Avainsana-arkisto: eduskuntavaalit

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Terveisiä maahanmuuttajalähiöstä
Menin eduskuntavaalipäivän jälkeisenä aamuna vuosaarelaiseen kauppakeskukseen ruokaostoksille. Samoilla asioilla oli kaltaisiani eläkeläisiä, perheenäitejä lapsineen, koululaisia välituntiostoksilla. Aika monen ulkonäöstä ja

Pääkirjoitus: Vaalit – toisaalta ja toisaalta
Eduskuntavaalien tulos on rauhanliikkeen näkökulmasta kimurantti, eikä tulevasta hallituspohjasta eikä -politiikasta ole tätä kirjoitettaessa vielä aavistustakaan. Nähtäväksi jää, riittääkö vaaleissa

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Kohta on valinnan aika
Eduskuntavaalit lähestyvät ja meillä on tilaisuus valita uudet edustajat lakeja säätämään. Nykyisen hallituksen edesottamukset kuluvana syksynä ovat kuitenkin tainneet horjuttaa

Pääkirjoitus: Toiveissa rauhanjytky
Ruotsin vaaleja seuratessa ajatukset siirtyivät jo Suomen ensi vuoden eduskuntavaaleihin. Ruotsidemokraatit saivat jytkynsä, tosin vaatimattomamman kuin ennakkoon pelättiin. Kotoisissa vaaleissa

Valinnan aika
Eduskuntavaalit lähestyvät. Meillä on nyt tilaisuus vaikuttaa politiikkaan, jolla maatamme johdetaan. Mutta houkutteleeko tämä tilaisuus?

Nato-vaalit – ja elämä niiden jälkeen
Suomalaisissa vaaleissa ei koskaan ole kysymys Natosta, mutta suomalaiset vaalit ovat aina Nato-vaalit. Ajoitus ja tulkinnat ratkaisevat.

Puolueet hämmentävät Nato-soppaa ja äänestäjää
Ulko -ja turvallisuuspolitiikka on nousemassa yhdeksi vaaliteemaksi huhtikuun eduskuntavaaleissa. Keskeinen kysymys on, jatkaako Suomi sotilaallisesti liittoutumattomana maana.

Valtakuntamme sotapolitiikka
Puolueet linjaavat näkemyksiään liittyen taiteeseen, talouteen ja vaikka mihin. Yksi keskustelunaihe on kuitenkin jäänyt turhan vähälle huomiolle: turvallisuuspolitiikka. Tarkemmin sanottuna