Ukrainan äärioikeisto toimii valtion rakenteissa

Ukrainan äärioikeisto toimii valtion rakenteissa

Ukrainan äärioikeiston lisääntyvä väkivalta ei juurikaan näy suomalaisissa tiedotusvälineissä. Suomalaismedialle on ilmeisen vaikea tunnistaa ja myöntää Ukrainan sisäinen konflikti. Itä-Ukrainan
Ukrainan äärioikeisto uhkaa poliittisia vastustajiaan

Ukrainan äärioikeisto uhkaa poliittisia vastustajiaan

Mediaa luulisi kiinnostavan, että EU-maasta turvapaikkaa anova ukrainalainen etsintäkuulutettu kertoo turvallisuuspalvelun yrittävän värvätä hänet murhaamaan suositun journalistipoliitikon. Läntinen media ei
Rasistisen terrorismin kasvot

Rasistisen terrorismin kasvot

Lokakuussa 2019  istuin lounastauolla Hallen kaupungissa toimistoni lähistöllä olevassa opiskelijaruokalassa, kun luin poliisin määräyksen pysyä sisätiloissa terrori-iskun takia. Tekijöitä ei
Kolumni: Haave tulevista raunioista

Kolumni: Haave tulevista raunioista

Perussuomalaisten kansanedustajat moittivat rahoitusta, jonka dosentti Oula Silvennoinen on saanut juutalaisten kansanmurhaa koskevaan tutkimukseen, koska sitä käytetään ”perussuomalaisten kiusaamiseen”. Äärioikeistoyhteytensä
Mirotvorets ja Mordorin turvat ajojahdissa

Mirotvorets ja Mordorin turvat ajojahdissa

Olen Venäjän kansalainen, jolle on vuosia sitten myönnetty poliittinen turvapaikka Suomesta. Maaliskuun 2019 lopulla minut ilmiannettiin Ukrainan nationalistien Mirotvorets-sivustolla: puhelinnumeroni,
Elokuva: Ikuisen puhtauden tavoittelua

Elokuva: Ikuisen puhtauden tavoittelua

Helsingissä esitettiin Israeli Apartheid Week -tapahtumassa maaliskuussa 2019 dokumenttielokuva Forever Pure. Elokuva tutkii rasismin, jalkapallon ja vallan kolmiyhteyttä israelilaisessa Beitar
Mustan auringon varjossa

Mustan auringon varjossa

Joitakin tunteja Uuden-Seelannin Christchurchissa sijaitseviin kahteen moskeijaan 15.3.2019 tehdyn joukkoampumisen jälkeen maan pääministeri Jacinda Ardern totesi: "On selvää, että tätä
Ukrainan äärioikeisto ja Suomi

Ukrainan äärioikeisto ja Suomi

 Tänä vuonna huhtikuun 6. päivänä Suomessa järjestettävän nationalistisen Awakening II -konferenssin yksi pääpuhuja on ukrainalaisen Asovan pataljoonan kasvoina esiintyvä Olena

0
    0
    Ostoskorisi
    Ostoskorisi on tyhjäPalaa kauppaan