SaferGlobe: Suomen asevienti laski, Arabiemiirikuntiin vientilupia 140 miljoonalla eurolla

SaferGlobe: Suomen asevienti laski, Arabiemiirikuntiin vientilupia 140 miljoonalla eurolla

TIEDOTE 25.10.2021

Vuonna 2020 Suomen aseviennin arvo oli 160,9 miljoonaa euroa. Summa oli pienin sitten vuoden 2011, ja laskua kahteen aiempaan vuoteen verrattuna oli noin viidennes. Laskua tapahtui sekä sotilasajoneuvojen ja muiden sotatuotteiden että siviiliaseiden viennissä. Suomen aseviennin arvo oli silti myös vuonna 2020 kaksinkertainen verrattuna vuodesta 2002 alkavan tilaston alkuvuosiin.

Siviiliaseiden viennin arvo ylitti sotatuotteiden viennin arvon ensimmäistä kertaa SaferGloben 20 vuoden tilaston aikana. Siviiliaseita vietiin 81,1 miljoonalla eurolla ja sotatuotteita 79,9 miljoonalla eurolla. Siviiliaseita viedään pääasiassa metsästys- ja ampumaurheilukäyttöön. Sotatuotteet on kehitetty ensisijaisesti sotilaskäyttöön ja niihin sisältyvät aseiden, ajoneuvojen ja räjähteiden lisäksi esimerkiksi suojausmateriaalit, tuotantoteknologia ja ohjelmistot.

Siviiliaseiden vientiluvista vastaava Poliisihallitus ei kyennyt toimittamaan SaferGlobelle vientitilastoja. Syyksi Poliisihallitus kertoi tietojen kokoamisen hankaluuden. Tämä oli kolmas perättäinen vuosi, jona Poliisihallitus ei kyennyt toimittamaan mitään tietoja. Raporttimme pohjautuu siviiliaseiden osalta Tullin vientitilastoihin.

Läpinäkyvyyttä puolestaan paransi se, että puolustusministeriö sisällytti kielteiset vientilupapäätökset ensimmäistä kertaa vuosittaiseen vientivalvontaraporttiinsa.

Suomi myönsi poikkeuksellisia lupia Arabiemiirikuntiin

Valtioneuvosto myönsi maaliskuussa 2020 Arabiemiirikuntiin 139,3 miljoonalla eurolla vientilupia sotilasajoneuvojen osille. Näiden vientilupien arvo vastaa lähes koko vuoden 2020 vientiä. Luvat ovat poikkeukselliset niiden arvon lisäksi myös kestoltaan. Ajoneuvojen akselistoille myönnetty vientilupa on voimassa vuoden 2039 loppuun ja vaihteistoille myönnetty lupa vuoden 2050 loppuun asti. Keskimäärin vuosina 2017–2020 myönnetyt luvat ovat olleet voimassa kaksi vuotta, yli kymmenen vuotta vientiluvista on voimassa vain yksi prosentti. Ajoneuvon osien vastaanottaja on arabiemiirikuntalainen yritys Calidus, joka käyttää osat sotilasajoneuvojen valmistuksessa. Suomi ei voi vaikuttaa siihen, minne Calidus myy valmiit ajoneuvot.

”Suomi antaa vuosikymmeniksi arabiemiirikuntalaiselle yritykselle vapaat kädet viedä suomalaisia komponentteja sotatuotteittensa osina minne vaan”, toteaa SaferGloben tutkija Kari Paasonen.

Suomi keskeytti uusien vientilupien myöntämisen Arabiemiirikuntiin ja Saudi-Arabiaan vuonna 2018, koska maat osallistuivat sotatoimiin Jemenissä. Arabiemiirikunnat ilmoitti vuonna 2019 vetäytyvänsä Jemenistä, mutta kertoi helmikuussa 2020 jatkavansa ilmaoperaatioita Jemenissä.

Tiedot ilmenevät SaferGloben julkaisemasta asevalvontaraportista, www.armscontrol.saferglobe.fi. Raportti on tänään päivitetty vuoden 2020 vientitilastoilla, jotka on saatu puolustusministeriöltä, ulkoministeriöltä ja Tullilta.