Ulkoasiainvaliokunnan selonteko: jännitteiden syille laajempaa ymmärrystä

Ulkoasiainvaliokunnan selonteko: jännitteiden syille laajempaa ymmärrystä

Eduskunnan ulkoasiainvaliokunta (UAV) on tulkinnut Itämeren jännitteiden syitä hieman laajemmin kuin maamme hallitus. UAV:n uudessa mietinnössä Natolla nähdään olevan oma osa ilmapiirin jännittymisessä.

Tiistaina 22.11. julkaistussa valiokunnan selonteossa sanotaan, että epävakauden taustalla on Venäjän toimien lisäksi ”itseään ruokkiva negatiivinen kierre, joka on syntynyt eri osapuolien toimien ja vastatoimien seurauksena” (HS 23.11.2016)

Myös Naton toimilla nähdään siis olevan oma osansa siinä, että epävakaus on Itämerellä lisääntynyt.

UVA kirjasi selontekoon Suomen sotilaallista liittoutumattomuutta koskevan kohdan hallitusohjelman mukaisena. Ylen uutisten mukaan UVA:n puheenjohtaja Matti Vanhanen sanoo: ”Tekstissä todetaan hyvin selkeästi, että Suomi on sotilasliittoon kuulumaton maa. Me ylläpidämme mahdollisuutta hakea sotilasliiton jäsenyyttä. Muotoilu on tässä suhteessa vakiintunut ja emme keskustelleet muista vaihtoehdoista.”

Ruotsissa, jossa myös painitaan Natoon liittymisen ristipaineissa, Natoutredningen on tehnyt hauskan piirrosvideon otsikolla Nato på 6 minuter.