Usein puhutaan sodan sumusta: laajassa aseellisessa konfliktissa ajantasaista tietoa on vaikeaa saada edes läheltä, oikea liikkumissuunta on kateissa ja tulevaisuus hämärän peitossa. Asetelma toistuu yksilötasolta korkeimpaan valtiojohtoon. Jälkikäteen ilmiselviltä vaikuttavat kehityskulut eivät hahmotu, päätöksiä tehdään sokkona – yleensä kiireessä tai paniikissa.
Täydellä roihulla palava Ukrainan sodan suurkatastrofi levittää ympärilleen savua ja usvaa. Kaikille on epäselvää, miltä maailma näyttää liekkien hiipuessa, mutta sodan erilaiset seurannaisvaikutukset leviävät jo laajalle.
Suomen pikavauhtia toteutettua Natoon liittymistä tarkastellaan usein vain Ukrainan sodan näkökulmasta, vaikka kyseessä oli ainoastaan loppuhuipennus vuosikymmenien pohjatyölle. Vaikutelma nopean liittoutumisen yllätyksellisyydestä johtuu sen valmistelujen järjestelmällisestä kieltämisestä ja pitämisestä pois vaalikeskusteluista.
Nyt kun puolueettomuuspolitiikan esteet on irrotettu kuin tappi Sipilän veneestä, asioita tapahtuu ryöppyämällä. Yhdysvallat saa Suomeen tukikohtansa, jos se sellaisia haluaa, samoin toivomansa infran ja toimintavaltuudet. Nato-jäsenyyden tuottamien velvoitteiden lisäksi Suomi tulee huolehtimaan erityissuhteestaan Yhdysvaltoihin, mitä ikinä se tuleekaan vaatimaan. Ulko- ja turvallisuuspolitiikan käyttäminen lyömäaseena Suomen sisäpolitiikassa eli niin sanottujen yleisten syiden paluu on jo tapahtunut. Käynnissä olevan presidentinvaalikampanjan ohella esimerkkejä tästä voi löytää puheenvuoroista, joissa rasismin vastustaminen leimataan Venäjän hybridioperaatioksi.
Liittoutumisen kokonaisvaikutukset ovat vielä vuosia ja vuosikymmeniä sankan sumun peitossa. Toivottavasti historia ei toista seurausten osalta itseään.
Sumussa kiirehtimistä harjoitetaan myös EU-tasolla. Sodan vuoksi on kuulemma välttämätöntä saada Ukraina ja muut unionin lähialueiden valtiot pikavauhtia jäseniksi. Yksimielisyysperiaatteen tapaisista jarruista on luovuttava. Ihmisoikeustilanteen ja korruption sivuuttaminen aikoinaan Romanian ja Bulgarian kohdalla ei näytä riittävän varoittavaksi esimerkiksi kiirehtimisestä. On kuitenkin kysyttävä, kuinka monta Puolan tai Unkarin tapaista demokratiaa EU jäsenvaltioinaan kestää.
Teksti: Raimo Pesonen
