Avainsana-arkisto: Suomi

Nato ja oikeus
Uusimman mielipidetutkimuksen mukaan suhtautumisessa Nato-jäsenyyteen on tapahtunut lievää siirtymää jäsenyyden vastustamisesta sen puoltamiseen. Vastustajien enemmistö on silti edelleen vaikuttava. Massiivinen

Talebanin varjossa
Hamed Shafae on afganistanilainen ihmisoikeusaktivisti, joka on asunut Suomessa vuodesta 1993 ja toimii Suomen afgaanijärjestössä. Rauhan Puolesta -lehti haastatteli Shafaeta

Suomi Afganistanissa – kauniista illuusioista karuun todellisuuteen
Seitsemäntenä helmikuuta 2006 Afganistanin Maimanaan sijoitetut suomalaiset ja norjalaiset sotilaat joutuivat kuuden tunnin tulitaisteluun satojen mellakoivien kaupunkilaisten kanssa. ISAF-joukkojen tukikohtaan

Kolumni: SOVINTO JA SUOMEN KANSALAISSOTA
Kansallisteatterissa esitettävässä Kristian Smedsin ohjaamassa Tuntemattomassa sotilaassa on kohtaus, jossa Koskela ja hänen miehensä kännäävät Venäjän Karjalassa. Kansalaissodasta on aikaa

Pääkirjoitus: Nato, Nato, Nato
Eduskunnan puhemies Sauli Niinistö sanoo taas, että Venäjän kytkeminen Nato-keskusteluun on suuri virhe ja että Venäjä-kortti on ollut tästä keskustelusTa

Rauhantekijä Oili Suomi: Muistoja rauhantyöstä eri vuosikymmeniltä
Olen tavannut Oili Suomen useita kertoja matkan varrella ja minulla on ollut suuri ilo päästä kuulemaan hänen puheenvuorojaan useissa eri

Militarisoituneiden eliittien ”todellisuus”
Nykyisyys on voimakas vaikuttaja. Koska tulevaisuuden ennustaminen on vaikeaa, nykyisyys saa vahvan otteen mielikuvituksesta. Kaikki vaikuttaa enemmän tai vähemmän pysyvältä.

Kolumni: AFGANISTAN JA TERRORISTIT
Nato-johtoiseen rauhanturvaoperaatioon Afganistanissa osallistuvat suomalaisjoukot ovat ajautumassa sodan osapuoleksi. Sotiminen on levinnyt talebanien Etelä-Afganistanissa sijaitsevilta tukialueilta kaikkialle maahan ja myös