Suomi tukee Tansanian sortohallitusta

Suomi tukee Tansanian sortohallitusta

Suomen tulisi auttaa Tansanian ihmisiä sen sijaan, että se tukee maan diktatorista hallitusta, sanoo Suomesta turvapaikkaa hakeva toimittaja Ansbert Ngurumo.
Kolumni: Varusteluviestintää

Kolumni: Varusteluviestintää

Sotaan varustautuminen on niin herkkä asia, että me emme puhu varustelumenoista vaan puolustusmenoista. Vihollinen varustautuu, meillä on puolustusmenoja. Toinen perusasia
Lapin Rauhanpuolustajat: Suomen on tunnustettava Palestiina

Lapin Rauhanpuolustajat: Suomen on tunnustettava Palestiina

Lapin Rauhanpuolustajat: Palestiinalaiset aloittivat pääsiäisenä Gazassa edelleen jatkuvat mielenosoitukset, joissa vaaditaan palestiinalaispakolaisille oikeutta palata kotiseuduilleen. Israel on vastannut mielenosoituksiin tapansa
Pääkirjoitus: Ei sorruta viholliskuva­hysteriaan

Pääkirjoitus: Ei sorruta viholliskuva­hysteriaan

”Yhdysvaltojen merijalkaväki saapuu tankkeineen Suomeen toukokuussa”, toteaa Reserviläinen-lehti nettisivuillaan. Ilmavoimat on puolestaan lentänyt harjoituslentoja Suomen ilmatilassa Nato-hävittäjien kanssa vuodesta 2015 lähtien. Nato-maiden
Kolumni: Suomi tarvitsee oman ydinaseen

Kolumni: Suomi tarvitsee oman ydinaseen

Keskustelu henkilömiinoista on herännyt jälleen henkiin jonkinlaisena presidentinvaalien lieveilmiönä. Se on väärin. Ydinaseista meidän pitäisi keskustella. Moderni ydinase on iskuvoimainen
Työpaikkojen rauhantoimikunta: Veteraanin isänmaa

Työpaikkojen rauhantoimikunta: Veteraanin isänmaa

Suomen juhlavuonna on myös rauhanliikkeessä on syytä hetki miettiä menneitä. Meille keskeistä on kysymys rauhasta, tasa-arvosta ja yhteiskunnallisesta oikeudenmukaisuudesta. Miten
Pääkirjoitus: Hybridisodankäynnin soturit

Pääkirjoitus: Hybridisodankäynnin soturit

Suomen satavuotisjuhlan alla suomalaismedia ja monet turvallisuuspoliittiset asiantuntijat ovat osallistuneet ahkerasti omaan ”hybridisotaansa” Venäjän kanssa. Ei ihme, jos kansalaisten huoli
Kolumni: Presidentinvaalit sammutetuin lyhdyin

Kolumni: Presidentinvaalit sammutetuin lyhdyin

Suoran presidentinvaalin voisi lakkauttaa yhdentekevänä viihteenä, ellei sen aikana pystytä tämän parempaan keskusteluun. Niinistön ylivoimainen kansansuosio ja asemoituminen sinne mistä

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan