Venäjää, Palestiinaa ja Länsi-Saharaa tottelemattomin silmin

Venäjää, Palestiinaa ja Länsi-Saharaa tottelemattomin silmin

Keskellä Itä-Pasilan kerrostaloja seisoo sympaattinen puutalo, Rauhanasema. Alakerran saliin on kokoontunut joukko nuoria aamiaiselle. Osa on saapunut paikalle kaukojunalla, osa seutuliikenteen voimin. Lattia on tahmea, edellisiltana asemalla juhlittiin häitä. Tänään keskitytään globaaleihin kriiseihin.

Aamupäivä alkaa Venäjältä. Aamiaispöydät siirtyvät syrjään ja tuoleista muodostetaan piiri. Rauhanpuolustaja-lehden kolumnisti Daria Tarkhova aloittaa. ”Mitä ajatuksia Venäjä teissä herättää?” Hän katsahtaa yleisöön ja antaa kaikille muutaman minuutin aikaa luoda muistikuviaan.

Maatuskat, vodka, pakkanen ja Putin.

”Venäjä on paljon muutakin. Nykyisin, kun tapaan ihmisen, joka sanoo ettei pidä Venäjästä, kysyn, mistä hän ei siinä tarkalleen pidä.”

Venäjä on pinta-alaltaan maailman suurin valtio. Sen sisään mahtuu paljon kulttuuria ja historiaa. Poliittinen siirtolainen ja aktivisti Aleksandra Aksenova tulee kertomaan maasta, josta muutti Suomeen.

Harva kuulijoista ymmärtää venäjää, mutta Aleksandran äänestä välittyy vakava sävy. Puheen sisältö ei tunnu yhtään sen kevyemmältä Darian suomentamana. Osa poliisiväkivallan ja aktivistien hiljentämisen muodoista on niin absurdeja, että yleisöstä kuuluu toisinaan epäuskoisia hymähdyksiä. Päällimmäisenä esityksestä jää mieleen se, miten vaikeaksi hallituksen kritisoiminen ja aktivismi on tehty.

Tilanne ei kuitenkaan ole toivoton. Kukaan ei viettäisi sunnuntaita istuen ruokasalin kovilla jakkaroilla, ellei uskoisi tulevaisuuteen. Takaseinälle heijastetussa kuvassa on jokin Venäjän suurkaupungin katu. Se on täynnä ihmisiä. He kaikki haluavat muutosta.

Rauhanaseman pieni kahvila on avattu lounaslinjastoksi. Pääruokana tarjoillaan linssikeittoa. Sen keltainen sävy sopii kauniisti yhteen ikkunoiden takana kohoavien puiden ruskaan. Tottelemattomuusakatemian tunnelma on ainutlaatuinen. Esitysten aikana vallinnut keskittyminen vaihtuu luontevasti kevyeksi rupatteluksi. Moni kertoo opintojen jatkumisesta, joku on keskellä muuttourakkaa.

ILTAPÄIVÄN ESITELMÄT ALOITTAA Syksy Räsänen. Hän saapuu paikalle vauhdikkaasti ja onnistuu tasapainottamaan projektorin kahvikupin avulla niin, että heijastuva kuva on vihdoin täydellisen suora. Perehdymme Israelin ja Palestiinan kestokriisiin. Syksy puhuu siitä, miten aihe on usein esillä mediassa, mutta suurin osa uutisista on harhaanjohtavia tai puutteellisia. Esitelmässä edetään ripeästi läpi kymmeniä vuosia historiaa. 90-luvulla syntyneelle monet asiat näyttäytyvät siten, että ne ovat aina olleet olemassa sellaisenaan. Todellisuudessa tilanteet harvoin ajautuvat mihinkään suuntaan sattumalta, niin on myös Palestiinassa. Vain pari kättä nousee, kun kysytään, kuka on kuullut ensimmäisestä intifadasta.

Vaikka Palestiinassa asuvien tilanne on huonontunut, Syksy kuulostaa puheessaan toiveikkaalta ja varmalta. Miehitys päättyy ennemmin tai myöhemmin. Sen tekevät mahdolliseksi järjestäytynyt ihmisoikeustyö ja laajat boikottikampanjat. Puheen loppu tiivistyy rohkaisevasti: ”Eniten Israel pelkää teitä, nuoria, joiden suhtautuminen sortavaan politiikkaan on yhä kielteisempi.”

HENGÄHDYSTAUKO JA KUPILLINEN KAHVIA tulee tarpeeseen ennen Länsi-Saharaan siirtymistä. Vapautusliike Polisarion Suomen-edustaja Baida Embarec on saapunut tyttärensä kanssa Rauhanasemalle värikkäissä vaatteissa. Hän kertoo niiden olevan osa sahrawikulttuuria. Baida johdattelee kuulijat aiheeseen kertomalla yhteisönsä elämästä, sen tavoista ja perinteistä. Yleisöstä kuuluu spontaani suosionosoitus, kun Baida kertoo naisille järjestettävistä erojuhlista ja siitä, miten hän itse pitää niistä paljon enemmän kuin häistä. Hänelle tärkeää on naisten asema ja se, miten heidän oikeutensa toteutuvat tai eivät toteudu pakolaisleireillä. Sahrawien viesti on selkeä: he eivät ole marokkolaisia.

Toisin kuin Palestiina, Länsi-Sahara on saanut Suomessa vain vähän huomiota. Ensimmäinen tavoite voisi siis olla tiedon levittäminen. Baida vaikuttaa puhuessaan lempeältä mutta määrätietoiselta. ”Sahraweilla on oma kulttuuri ja historia. Sen tukeminen on tärkeää.” Hän itse aikoo jatkaa työtään pakolaisleireillä sen jälkeen, kun hänen tehtävänsä Suomessa päättyy.

Yhteisvoimin tuolit ja pöydät siirtyvät takaisin alkuperäiseen järjestykseen. Puheensorinan seasta erottuu pieniä haukotuksia ja naurahduksia. Päivä on ollut pitkä, ja monilla on edessään vielä muutaman tunnin kotimatka. Runsaan informaatiotulvan jälkeen hetki paikoillaan omien ajatusten kanssa voi tulla tarpeeseen.

Esiintyjien kertomusten jälkeen oma paikka maailmassa tuntuu erilaiselta. Suomesta käsin voi globaalin oikeudenmukaisuuden eteen tehdä paljon enemmän kuin yleensä annetaan ymmärtää.

Ulkona iltapäivän aurinko heijastuu Pasilan virastotalon seiniltä. Villakangastakki tuntuu vielä hetken liian paksulta.

Teksti: Liisa Ilkka