Lupa elää tavallista arkea – kansalaisaloite vaatii oleskeluoikeuden virallistamista

Lupa elää tavallista arkea – kansalaisaloite vaatii oleskeluoikeuden virallistamista

”Ihan tavallista, hiljaista ja turvallista arkea, sitä me toivoisimme”, sanoo Hazine, jonka perheen arki on ollut kaikkea muuta jo yli
Eurooppalainen kansalaisaloite avattu kaupankäynnin kieltämiseksi miehitettyjen alueiden kanssa

Eurooppalainen kansalaisaloite avattu kaupankäynnin kieltämiseksi miehitettyjen alueiden kanssa

Eurooppalainen kansalaisaloite kerää nimiä kaupankäynnin kieltämiseksi miehitettyjen alueiden kanssa.  Sillä voisi olla seurauksia muun muassa Israelin, Marokon ja Venäjän miehityspolitiikalle.
Kansalaisaloitteessa vaaditaan neuvoa-antavaa kansanäänestystä hävittäjistä

Kansalaisaloitteessa vaaditaan neuvoa-antavaa kansanäänestystä hävittäjistä

Kansalaisaloite.fi-palvelussa on avattu uusi aloite, joka koskee Suomen hävittäjähankintoja. Aloitteessa ehdotetaan, että eduskunta ryhtyy valmistelemaan lakia, jossa Monitoimihävittäjien hankinta -tilausvaltuus
Kansalaisaloite hävittäjä­hankinnoista avattu

Kansalaisaloite hävittäjä­hankinnoista avattu

Suomi suunnittelee korvaavansa Hornet-hävittäjät uusilla hävittäjillä lähivuosina. Rauhanliike on jo pitkään arvostellut suunnitelmaa ja vaatinut sen keskeyttämistä. Kansalaisaloite.fi-palvelussa voi kannattaa

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan