Kolme päivää miehitetyssä Länsi-Saharassa

Kolme päivää miehitetyssä Länsi-Saharassa

Europarlamentaarikko Heidi Hautala vieraili parlamentin kansainvälisen kaupan valiokunnan delegaation mukana Dakhlan ja El Aaiúnin kaupungeissa syyskuussa. Hautalan aie tavata sahrawiaktivisteja
Kolumni: Puolueettomuuden kauhistus

Kolumni: Puolueettomuuden kauhistus

Helsingissä järjestetyt mielenosoitukset ihmisoikeuksien ja sananvapauden puolesta vaikuttavat jääneen Trumpin ja Putinin heinäkuisen kokouksen myönteisimmäksi saldoksi. Julkisten tietojen perusteella kahden
Länsi-Sahara: Rikas ja ryöstetty maa

Länsi-Sahara: Rikas ja ryöstetty maa

Länsi-Sahara, Espanjan entinen siirtomaa, on luonnonvaroiltaan rikas alue, jossa on runsaat kalavedet sekä fosfaatti- ja mineraalivarat. Polisario-liike, joka on alueen
EU ja Länsi-Saharan luonnonvarat

EU ja Länsi-Saharan luonnonvarat

Euroopan unioni joutuu arvioimaan uudestaan suhteitaan Marokkoon. EU:n tuomioistuimen joulukuussa antaman päätöksen mukaan Länsi-Saharan aluetta ei voi sisällyttää unionin ja
Ukrainan mutkikas tilanne

Ukrainan mutkikas tilanne

Rauhanliitto julkaisi joulukuussa artikkelikokoelman Näkökulmia Ukrainan todellisuuteen. Kirsti Era luki ja arvioi sen. Ukrainan Euromaidan-mielen­osoitukset alkoivat syksyllä 2013, Krimin valtauksesta
EU-tuomioistuin päätti: EU:n ja Marokon väliset sopimukset eivät voi kattaa miehitettyä Länsi-Saharaa

EU-tuomioistuin päätti: EU:n ja Marokon väliset sopimukset eivät voi kattaa miehitettyä Länsi-Saharaa

Euroopan unionin tuomioistuin antoi keskiviikkona 21.12.2016 lopullisen lausuntonsa EU:n ja Marokon välisestä vapaakauppasopimuksesta, joka allekirjoitettiin vuonna 2012. Päätös on hyvin
TYÖPAIKKOJEN RAUHANTOIMIKUNTA: VAPAUS EI VAPAUTA VASTUUSTA

TYÖPAIKKOJEN RAUHANTOIMIKUNTA: VAPAUS EI VAPAUTA VASTUUSTA

EU allekirjoitti Kanadan kanssa 30.10.2016 CETA-kauppasopimuksen (Comprehensive Economic and Trade Agreement). Belgian aluehallinnot vastustivat sitä investointisuojan vuoksi, mutta äänestysten jälkeen
Maailman konfliktit lisänneet EU-maiden asevientiä

Maailman konfliktit lisänneet EU-maiden asevientiä

EU:n jäsenmaiden aseviennin rahallinen arvo on kasvanut kolmen viime vuoden aikana noin 38 prosenttia verrattuna viisivuotisjaksoon 2008–2012. Laskelma käy ilmi

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan