Suomalaislääkärit Länsi-Saharassa

Suomalaislääkärit Länsi-Saharassa

ls-artikkeli2_13_1
Helmikuussa 2013 kolme suomalaista lääkäriä Matti Rauvala, Abdel Maiche ja Tapio Hakala matkusti Länsi-Saharan pakolaisleireille Tindoufiin Algeriaan ja vapautetuille alueille. Rauvalalle ja Maichelle matka oli toinen. Kaksi vuotta sitten he työskentelivät alueella kuukauden. Lääkärivierailut ovat olleet Rauhanpuolustajien ja Länsi-Saharan ystävät Suomessa -järjestön kustantamia.

Vuonna 2012 kidnapattiin kolme eurooppalaista länsisaharalaisten pakolaisleireissä työskennellyttä terveydenhuollon työntekijää, kaksi espanjalaista ja yksi italialainen. Tapaus päättyi onnellisesti muutaman kuukauden jälkeen. Tämän seurauksena kansainvälisiä vierailuja on rajoitettu turvallisuussyistä, ja vain humanitaarinen apu Tindoufin pakolaisleireille on saanut jatkua.

Vaikuttava sotilaallinen saattue oli mukana koko matkamme ajan. Kaksi vuotta aiemmin olimme voineet liikkua vapaasti leireillä ja vapautetuilla alueilla. Tällä kertaa meitä kiellettiin liikkumasta ilman turvamiehiä. Seitsemältä illalla rautaiset terveysministeriön ovet, joiden takana asuimme, suljettiin kaltereilla. Tämän jälkeen niitä ei avattu kenellekään. Yksi avain annettiin meille ja toinen viralliselle saattajalle. Sopeuduimme uuteen tilanteeseen nopeasti, emmekä kokeneet oloamme turvattomaksi.

Paljon potilaita, vähän resursseja

Eniten työtämme vaikeuttivat suuri potilaiden määrä, kielitaito-ongelmat ja tarvikkeiden sekä henkilökunnan vähyys. Kolmen viikon aikana tutkimme yli 600 potilasta ja suoritimme 24 keskikokoista leikkausta. Viimevuotisen kidnappauksen jälkeen eurooppalaisia lääkäreitä on käynyt aiempaa vähemmän, joten sairaat olivat odottaneet meitä. Pulmia aiheutti nukutuslääkärin puute. Nukutuslääkärinä toimi kuubalainen anestesiahoitaja Noelvis Lopez. Hän oli taitava ja pystyi nukuttamaan lapsiakin. Leikkaukset saatiin tehdyksi onnistuneesti, vaikka ne aiheuttivatkin eniten huolta.

Tutkimme potilaita leirien viidessä keskittymässä ja kahdessa vapautettujen alueiden pääkeskuksessa, Tifaritissa ja Mharizissa. Matkat Saharan halki olivat monella tapaa rasittavia, vaikkeivat hiekkamyrskyt ja kuumuus olleetkaan sietämättömiä. Rabounin pääleiristä Dakhlaan on matkaa noin 150 kilometriä. Turvallisuustilanteen takia emme voineet yöpyä siellä, joten samana päivänä matkasimme vastaanoton jälkeen toiset 150 kilometriä takaisin Rabouniin asunnollemme. Vapautetuille alueille matkaa kertyy Saharan hiekkatietä vielä enemmän.

Turvamiehet olivat koko ajan mukanamme. Mikäli vastaan tuli joskus auto tai kuorma-auto, turvamiehet omalla autollaan lähestyivät meitä ja kuljettajamme muutti suunnan kauemmaksi vastaantulevista. Rupattelut, kontaktit ja teen juonti paikallisten kanssa jäivät.

Vastaanotto leireillä oli ylitsevuotavan arvostavaa, ystävällistä ja kohteliasta. Nautimme useita aterioita paikallisten korkea-arvoisten vaikuttajien parissa ja saimme kuulla ylisanoja pursuavia puheita, joihin sitten yritimme parhaamme mukaan kohteliaasti vastata.

EU:n talouskriisi tuntuu

Euroopan unionin talouskriisi on vaikuttanut leirien humanitaariseen apuun, etenkin kun suurin avun toimittaja Espanja on kärsinyt tuntuvasti kriisin seurauksista. Meidän jälkeemme oli tulossa espanjalainen avustusryhmä, joten teimme heille valmiiksi lääketieellisen arvion leikattavista potilaista: diagnoosi, leikkaussuunnitelma jne. Näin heille jäisi enemmän aikaa itse leikkauksia varten.

Potilaiden hoitoon käytettiin annetulla listalla olevia ja mukanamme tuomiamme lääkkeitä. Leikkasimme potilaita vain jos se katsottiin turvalliseksi. Teimme monenlaisia pieniä ja keskisuuria leikkauksia kuten tyrä- ja virtsarakkoleikkauksia, kasvainten poistoja ja pientä paikallispuudutusta vaativaa kirurgiaa. Oli varsin tavallista, että leikattavaksi sovitut potilaat eivät syystä tai toisesta ilmaantuneet sovittuun aikaan sairaalaan. Opimmekin pian suunnittelemaan leikkausohjelman paljon suuremmaksi, kuin mihin aika todellisuudessa olisi riittänyt.

Joitakin potilaita lähetettiin Algerian sairaaloihin. Saimme käyttää leikkauksissa aiempien ryhmien tuomia tarvikkeita, mutta ymmärsimme, että olisi suotavaa tuoda mukana omat välineet, koska paikallisella sairaalalla ei ole varaa niitä hankkia.

Vakituista lääkärinvastaanottoa ei ole

Potilasvastaanotolla kävi kovin monenlaisia potilaita vakavasti sairaista tavanomaisia pikku kolotuksia ja kipuja valittaviin. Oli myös harvinaisia, kotimaassa tuntemattomia sairauksia potevia ja sellaisia, jotka olivat jo käyneet aiemmin samojen oireiden vuoksi eri lääkäreillä ja saaneet hiukan erilaisia arvioita vaivoistaan ja niihin erilaisia hoitoja.

Kulttuuriset ja kielelliset erot antoivat oman värinsä ja haasteensa vastaanottotyölle. Jouduimme osittain turvautumaan tulkin apuun, vaikka yksi meistä (Abdel Maiche) osasi arabian kieltä. Saatoimme esimerkiksi joutua hieman uhkailemaan potilaita riisuutumaan tutkimista varten sanomalla, että vastaanotto päättyy lyhyeen, ellei välttämätöntä tutkimusta voida tehdä.

ls-artikkeli3_13Koska vakituista lääkärinvastaanottoa ei ole tarjolla, on ymmärrettävää, että jonot ovella olivat vastaanoton alkaessa aina pitkät. Illat kuluivat työn jälkeen hyvällä mielellä terveysministeriön tiloissa asunnollamme ruokaillen, lueskellen ja keskustellen.

Seuraavalla kerralla sopiva määrä olisi viisi lääkäriä, joista kaksi kirurgia, ja lisäksi nukutus- ja silmälääkäri. Samalla on tarpeen järjestää Suomeen varasto, jotta sinne voisi kerätä etukäteen lääkkeitä, laitteita ja tarvikkeita. Suunnitelmien toteuttaminen käytännössä on kuitenkin aivan toista kuin mielessä ja paperilla.

Teksti Tapio Hakala, Abdel Maiche ja Matti Rauvala