Valko-Venäjä manipuloi kansalaisiaan ja EU-maita

Valko-Venäjä manipuloi kansalaisiaan ja EU-maita

Valko-Venäjän diktaattoripresidentti Lukašenka on ”kasvanut ja vahvistunut valkovenäläisten tyhmyyden ja kansainvälisen yhteisön luottavaisuuden ansiosta”, kirjoittaa Liettuassa poliittisena pakolaisena asuva valkovenäläinen aktivisti-toimittaja Volha Pavuk.

 

Vuoden 2020 presidentinvaalikampanjan alusta lähtien Valko-Venäjä on ollut maailman uutisotsikoissa. Syyt tähän eivät herätä kateutta: vaalivilppiä, ihmisoikeusloukkauksia, toisinajattelijoiden vangitsemisia. Pidätetyksi voi joutua esimerkiksi ”poliittisesti värittyneen” asun tai valko-puna-valkoisten ikkunaverhojen takia. Negatiivisesta nettikommentista virkamiestä tai miliisiä kohtaan voi saada jopa kaksi vuotta vankeutta.

Myös olympialaisissa Valko-Venäjä kunnostautui – ei mitalisaaliilla vaan skandaalilla. Yleisurheiluvalmentaja Juri Moisevitš ja joukkueen edustaja Artur Šumak yrittivät väkisin poistaa Tokiosta Kristina Timanovskajan. Tämä oli julkisesti protestoinut joukkuejohdon aiottua pakottaa hänet osallistumaan 400 metrin juoksuun, johon hän ei ollut treenannut ja jota hän piti liian raskaana.

Kansainvälisistä suhteista ei liioin ole hyviä uutisia. Presidentti Aljaksandr Lukašenka ilmoitti jo viime huhtikuussa, ettei Minsk näe mahdolliseksi diplomaattista edustustaan eräissä maissa. Valko-Venäjän päätöksellä Liettuan Minskin-lähetystössä on enää yksi virkailija. Elokuun 11. päivänä Yhdysvaltojen Minskin-suurlähetystö määrättiin supistamaan virkailijaluku viiteen ja peruutettiin uuden suurlähettilään hyväksyntä. Valko-Venäjä sulki Kanadan-lähetystönsä syyskuun 1. päivästä.

Lisäksi maa on saanut mainetta savukkeiden salakuljettajana Liettuan ja Puolan läpi. Liettuan tulli on puolen vuoden aikana löytänyt salakuljetettuja savukkeita yli 32 miljoonan dollarin edestä. Summasta 75 prosenttia muodostavat Valko-Venäjältä tulleet savukkeet. Toukokuussa 2021 Puolassa paljastettiin suurin savuke-erä, jonka arvo oli melkein 10 miljoonaa dollaria. Tätä ennen oli jo löydetty yli miljoonan dollarin eriä. Kaikki salakuljetetut savukkeet ovat valtion tupakkatehtaiden tuotteita, eivätkä yksityishenkilöt pysty näin suuriin laittomiin toimituksiin. On siis selvää, että Valko-Venäjän vallanpitäjillä on vankka kokemus salakuljetuksesta.

 

TOUKOKUUN LOPUSSA LUKAŠENKA ilmoitti, ettei Valko-Venäjä enää pidättele Euroopan unionin alueelle laittomasti pyrkiviä. Toukokuun alussa Liettuan rajalle oli jo alkanut ilmaantua ennennäkemätön määrä maahan yrittäviä. Ensimmäisen puolen vuoden aikana pidätettiin noin 90 henkeä, moninkertaisesti edellisiin vuosiin verraten. Ei kuitenkaan voitu kuvitellakaan, että luku nousee yli kahteensataan henkilöön päivässä. Kuukauden kuluttua Liettuan rajamiehet joutuivat rakentamaan nopeasti telttakylän, koska maahanmuuttajien majoitustilat kävivät auttamatta pieniksi.

Heinäkuun 2. päivänä Liettua julisti hätätilan siirtolaisten suuren määrän takia. Rajavalvontaan tuli avuksi EU:n rajavalvonnan Frontexin edustajia Saksasta, Ranskasta ja Unkarista. Vuoden alusta on rekisteröity 4 110 maahanmuuttajaa, jotka ovat tulleet laittomasti Valko-Venäjältä Liettuaan, heistä lähes 2 800 on irakilaisia.

Maahanmuuttajatilanne synnytti paniikkia Liettuan rajaseuduilla. Paikalliset asukkaat protestoivat telttakylien rakentamista vastaan, koska heidän mielestään maahanmuuttajat saattavat olla aggressiivisia ja leirien vartiointi on heikkoa. Alueilla on järjestetty useampi protesti.

Tilanne alkoi muuttua, kun Liettuan rajavartijat asettuivat rajalle ja fyysisesti estivät maahantulon. Kaikille oli yllätys, että valkovenäläiset rajamiehet, jotka olivat faktisesti tuoneet maahanmuuttajat rajalle, eivät halunneet päästää ”turisteja” takaisin (Valko-Venäjä oli antanut siirtolaisille turistiviisumit).

Niinpä parikymmentä maahanmuuttajaa oleskelee nyt Liettuan ja Valko-Venäjän rajavyöhykkeellä. Tilanne on synnyttänyt molemmissa maissa voimakasta polemiikkia ihmisoikeusaktiivien, poliitikkojen ja paikallisten asukkaiden keskuudessa. Vaikka joukkomittaisen laittoman siiirtolaisuuden torjuntamenetelmät ovat kiistanalaisia, on lennot Irakista Minskiin peruttu sen jälkeen, kun EU-maat lakkasivat ottamasta vastaan Valko-Venäjältä tulevia siirtolaisia. Irakin hallitus on perustanut komitean tutkimaan siirtolaisten laitonta kuljetusta Valko-Venäjän kautta Liettuaan.

 

LUKAŠENKALLE LOJAALIT VALKOVENÄLÄISET ja propagandistimme sanovat avoimesti, että tämä on toiminut oikein. He perustelevat tätä sillä, että presidentti suojeli aiemmin EU:n rajoja, mutta hallintoon kohdistettujen sanktioiden ja epäystävällisten toimien jälkeen hänellä ei enää ole rahaa EU:n rajojen puolustamiseen. Unioni joutuu torjumaan suurta muuttajamäärää nyt yksinään.

Tämän voisi hyväksyä selitykseksi, ellei Valko-Venäjän hallinto olisi ollut aiheuttamassa siirtolaiskriisiä. Tämä osoitetaan Hodorkovskin Dossier-keskuksen ja saksalaisen Der Spiegelin selvityksessä. Sen tekijöiden mukaan enimmäkseen Irakin kansalaisista koostuneet tulijat kuljetti Valko-Venäjän ja Liettuan rajalle matkatoimisto Tsentrkurort, joka on osa Aljaksandr Lukašenkan hallintohimmeliä. Asiakirjojen kopioista käy ilmi, että toimisto on tehnyt sopimuksen valkovenäläisen Oskatur-yhtiön kanssa, ja sitä johtaa Salah Muheimen Al Asadi. Sopimuksen mukaan yhtiöiden on määrä kehittää kansainvälistä matkailua Valko-Venäjän ja arabimaiden välillä.

Selvityksen lisäksi Liettuan sisäministeriö on julkaissut helikopterista kuvattua videoaineistoa. Siinä näkyy, miten suurta siirtolaisryhmää saatetaan rajalle autoilla, jotka kuuluvat ilmeisesti Valko-Venäjän rajavartiostolle.

Kun muistamme siirtolaiskriisin erityispiirteet, kokonaistilanteen Valko-Venäjällä ja Lukašenkan hallitsemistavan ja käytöksen, voidaan olettaa, että kyseessä oli tahallisesti organisoitu kansainvälinen provokaatio.

 

OPPOSITIOHENKISET VALKOVENÄLÄISET EIVÄT hyväksy hallituksensa toimintaa. He auttavat hankkimaan asiakirjoja, valokuvia ja videoita siirtolaiskriisin tutkimiseksi. Liettuan päätös olla päästämättä siirtolaisia maaperälleen sai tuen riippumattomilta medioilta ja niiden yleisöltä. Kommentoijat perustelivat tukeaan useimmin sillä, ettei sellaista diktaattoria vastaan, jonka mielestä ”toisinaan ei jouda noudattamaan lakeja” (Lukašenkan kommentti lentokonekaappauksen jälkeen), pysty kamppailemaan tavanomaisin keinoin. Siksi Liettuan radikaalit menetelmät olivat tarpeen aktiivista aggressiota vastaan.

Tilanteeseen joutuneet siirtolaiset valittavat huonoja elioloja ja ihmisoikeusloukkauksia ja kuvaavat kotimaansa hirveitä elinoloja. Liettuan, Puolan ja Latvian paikallisväestö taas pelkää turvallisuutensa puolesta, samoin laittomasti maahan tulleiden ylläpidon aiheuttamia kuluja.

Näin diktaattori, jonka mandaatti on kulunut loppuun, pystyy sotkemaan elämän paitsi valkovenäläisiltä myös EU-kansalaisilta. Hän vaarantaa heidän henkensä (Protasevitšia kuljettaneen koneen matkustajat), petkuttaa ja käyttää säälimättä hyväkseen ihmisiä, jotka ovat kotoisin poliittiselta tilanteeltaan hankalista maista, eikä mieti lainkaan maahanmuuttajien kohtaloa. Propagandistit käyttävät kuvia siirtolaisista syyttääkseen EU-maita julmuudesta ja lietsoakseen EU-maiden euroepäilijöitä protesteihin. He käyttävät näitä kuvia propagandan tekemiseen entisen Neuvostoliiton maissa.

 

NÄIN USKOMATTOMAN NOPEASTI syntynyt tilanne ei ilmaantunut tyhjästä. Vuodesta 2010 lähtien maassamme on yritetty vastustaa vaalivilppejä, ja kansainväliset tarkkailijat ovat joka kerta havainneet rikkomuksia. Lukašenka on silti joka kerta saanut luottamusta tai selvää rahallista luottoa, jonka varassa hän on jatkanut vallassa.

Runsas kokemus propagandan käytössä, Venäjän antama apu sekä aloitteellisuuden ja kansalaisaktivismin herkeämätön vaino Valko-Venäjällä ovat tehneet sisäisestä protestoinnista mahdotonta. Edes vuoden 2020 vaalituloksen epäilijöiden kriittinen massa ei kyennyt sysäämään Lukašenkaa paikaltaan. Valitettava fakta on, että ideologian istuttajaksi muutettu koululaitos, propagandan marginalisoimat poliittiset puolueet ja turvallisuuspoliisi KGB:n ”loistava perinne” ovat tehneet tehtävänsä.

Valko-Venäjällä ei ole nyt sisäisiä voimavaroja taisteluun tyranniaa vastaan. Lukašenka on kasvanut ja vahvistunut valkovenäläisten tyhmyyden ja kansainvälisen yhteisön luottavaisuuden ansiosta. Koska olemme kasvattaneet hänet yhdessä, on välttämätöntä taistella yhdessä alueen vakauden puolesta. Poliittisten vankien, heidän sukulaistensa, poliittisten pakolaisten tai vain kunnon valkovenäläisten ainoa toivo on naapurimaiden ja kehittyneiden valtioiden hallitusten solidaarisuus. Lukašenkan hallinnon tapaus voi olla myös muistutus muiden maiden kansalaisille siitä, miten tärkeää on valvoa vaalien läpinäkyvyyttä, ja miten tärkeää on sivistys – ei vain yleensä vaan myös yksittäiselle kansalaiselle, jotta hän herkästi havaitsee lakien ja oikeuksien rikkomisen.

Teksti: Volha Pavuk
Suomennos: Kirsti Era