Suomen osallisuudesta Palestiinan tilanteeseen

Suomen osallisuudesta Palestiinan tilanteeseen

Arabikansojen ystävyysseura, ICAHD Finland ja Suomen Rauhanpuolustajat lähettivät ulkoasiainministeri Pekka Haavistolle 14.5.2021 avoimen kirjeen. Siinä todetaan, että Suomi tukee Israelin apartheid-järjestelmää ja miehityspolitiikkaa muun muassa asekaupoilla ja sallimalla siirtokuntatuotteiden tuonnin, ja kysytään, miten Suomi aikoo toimia vastuunsa kantamiseksi.

Arvon ulkoasiainministeri Pekka Haavisto,

kiitämme, että hallitus kiinnitti huomiota Israelin ja Miehitettyjen palestiinalaisalueiden kärjistyneeseen tilanteeseen lausunnollaan. Lausunnossa aiheellisesti korostetaan tilanteen kiireellisyyttä ja siirtokuntien laittomuutta sekä peräänkuulutetaan johtajilta vastuullisuutta.

Haluaisimme tiedustella, miten Suomen hallitus aikoo toimia kiireellisesti vastuunsa kantamiseksi.

Suomi ei ole irrallaan tapahtumista, vaan tukee Israelin apartheid-järjestelmää ja miehityspolitiikkaa muun muassa asekaupoilla ja sallimalla siirtokuntatuotteiden tuonnin.

Israelin merkittävin ihmisoikeusjärjestö B’Tselem julkaisi tammikuussa raportin [suomeksi täällä], missä se toteaa Israelin ylläpitävän kaikilla hallitsemillaan alueilla (Israel, Länsiranta ml. Itä-Jerusalem, Gaza, Golanin kukkulat) juutalaisen ylivallan järjestelmää, joka täyttää kansainvälisessä oikeudessa määritellyt apartheidin tunnusmerkit. Huhtikuussa Human Rights Watch julkaisi seikkaperäisemmän raportin samasta aiheesta. Järjestö vetosi hallituksiin, jotta nämä ilmaisisivat julkisesti huolensa Israelin apartheidista ja asettaisivat pakotteita.

Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International on vedonnut valtioihin, jotta nämä kieltäisivät siirtokuntatuotteiden tuonnin, koska se tukee kansainvälisen oikeuden rikkomuksia ja on siten kansainvälisen oikeuden vastaista.

Hallitusohjelman mukaan ”Suomi ei vie puolustusmateriaalia sotaa käyviin tai ihmisoikeuksia polkeviin maihin”. Kuitenkin Suomi on myöntänyt asevientilupia Israeliin. Myös Suomen asetuonti Israelista tukee ihmisoikeusloukkauksia ja hyötyy niistä, koska israelilaiset aseyritykset kehittävät tuotteitaan Israelin armeijan hyökkäyksissä. Amnesty International on vedonnut asekaupan lopettamiseksi Israelin kanssa.

Kysymme seuraavaa:

1) Aikooko hallitus ilmaista julkisesti huolensa Israelin apartheidista?
2) Aikooko hallitus hallitusohjelman mukaisesti asettaa Israelin asevientikieltoon?
3) Aikooko hallitus lopettaa asehankinnat Israelista?
4) Aikooko hallitus kieltää siirtokuntatuotteiden tuonnin?
5) Jos hallitus ei aio tehdä mitään näistä, miten se aikoo kiireellisesti kantaa vastuunsa?

Kunnioittavasti,
Syksy Räsänen

Alla olevien järjestöjen puolesta:

Arabikansojen ystävyysseura ry
ICAHD Finland ry
Suomen Rauhanpuolustajat ry