TOTTELEMATTOMUUS­AKATEMIA – Q & A

TOTTELEMATTOMUUS­AKATEMIA – Q & A

Mikä se on?

Tottelemattomuusakatemia on Rauhanpuolustajien järjestämää nuorille suunnattua toimintaa, joka toteutuu lukuvuoden mittaisena prosessina.
Tottelemattomuusakatemiassa opitaan kansalaisvaikuttamista, motivoidutaan ja etsitään omaa polkua aktiivisena kansalaisena ja verkostoidutaan muiden aktiivistien ja eri alojen asiantuntijoiden kanssa.
Rauhanpuolustajat haluaa tukea nuorten ihmisten työtä ja ylläpitää uskoa tulevaisuuteen.

Kenelle se on tarkoitettu?

18–29-vuotiaille nuorille ympäri Suomen.

Miksi sillä on tuollainen nimi?

”Tottelemattomuus” viittaa kriittiseen ajatteluun ja aktiiviseen toimintaan, joka ei aina ole vallanpitäjien suosiossa.

Ensimmäisen akatemian perusti Platon 385 eaa. Platonin Akatemia oli alue, jonne kokoonnuttiin keskustelemaan monista asioista, esimerkiksi totuudesta, elämän tarkoituksesta ja hyvästä elämästä.

Tottelemattomuusakatemia on oppimisprosessi, jossa lukuvuoden aikana kokoonnutaan vaihtelevien maailman asioiden äärelle oppimaan sekä vierailevilta opettajilta että toisiltamme. Toisin kuin Platonin akatemiassa meillä ei tyydytä keskustelemaan, vaan myös toimitaan.

Millaisia aiheita Tottelemattomuusakatemiassa käsitellään?

Ensimmäisen lukuvuoden 2020–21 aiheita ovat olleet esimerkiksi vaikuttava taide, kansainvälinen solidaarisuus, vähemmistöjen oikeudet, autonomiset liikkeet, anarkismi ja aktivismi elämäntapana, markkinatalouden vaihtoehdot, maailmankaupan epäoikeudenmukaiset rakenteet, Elokapinan käytännöt, Ukrainan sodan taustat, eläinten oikeudet, vaikuttavat meemit ja kirjoittaminen.

Ketkä siellä opettavat?

Ensimmäisenä lukuvuotena opettajina ovat olleet ainakin: Paleface, Mimmi Hukkamäki, Aleksandra Aksenova, Syksy Räsänen, Baida Embarec, Mona Eid, Leif Hagert, Julianna Brandt, Rosa Liksom, Kyösti Salokorpi, Laura Gustafsson, Leona Kotilainen, Pontus Purokuru, Marissa Varmavuori, Eerik Vikman, Markku Kangaspuro, Jari Tamminen, Samí Hustler, Jani Leinonen ja opintojen tuutori Hanna Niittymäki.

Asun kaukana Helsingistä ja kukkarossa on ”matti”. Voinko silti osallistua?

Todellakin voit, koska sinulle korvataan matka- ja majoituskulut tarpeidesi mukaan ja olemme erityisen iloisia saadessamme osallistujia ympäri maan.

Voinko hakea mukaan, vaikka en vielä tiedä, kuinka paljon minulla on aikaa osallistua akatemian toimintaan?

Voit hakea, koska jokainen osallistuu omien mahdollisuuksiensa ja voimiensa mukaan. Noudatamme valinnoissa yhdenvertaisuuden edistämisen periaatteita.

Olisi kyllä tärkeää, että pääsisit mukaan akatemian avausviikonloppuun 3.–4.9. Lukuvuoden mittaan sunnuntaiseminaareja järjestetään noin kuukauden välein. Muuta toimintaa suunnitellaan osallistujien toiveiden mukaan.

Koska alkaa haku ensi lukuvuodelle?

Se alkaa käytännössä nyt. Voit lähettää vapaamuotoisen hakemuksen osoitteeseen hanna.niittymaki@gmail.com. Haku päättyy juhannuksena.

Koneen Säätiö rahoittaa Tottelemattomuusakatemia-toimintaa.

Teksti: Hanna Niittymäki

Artikkeli on tuotettu osana ensimmäistä Tottelemattomuusakatemiaa.