Fereshteh Akbari on 18-vuotias Iranissa syntynyt afgaani, joka tuli Suomeen kiintiöpakolaisena vuonna 2016. Ensi keväänä Fereshteh aikoo asettua SDP:n kuntavaaliehdokkaaksi Keravalla. 

”Ensimmäisen puheeni pidin Myllypuron liikuntasalissa 400 hengen yleisölle vuonna 2018. Oli noin 20 vuotta sitten kuolleen afgaanisankarin surujuhla. Opettajani piti kirjoittamistani tarinoista, joten hän oli pyytänyt minua pitämään juhlassa itse kirjoittamani puheen”, Fereshteh Akbari kertoo.

Fereshteh puhui äidinkielellään farsilla muun muassa naisten oikeuksista Afganistanissa. Hän pohti sitä, että samaan aikaan kun Euroopassa vaaditaan eläimille oikeuksia, Afganistanissa puolet ihmisistä eli naiset ovat vailla oikeuksia.

Fereshteh kokee, että toisinaan jotkut afgaanimiehet täällä Suomessa ovat kovin tiukkoja naisten suhteen. Naisia ei kannusteta käymään koulua tai menemään töihin. Tähän Fereshteh toivoo muutosta. Mutta muutosten on tapahduttava hänen mielestään pikkuhiljaa.

”Puheeni jälkeen aloin toivoa, että pääsisin piakkoin pitämään puhetta suomen kielellä. Kului viisi kuukautta ja minut pyydettiin puhumaan sisäministeriön järjestämään suureen kotoutumistapahtumaan Helsingin Kulttuuritalolle.”

Kuulijoita oli paljon, sillä puhe striimattiin suorana Youtubeen. Fereshteh puhui musliminaisen asemasta, vähemmistön vähemmistönä. Hän pohti hijabin käytön vaikutusta ihmisten katseisiin.

”Miksi hijabia käyttävää naista katsotaan eri lailla kuin muita ihmisiä? Puheeni aikana kuusi ihmistä itki. Yksi heistä oli afgaanimies. Puheen lopussa poistin huivini ja sanoin, että jos huivini tekee minut erilaiseksi, en halua tätä. Huivi on osa identiteettiäni – se merkitsee minulle paljon.”

Kun Fereshtehin valmistava luokka yhdistettiin suomenkieliseen luokkaan, hän sai ensimmäisen kerran karusti kokea, että huivia pitävää naista katsotaan vieroksuvasti. Ensimmäisellä yhteisellä tunnilla eräs uusi luokkatoveri oli katsahtanut häneen ja tokaissut: ”Allah Akbar -terroristi.”

KANSALAISVAIKUTTAMISTA JA KUNTAPOLITIIKKAA

Tuo ensimmäinen Myllypurossa pidetty puhe oli alku Fereshtehin kansalaisaktivismille. Hän alkoi käydä mielenosoituksissa, kuten ilmastomarsseilla, Australian palojen surumarssilla ja Seis pakkopalautuksille Afganistaniin -mielenosoituksissa. Hän oli myös mukana jättämässä vetoomusta ympäristöministeriöön luonnon monimuotoisuuden puolesta ja vaikuttajatiimin edustajana Väestöliiton järjestämässä projektissa, jossa käytiin puhumassa perheenyhdistämisestä muun muassa Joensuussa, Lahdessa ja Helsingissä. Fereshteh kiinnostui doula-toiminnasta ja pääsi koulutukseen täytettyään 18 vuotta. Hänelle on jo valittu ensikoti, jossa hän tulee toimimaan vapaaehtoisena. Doulana hän tukee läheisiä vailla olevia äitejä synnytyksessä ja vauvan hoidossa.

”Rakastan lapsia ja siksi tämä työ on minulle hyvin tärkeä.”

Vuoden päästä keväällä Fereshteh aikoo asettua SDP:n Keravan-ehdokkaaksi kuntavaaleissa. Hänestä kaikki ehdokkaana olemiseen liittyvä on hauskaa ja mielenkiintoista. Mikäli hänet valitaan edustajaksi valtuustoon, hän aikoo ajaa nuorten ja iäkkäiden asioita.

”Vanhukset ovat tehneet paljon silloin kun tämä hieno yhteiskunta rakennettiin. Nyt meidän pitää palvella heitä. Yksi pieni asia, johon haluan vaikuttaa, olisi saada vanhuksille joukkoliikenteessä liikkuminen ilmaiseksi. ”

Fereshteh haluaa myös vaikuttaa ilmastonmuutoksen pysäyttämiseen. Sotiminen ja asekauppa pitäisi lopettaa. Hän uskoo, että pelkkä EU:n aseviennin loppuminen lopettaisi puolet maailman sodista.

”Sotiminen vaikuttaa tosi paljon ilmaston lämpenemiseen. Juuri Euroopan pitää lopettaa asevienti, koska Eurooppa on demokratia ja EU sanoo sen olevan ihmisoikeuksien maanosa. “

KIINTIÖPAKOLAISESTA OIKEUSOPPINEEKSI?

Fereshteh tuli perheineen Suomeen vuonna 2016 kiintiöpakolaisena. Se merkitsi unelman toteutumista. Hän ajatteli saapuneensa maahan, jossa noudatetaan ihmisoikeuksia ja on tasa-arvoa, yhdenvertaisuutta ja mahdollisuus hyvään elämään. Hän muistaa myös mieleen painuneen taustakuvan setänsä tietokoneella. Kuvassa sedän ystävä istui järven rannalla vehreässä maisemassa. Fereshteh oli jäänyt aprikoimaan, mikä paikka on noin kaunis ja kuinka onnekasta olisi saada asua siellä. Myöhemmin paljastui, että kuva oli Suomesta.

”Ensimmäisiä muistojani Suomesta on, että seison parvekkeella. On toukokuu, nurmikko on vihreää ja puut hiirenkorvilla. Näen paljon polkupyöriä, mutta en yhtään ihmistä.”

Fereshteh aloitti koulun valmistavassa opetuksessa, jossa keskityttiin ensimmäisen vuoden ajan pääosin suomen kielen ja kulttuurin opiskeluun.

”Alussa en ymmärtänyt mitään, mutta opettajamme oli sinnikäs ja luokassa naurettiin paljon.”

Nyt Fereshteh käy Helsingin medialukiota Tapanilassa. Koronapandemian aikana koulua käydään joka päivä etänä noin yhdeksästä neljään. Lukion jälkeen Fereshteh haluaisi päästä opiskelemaan oikeustiedettä ja lopulta työskennellä tuomarina. Hän toivoo pystyvänsä auttamaan ihmisiä ammatinvalinnallaan. Tuomari on keskeisessä roolissa kun esimerkiksi käsitellään valituksia turvapaikkapäätöksistä.

JUURET AFGANISTANISSA, ASUINPAIKKA IRANISSA

Fereshteh ja hänen vanhempansa ovat syntyneet Iranissa. Hänen isovanhempansa pakenivat Afganistanin pääkaupungista Kabulista 40 vuotta sitten Neuvostoliiton miehityksen aikana. Fereshteh syntyi vuonna 2002 Iranin uskonnolliseen pääkaupunkiin Mashadiin.

”Ennen kouluun menoa en tiennyt mitään etnisestä syrjinnästä. Mutta jo kahdeksanvuotiaana aloin miettiä, miten voisin paeta Iranista, koska afganistanilainen oli siellä kuin kirosana. Aloin ajatella, että Euroopassa voisi olla kaikilla ihmisoikeudet ja siellä voisi elää rauhassa.”

Fereshtehillä oli tapana leikkiä serkkujensa ja ystäviensä kanssa ’khaneh bazia’ eli kotia. Koska erityisiä leikkikenttiä ei ollut, he leikkivät kujilla kotitalojensa välissä. Jokainen toi jotain leikkiin.
”Minä toin aina suuren, punaisen maton, jonka päällä oli mukava temmeltää.”

Kun alkoi väsyttää, lapsilla oli tapana kerääntyä Fereshtehin enon kotiin, jossa oli iso televisio. Siellä lapsikatras makasi rivissä matolla elokuvia katsellen.

”Kesäisin nukuimme usein katolla. Minä olin aina se joka nukahti viimeiseksi. Ajattelin, että jos olen hereillä, voin puolustaa muita tarvittaessa. Katsoin taivasta, laskin tähtiä ja puhuin itselleni. Kertasin kaikki unelmani: Mitä tulisin tekemään, jotta perheeni voisi olla ylpeä minusta. Toivoin, että voisin auttaa ihmisiä, jotka kamppailevat samanlaisten vaikeuksien kanssa kuin perheeni. Toivoin voivani olla vahva isojen ihmisten edessä. Silloin syntyi unelma tuomarin ammatista.”

Iranin afgaaneille, varsinkin tytöille, koulunkäynti ei ole helppoa. Afgaanien pitää maksaa joka vuosi miljoona tumania oleskeluluvasta Iranissa. Heidän pitää myös maksaa lukukausimaksu, toisin kuin iranilaisten. Valmistumisen jälkeen ei luultavasti pääse töihin. Fereshteh oli jo koululaisena sellainen, ettei hän pelännyt sanoa ääneen, jos havaitsi epäoikeudenmukaisuutta. Iranin afgaani ja vielä tyttö, joka puolusti itseään, saatettiin herkästi erottaa koulusta.

AINA AKTIIVINEN

Fereshtehin harrastuksista suurin osa liittyy aktivismiin. Hän toimii vapaaehtoisena Suomen Punaisella ristillä ja Planissa sekä harjoittelee journalismia Nuorten Äänen toimituksessa.
Fereshtehillä on tärkeä neljän nuoren naisen ystäväporukka. Kaikki tulivat aikoinaan samalla lennolla Suomeen ja asuvat Keravalla.

”Meidän afgaaninaisten ja -tyttöjen pitää taistella, jos haluamme päästä vaikuttamaan, sillä meille on lapsesta asti sanottu, ettei sellainen sovi naisille.”

Fereshteh on innokas lukija. Tällä hetkellä hän lukee paljon psykologisia kirjoja.

”Eilen luin junassa kirjaa, jossa sanottiin asioiden alkavan järjestyä, kunhan ensin siivoaa huoneensa. Kun pääsin kotiin, pikkusisko oli siivoamassa meidän kaappeja! Korona-aikana meidän kaikkien pitää hoitaa itseämme sekä fyysisesti että psyykkisesti. Voimme parantaa sosiaalisia suhteitamme nyt kun on enemmän aikaa.”

Teksti: J. Calonius
Kuvat: Nauska

Kuka? kansalaisaktivisti, poliitikko Fereshteh Akbari
Ikä: 18 vuotta
Asuinpaikka: Kerava, Suomi
Työpaikka: Lukiolainen, Helsingin Medialukio
Tästä ei tingi: Yhtäläisistä ihmisoikeuksista
Terveiset muille nuorille: Ole oma itsesi ja usko itseesi.

Nuoret ja rohkeat

Nuoret ja rohkeat – tarinoita aktivismista -hanke haluaa inspiroida aktiiviseen kansalaisuuteen. Hankkeessa tuotetut videot, artikkelit, opetusmateriaali ja kirja esittelevät nuoria vaikuttajia ja tarjoavat ideoita myös sinun aktivismiisi.

Hanke on Rauhanpuolustajien ja Rauhankasvatusinstituutin yhteinen, ja se on rahoitettu Fingo ry:n Frame, Voice, Report -EU-rahoituksella 2019–20.

Löydät kaikki 17 videota Youtubesta haulla ”Tarinoita aktivismista”. Videoilla nuoret aikuiset Suomesta, Perusta, Bangladeshista, Venäjältä ja Länsi-Saharasta kertovat elämästään ja aktivismistaan.

Nuoret ja rohkeat -artikkelikokoelman ovat tuottaneet journalistit Anne Ignatius, Kukka-Maria Ahokas ja Anna Voronkova. Kokoelma esittelee aktivisteja ja heidän elämäänsä Suomessa, Perussa, Venäjällä ja Ugandassa. Sarjan artikkelit ilmestyvät kevään 2020 aikana Voimassa, Isossa Numerossa, Kansan Uutisissa ja Rauhan Puolesta -lehdessä.

Osa Nuoret ja rohkeat -hanketta on myös tieto- ja tehtäväkirja Protesti – Vastarinnan historiaa, joka sisältää 21 tarinaa aktivismin historiasta. Jokaisen tarinan lopussa on toiminnallisia harjoituksia eli ”aktivi(sti)teettejä”. Kirja sopii parhaiten yli 12-vuotiaille. Osa kirjasta ja sen pedagogiset lisämateriaalit löytyvät netistä osoitteesta protesti.rauhanpuolustajat.org

Rauhankasvatusinstituutti on tuottanut nettisivuiltaan löytyvän Nuoret ja rohkeat -opetusmateriaalin erityisesti nuorten kanssa toimiville. Opettajia, nuorisotyöntekijöitä ja molempien alojen opiskelijoita on koulutettu materiaalin käyttöön.