Työpaikkojen rauhantoimikunta: Itsenäinen ay-toiminta todettiin Venäjällä laittomaksi

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Itsenäinen ay-toiminta todettiin Venäjällä laittomaksi

etmanov
Pietarissa paikallinen tuomioistuin on antanut kafkamaisen päätöksen, jonka perusteella Rauhanpuolustajien Työpaikkojen rauhantoimikunnan pitkäaikaisen yhteistyökumppanin toiminta on todettu laittomaksi. Alueiden välinen ammattiliitto MPRA on Fordin tehtailta muihin, erityisesti autoalan tehtaisiin levinnyt pieni, tehokas ja moderni ammattiliitto. 

 

Liiton puheenjohtaja Aleksei Etmanov arvelee lakkautusprosessin lähteneen liikkeelle Kalugasta, missä MPRA:n paikallinen osasto on joutunut alueen kuvernöörin hampaisiin. Oikeus perusteli päätöstään erikoisilla ja lähemmin tarkasteltuna kestämättömillä perusteilla, jotka tekevät normaalista ammattiyhdistystoiminnasta rikollista Venäjällä. MPRA:n olisi muun muassa pitänyt rekisteröityessään määritellä yksilöidysti, mikä konkreettinen toimiala tai tuotannolliset ja ammatilliset asiat yhdistävät sen jäseniä. Outoa kyllä rekisteröinnin hyväksyneet viranomaiset eivät olleet tätä aikoinaan vaatineet. Samoin oikeus piti raskauttavana perustamisasiakirjassa olevaa heidän mielestään virheellistä päivämäärää.

Muita rikkomuksia, jotka oikeus mainitsi perusteluissaan, olivat MPRA:n internetissä ja Vkontakte-palvelussa olevat sivustot, joissa oli linkkejä muihin julkisiin tapahtumiin. Raskauttavia olivat nettisivuilla julkaistut artikkelit, joissa toisessa ilmaistiin MPRA:n tuki rekkakuskien joukkomielenosoituksille uutta tieveroa vastaan ja toisessa analysoitiin Venäjä teollisuuden tilaa pakotteiden aikana ja todettiin tuotannon laskun johtuvan valtion johdon päätöksistä ja poliittisen tahdon puutteesta tilanteen korjaamiseksi. Nettisivuilta löytyi myös linkki sivulle, jossa kutsutaan ihmisiä mukaan vaatimaan työlainsäädäntöön palkkojen indeksikorotuksia koskevia muutoksia. Näiden lisäksi MPRA oli kehdannut tukea Moskovan kunnanlääkäreiden kamppailua työpaikkojensa puolesta ja osoittanut myös muille työtaisteluille solidaarisuuttaan.

Nämä nettisivuilta löytyneet asiat sotivat oikeuden mielestä sitä vastaan, että niitä ei ollut suunnattu MPRA:n omien jäsenten sosiaalisten ja työetujen ajamiseen. Liitolla on siis selvä halu vaikuttaa maan politiikkaan ja poliittisten elinten päätöksiin, mikä tarkoittaa sitä, että liiton toiminta on raskauttavalla tavalla samantapaista kuin poliittisilla puolueilla.

Ay-toiminta ei saisi oikeuden mukaan myöskään olla kansainvälistä. MPRA on saanut tukea kansainväliseltä teollisuustyöntekijöiden maailmanliitolta IndustrieAll Global Unionilta ja voidaan täten tulkita Venäjän lain mukaan ulkomaiseksi agentiksi. MPRA maksaa jäsenmaksuja IndustrieAll Global Unionille. Maailmanliitolta saadut varat on käytetty koulutusseminaarien järjestämiseen ja ne ovat avoimesti näkyvillä MPRA:n kirjanpidossa. Tämä on todettu rikolliseksi, vaikka Venäjä on allekirjoittanut kansainväliset sopimukset, joissa sitoudutaan sallimaan ammattiliittojen väliset maksut toisilleen, eli kansainvälisen liiton tuen ei pitäisi olla laitonta eikä johtaa tulkintaan ulkomaisesta agentista. Toiminnan lakkauttamisen lisäksi viranomaiset ovat vaatineet liittoa luovuttamaan kaikkien jäsenten yhteystiedot.

MPRA on tekemässä valitusta korkeimpaan oikeuteen, jonka toivotaan pyörtävän nyt tehdyn päätöksen. Lakkautuspäätöksen lisäksi MPRA on ollut laajan loanheittokampanjan kohteena televisiossa sekä Pietarissa että Kalugassa. Liiton puheenjohtaja Aleksei Etmanov on saanut säännöllisesti vakavia uhkauksia puhelimitse.

Monet venäläiset ja kansainväliset järjestöt ovat tuominneet päätöksen laittomaksi. Muun muassa Venäjän presidentin kansalaisyhteiskunnan ja ihmisoikeuksien kehittämisen neuvosto totesi lausunnossaan, että oikeuden päätös ei huomioi kansainvälisiä periaatteita ja normeja yhdistymisvapauden osalta, eikä tulkitse oikein voimassaolevaa Venäjän lakia ammattiyhdistystoiminnasta: ”Oikeuden tekemät johtopäätökset eivät ole riittäviä MPRA:n toiminnan lakkauttamiseen ja ne aiheuttavat vakavaa vahinkoa venäläiselle ammattiyhdistysliikkeelle ja tehokkaalle sosiaalisten ja työoikeuksien puolustamiselle Venäjällä.”

Venäjä on ratifioinut Kansainvälisen työjärjestön ILOn perussäännön, jonka periaatteiden mukaan kaikilla sen jäsenvaltioilla on velvollisuus taata yhdistymisvapaus.

mpra-tuki
Rauhanpuolustajat ilmaisee tukensa MPRA:lle sekä ay-oikeuksiensa ja ihmisoikeuksien puolesta taisteleville venäläisille aktiiveille.

https://mpra.su