
“Silloin oli vähän hakemista siinä, mitä halusin lähteä tekemään. Aloin sitten tekemään teatteria ja näyttelinkin Kellariteatterissa sekä Teatteri Naamio ja Höyhenessä. Hain myös kerran Teatterikorkeakouluun, mutta se tie ei sitten auennut.”

Rajalan äänessä on innostunut sävy, kun hän muistelee teatteriaikojaan. Teatteri kiinnostaisi vieläkin, mutta lasten syntymän jälkeen aika ei ole enää riittänyt harrastukseen, joka vaatii hyvin intensiivistä mukanaoloa. Kerran viikossa kokoontuvassa harrastajateatterissa ei ole tarpeeksi haastetta miehelle, joka on joskus panostanut lavalla olemiseen täysillä.

Yhteiskunnallisten teemojen pariin reitti vei puolestaan teatterin kautta. Rajala alkoi ohjata esityksiä Teatteriryhmä Reipas Irmassa, joka toimi nuorille suunnatusta asuntotoiminnasta tunnetun Oranssi ry:n yhteydessä. Rajala alkoi osallistua muutenkin Oranssin toimintaan.

“Oranssi toi elämääni enemmän maailmankuvallista pohdintaa ja sain sieltä tukea omille ajatuksilleni. Maaperä kannusti myös yhteiskunnalliseen vaikuttamiseen, joka minun tapauksessani tapahtui silloin taiteen keinoin.”

Oranssissa toimiminen vei vaivihkaa Rajalan myös rauhankysymysten pariin. Reippaassa Irmassa toimi samoihin aikoihin ohjaajana Ulla Tarvainen, joka houkutteli Rajalan mukaan Rauhankouluun. Siltä tieltä ei ollut paluuta.

Uusia tuulia purjeisiin

Vuosia sitten Rajalan kävellessä kadulla sattui yllättävä kohtaaminen, joka muutti miehen elämän suunnan.

“Tapasin silloin sattumalta vanhan kaverini ja kysyin, mistä hän on tulossa. Kaverini kertoi olleensa lukemassa Opettajankoulutuslaitoksen pääsykokeisiin. Ajattelin silloin, että tuohan voisi olla siisti juttu,” Rajala muistelee yllättävää päätöstään aloittaa opettajaopinnot.

Opintojen aikana hän toimi edelleen Rauhankoulussa, ja sitä kautta hän siirtyi hiljalleen myös mukaan Rauhankasvatusinstituutin toimintaan. Pian kuitenkin syntyi esikoislapsi ja muutaman vuoden päästä toinen, jolloin aikaa vapaaehtoistyölle ei enää riittänyt yhtä paljon kuin ennen.

Nyt lapset ovat jo siinä iässä, etteivät tarvitse enää jatkuvaa huomiota, joten aikaa on riittänyt jälleen rauhantyöhön. Rajala valittiinkin viime syksynä Rauhankasvatusinstituutin puheenjohtajaksi, kun usean vuoden ajan ruorissa ollut Aarni Tuominen siirtyi hallituksen jäseneksi.

Antti Rajala vaikuttaa hyvin motivoituneelta ja innostuneelta puhuessaan yhdistyksestä. Minua kiinnostaakin se, onko hänellä jotain selkeää visiota siitä, mihin suuntaan hän haluaisi Rauhankasvatusinstituuttia viedä.

“En osaa vielä sanoa mikä se suunta on ja varmaan vasta aika tulee näyttämään sen. Oma vahvuuteni ja osaamiseni liittyy paljon siihen, mitä rauha tarkoittaa arjen koulutyössä,” Rajala pohtii ja jatkaa heti perään:

“Toki kansainvälinen viitekehys on myös tärkeä, ja lasten kohdalla onkin mietittävä, miten rauhankasvatuksessa voidaan ottaa huomioon eri ikätasot. Ukrainan kriisi voi olla kuusivuotiaalle vielä liian heviä kamaa. Mitä pienempien lasten kanssa on tekemisissä, sitä pienempiä konflikteja pitäisi käsitellä. Yläkouluun ja lukioon mentäessä keskiöön voisi nostaa jo isommat kysymykset. Tätä tukee se, että tämän vuoden yhtenä keskeisenä tavoitteena on rauhankasvatuksen opetussuunnitelman tekeminen.”

Rauhankasvatus rauhantyön perustana

Mikä sitten on rauhankasvatuksen ydinaluetta? Tämän kysymyksen Rajala itse heittää ilmoille ja innostuu pohtimaan rauhankasvatuksen olemusta ja sen suhdetta rauhantyöhön.

“Rauhankasvatus tulee hyvin lähelle ihmisoikeuskasvatusta ja esimerkiksi koulukiusaamisen vastustamista. Se on selkeästi osa arkista todellisuutta, kun taas rauhantyössä pyritään vaikuttamaan politiikkaan tässä ja nyt. Rauhankasvatuksen merkitys on siinä, että sillä voidaan luoda rauhantyölle hyvää maaperää, kun lapset ja nuoret omaksuvat ajatuksia joilla ylläpidetään rauhaa. Haluaisinkin olla enemmän mukana myös muussa rauhantyössä, koska viime kädessä rauhantyö antaa rauhankasvatukselle sen merkityksen minkä takia sitä tehdään.”

Miten luokanopettajanakin työskennellyt Rajala sitten näkee rauhankoulun merkityksen suhteessa ympäristöön ja koulumaailmaan? Onko rauhankoulun tarve muuttunut suuntaan tai toiseen näiden vuosien aikana, jona Rajala on ollut rauhankoulun toiminnassa mukana?

“Yhteiskunnallinen tilanne on eräällä tavalla murroksessa, kun seuraa Ukrainan tilannetta ja ISISiä. Etenkin ISIS on tuonut monille uskontojen ja kulttuurien välisen vastakkainasettelun sodan muodossa hyvin henkilökohtaiselle ja arkiselle tasolle. Jos sota on muuttunut, niin tulisiko myös rauhantyön muuttua sen mukana? Miten tehdä rauhantyötä houkuttavaksi nuorille?”

Teksti: Antti Kurko
Kuva: Kaisa Kaatra