Työpaikkojen rauhantoimikunta: Rauhanpäivien ajatuksia

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Rauhanpäivien ajatuksia

Ay-väen rauhanpäivät pidettiin vuoden alussa Riihimäellä. Aikaisempien vuosien tapaan päivät sujuivat hyvin. Paikalla oli parhaimmillaan yli sata osallistujaa. Alustukset olivat mielenkiintoisia ja antoivat mietittävää pitkäksi aikaa.

Minuun teki vahvan vaikutuksen Helsingin Ensikoti ry:n toiminnanjohtaja Tuomas Kurttilan alustus ”Yhteiskuntarauha on rauhan ydin”. Hän tarkasteli yhteiskuntarauhan edellytyksiä lapsen asemasta aikuisikään asti erilaisten poliittisten katsomusten ja yhteiskuntanäkemysten valossa. Teologina hän korosti sitä, että erilaisia vakaumuksia ja maailmankatsomuksia opitaan kunnioittamaan, kun ne ovat reilusti näkyvissä ja niitä esitellään tasapuolisesti.

Kaiken perustana on tällöin tasa-arvo ja kanssaihmisten kunnioittaminen. Tämän kehityksen voimistaminen on edistyksellisen yhteiskunnan keskeinen perusta. Kun asioista ollaan eri mieltä, hyvässä yhteisössä asiat riitelevät, eivät ihmiset. Ratkaisuja löytyy, ja mennään eteenpäin.

Asia on pyörinyt mielessäni päivittäisiä uutisia seuratessa. Ovatko maalittajat ja vihapuheen viljelijät niitä, joita ei ole kuultu ajoissa? Jos ei tule ajoissa kuulluksi, pitääkö puheenvuoro ottaa tavalla, jossa tosiasioilla ei ole niin väliä ja loukkaaminen on vain retorinen tehokeino? Oppiiko toisten kunnioittamisen vain sellainen, joka itse kokee olevansa kunnioitettu?

Suomessa on laadittu vuosien varrella useita sisäisen turvallisuuden ohjelmia. Niissä on toistuvasti listattu yhteiskuntarauhan suurimmaksi uhaksi syrjäytyminen. Yhteiskunnan ulkopuolelle jääminen, työttömyys ja arvottomuuden kokemus vie helposti myös perinteisen rikollisuuden piiriin. Ruotsissa räjähtelee harva se päivä, kun järjestäytyneet rikollisliigat selvittelevät välejään.

Tilaa ja foorumeita erilaisille mielipiteille on. Sananvapaus on arvokas asia ja sitä kannattaa käyttää, kunhan sen nimissä ei siirrytä rikoslain puolelle.

Me vanhoilla säännöillä kiistelevät ja keskustelevat kansalaiset olemme jo kyllästyneitä ylilyönteihin. Silakkaliike on siitä yksi osoitus.

Jussi Lilja
Kirjoittaja on Työpaikkojen rauhantoimikunnan sihteeri.