Rauhantyöpaikka-palkinto Helsingin mielenterveystyöntekijöille

Rauhantyöpaikka-palkinto Helsingin mielenterveystyöntekijöille

[Rauhantoimikunta] Rauhantyöpaikka 2015 (19.01.16)Ay-väen rauhanpäivillä Kouvolassa jaettiin jälleen Rauhantyöpaikka-palkinto. Joka toinen vuosi Työpaikkojen rauhantoimikunta palkitsee jonkin työpaikan, ammattiosaston tai yhdistyksen rauhan- tai solidaarisuustyöstä. Kiertävä palkinto, euralaisen Orvo Saarisen tekemä kyntöauran terä periaatteella ”Miekat taotaan auroiksi”, luovutettiin sunnuntaina 17.1. Helsingin mielenterveystyöntekijät JHL ry:lle (os. 580), jonka jäsenistö koostuu Helsingin alueen mielenterveysalan työntekijöistä. Palkinnon vastaanottivat Hanna Toiviainen-Conteh (kuvassa oikealla), Eeva Japola ja Kalevi Kannisto.

Rauhantyöpaikka-palkinto 2015

Rauhantyöpaikka-palkinto on jaettu vuodesta 1985 alkaen ja nykyisin se jaetaan joka toinen vuosi Ay-väen rauhanpäivien yhteydessä. Palkinnon saajana voi olla työpaikka, ammattiosasto tai yhdistys. Vuosien aikana palkinto on kiertänyt ympäri Suomea, ja sen myöntämisperusteet tuovat esille kuinka monipuolista ja rikasta solidaarisuustyötä työpaikoilla ja ammattiosastoissa on vuosikymmenten ajan tehty. Kiertävä palkinto on euralaisen Orvo Saarisen tekemä kyntöauran terä periaatteella ”Miekat taotaan auroiksi”.

Vuoden 2015 Rauhantyöpaikka-palkinnon saava yhdistys on toiminut vuosien ajan puhtaan edunvalvonnan lisäksi aktiivisesti solidaarisuustyössä, sekä vähempiosaisten aseman puolustamisessa erityisesti omalla alallaan. Kyseessä on hieman alle 500 jäsenen kokoinen yhdistys.

He ovat olleet mukana tukemassa ja tehneet tunnetuksi PSI:n eli Julkisen alan kansainvälisen liiton käynnistämää keräystä, jolla tuettiin Ebola-­alueen sairauteen menehtyneiden terveydenhuoltoalan työntekijöiden perheitä.
Yhdistys on Suomen ammattiliittojen solidaarisuuskeskuksen kannatusjäsen. Yhdistyksen Solidaarisuusryhmä on mukana JHL:n ja SASKin hankkeessa tukemassa Renafamn-naisverkoston toimintaa Haitissa. Ryhmäläiset ovat tiedottaneet hankkeesta esimerkiksi Maailma kylässä -festivaaleilla ja SASKin Solidaarisuuspäivillä, ja varoja on kerätty mm. tukikonsertilla ja kohdentamalla yhdistyksen vuosipäiväonnittelut lahjoituksina kyseiseen kohteeseen. He ovat mukana myös hankkeessa, jossa tiedotetaan suomalaisesta työelämästä turvapaikanhakijoille yhteistyössä JHL:n ja turvapaikanhakijoiden kanssa työtä tekevien järjestöjen kanssa.

Yhdistys on varsinaisen edunvalvontatoimintansa ohella aktiivinen vaikuttaja myös laadukkaiden mielenterveyspalvelujen kehittämisen ja saatavuuden varmistamisessa Suomessa. Yhdistys osallistui viime vuonna järjestettyyn Huoli2015-kampanjaan toiminnallisesti sekä taloudellisesti. Kampanja nosti esiin huolen mielenterveyspalvelujen saatavuudesta rrityisesti siitä näkökulmasta, että psykiatrian laitoshoidon alasajon myötä olemassa olevat avohoidon palvelut eivät tarjoa riittävän kattavaa palvelutasoa.
Syksyllä 2015 yhdistys oli mukana myös Kellokosken sairaalan puolesta toimineessa kansanliikkeessä. Yhdistys edellyttää laadukkaita mielenterveyspalveluita siten, että myös psykiatrisen sairaanhoidon erityispalveluja tarjotaan väestöpohjaltaan suurella ja kasvavalla Uudenmaan alueella tasapainoisesti keskittämättä kaikkea Helsinkiin.

Vuoden 2015 Rauhantyöpaikka-palkinnon saa Helsingin mielenterveystyöntekijät JHL ry 580, jonka jäsenistö koostuu Helsingin alueen mielenterveysalan työntekijöistä.

Ay-väen rauhanpäivillä yhdistys 580:n edustajina ovat Hanna Toiviainen-Conteh, Eeva Japola ja Kalevi Kannisto.

Työpaikkojen rauhantoimikunnan puheenjohtajan Tanja Pelttarin pitämä lyhennetty puhe palkinnon luovutuksen yhteydessä.