Rauhan viestisilta on lasten ja koululaisten projekti, jonka tarkoituksena on välittää rauhan sanomaa lapsille ja nuorille.
Lasten kasvattama auringonkukka ja auringonkukansiemenet annetaan eteenpäin koulusta aina seuraavaan kouluun, lapsen kädestä seuraavan lapsen käteen. Tavoitteena on, että kaikki kuulevat lasten viestin ja toiveen rauhan säilymisestä maailmassa.
Lapset toimivat rauhan lähettiläinä. Tämä ajatus on jatkoa presidentti Sauli Niinistön ja Jope Ruonansuun yhteiselle viestille kiusaamattomuudesta, josta Niinistö kävi puhumassa Kemissä huhtikuussa.
Rauhan viestisilta avattiin Kemin Kulttuurikeskuksen taidemuseossa keskiviikkona 11.5.2022. Viestisillan avasivat idean isä ja äiti, toimittaja ja dokumentaristi Rasoul Khorram ja dosentti Teija Waaramaa.
Opetusministeri Li Andersson antoi tukensa Rauhan viestisillalle istuttamalla auringonkukan taimia Eduskuntatalon edessä Helsingissä perjantaina 20.5.
• Rasoul Khorram on kotoisin Iranin Kurdistanista, jossa hän on itse joutunut kokemaan lapsena sodan. Hänen edellinen projektinsa oli sodanvastainen taidehanke ”Kukkia rakettiruukkuihin”, jonka hän toteutti viime vuonna Irakin Kurdistanissa. Hän on myös Operaatio Rauhan kukka -idean isä. Tämä operaatio avattiin Kotkassa maaliskuussa, ja siinä haastettiin kaikki kylvämään auringonkukan siemeniä.
Rasoul Khorramin kirjoittama artikkeli julkaistiin lehdessämme numero 4/2021.
• Teija Waaramaa on viestinnän tutkija ja opettaja, Tampereen yliopiston dosentti ja viestintätieteiden yliopistonlehtori Vaasan yliopistossa. Hän on kotoisin Kemistä.
Lasten ja koululaisten Rauhan viestisilta lähtee liikkeelle Kemin kouluista. Koulun oppilaat vievät seuraavaan kouluun valmistamansa auringonkukan ja siemenet kylvettäväksi seuraavassa koulussa. Seuraava koulu puolestaan siirtää viestiä eteenpäin samalla tavalla. Useat koulut ovat ottaneet haasteen vastaan, joten viestiketju lähtee heti etenemään eri ilmansuuntiin, myös Ruotsin Haaparantaan.
Kukansiemenet kylvetään ruukkuihin ja kevään lämmetessä ne istutetaan ulos sopivaan paikkaan. Nämä istutukset muodostavat Rauhan puutarhan. Istutukset ovat myös positiivinen ilmastoteko.
Kuvat: Sofia Pikunova
Rauhankukka
”Olen Rasoul Khorram. Muutin yli 10 vuotta sitten Suomeen Iranin Kurdistanista, ”Kirsikan kaupungista” Oshnaviyenista, joka sijaitsee Iranin, Irakin ja Turkin rajalla.
Muistan lapsena, kun kesken leikkien yhtäkkiä kuulimme hävittäjäkoneen kovan metelin. Juoksin itkien äidin syliin turvaan, ja menimme kellariin suojaan. Muistan vielä, kuinka öisin valvoin rauhattomana ja pelkäsin sodan äänien vuoksi.
Rakas äitini opetti minulle, että jos elämässä haluaa arvostaa toista ihmistä, hänelle voi istuttaa kukan tai puun. Kukka rauhoittaa mielen ja kasvattaa ystävyyttä.
Äidin ehdotuksesta aloitin oman projektini sotaa vastaan. Projektini on auringonkukkien istuttaminen. Projektin tähän asti kaunein hetki oli, kun luettuaan lehtiartikkelin projektistani eräs suomalainen äiti kirjoitti äidilleni ja minulle kirjeessään näin:
”Tarinasi kosketti suuresti! Olen tehnyt surutyötä tyttäreni Susannan kuoleman johdosta, ja jotenkin nämä auringonkukat kuuluvat hänen viimeisiin päiviinsä. Veimme hänelle niitä Vaasan sairaalaan, ja jopa arkkuun laitoimme niitä! Sinun auringonkukkatarinasi yhdessä äidin kanssa oli lohduttava ja kaunis.”
Kukat tuovat rauhan ja ilon.
Irakin diktaattori Saddam Hussein teki Halabjan kaupunkiin kemiallisen ilmaiskun, jossa kuoli yli 5 000 kurdia. Viime vuonna vein paljon kukansiemeniä Suomesta Kurdistaniin. Jaoin siemenet ja istutin kukantaimia Husseinin raketinhylsyihin merkkinä sotaa vastaan ja rauhan puolesta. Otin tästä valokuvia, ja näyttelyssä kerroin Yhdysvaltain suurlähetystölle, että asekaupan tulos on vain kuolema ja hätä. Maailma ei tarvitse lisää aseita, vaan kukkia.
Viime keväänä istutin salaa paljon äitini lähettämiä auringonkukansiemeniä Helsingissä ja tein havaintoja siitä, miten kukat vaikuttavat ihmisiin. Projekti on saanut aikaan paljon ystävyyttä, mutta valitettavasti myös aggressiota. Ajattelen, että jokaisella on oikeus aggressioon, jos hän ei ymmärrä kukkien kieltä. Ajattelen, että jos sinulla on ongelmia jonkun kanssa, vie hänelle kukka. Se on hyvä aloitus uudelle ystävyydelle.
Asun Viikissä, josta on vain lyhyt matka yliopiston kasvimaalle. Istutin sielläkin salaa joihinkin laatikoihin auringonkukansiemeniä ja taimia ja ne kaikki kasvoivat hyvin. Vähän ajan kuluttua joku viljelijä istutti samaan laatikkoon kesäkurpitsan taimia. Kun kerran menin kastelemaan taimia, näin, kuinka viljelijä kasteli sekä kesäkurpitsaa että auringonkukkia. Se oli ystävällinen teko, josta syntyi onnentunne. Laatikon kasvi ja kukka ovat kasvaneet yhdessä joka päivä yhä suuremmiksi. Mietin, kuka on tämä kiltti ihminen. Varmasti hänellä on lämmin sydän, minkä vuoksi hän ei poista ”ylimääräistä” vierasta kukkaani! Toivoin, että olisin tavannut hänet ja olisin saanut halata ja kiittää häntä. Haluaisin laitaa hänelle viestin laatikkoon ja pyytää saada tavata hänet. Hänen kesäkurpitsansa on kasvanut nopeasti, kukkii ja lehti kasvoivat auringonkukan korkeudelle saakka.
Kasvimaalla oli lähes 60 laatikkoa. Kun auringonkukan taimet tulivat esiin, jotkut poistivat ne. Menin joskus työn jälkeen katsomaan ja kastelemaan taimia. Voi, että olikin tapahtunut iso katastrofi! Laatikossa oli nyt vain kesäkurpitsa! Mitä oli tapahtunut, missä olivat auringonkukat? Aloin heti tarkistaa laatikon ympäristöä, mutta mitään ei näkynyt! Tarkistin kompostilaatikot: ensimmäisessä laatikossa ei ollut mitään, eikä toisessakaan laatikossa! Kolmannesta laatikosta löysin auringonkukkia juurineen! Kuka oli repinyt kukat irti! Otin kaikki kukat. Minun piti nyt pelastaa ”haavoittuneet kaverit”. Ne olivat nyt sylissäni ja tarvitsivat ensiapua. Halusin istuttaa ne muihin laatikoihin, mutta joka laatikko oli täynnä kasveja.
Lopulta näin, että yksi laatikko oli täynnä kuivuneita kasveja. Päättelin, että laatikko ei ole kenenkään. Puhdistin sen huolellisesti ja istutin hellävaraisesti ”haavoittuneet” kaverit uuteen laatikoon. Minulla ei ollut juurikaan toivoa, että ne pystyisivät hengissä. Kastelin niitä kuitenkin.
Matkalla kotiin mietin, mikä oli ollut syynä siihen, että joku oli tehnyt jotakin näin surullista. Olin tietenkin istuttanut siemenet toisen ihmisen laatikkoon, ja aluksi hän oli kasvattanut niitä minun kanssani, olimme kastelleet niitä yhdessä. Hän ei ollut nähnyt minua, enkä minä tiedä, kuka hän oli. Hänen kesäkurpitsansa oli kasvanut nopeasti, ja ehkäpä siinä pienessä laatikossa auringonkukkani häiritsivät kurpitsan kasvua, mikä vuoksi hän oli repinyt kukat pois.
Minulle tämä tarina vertautuu maahanmuuttajiin Suomessa. Tiedän, että suomalaiset arvostavat ahkerasti työtä tekeviä maahanmuuttajia. He arvostavat myös sitä, että maahanmuuttajat kunnioittavat täkäläisiä sääntöjä ja kulttuuria. Jos heistä tuntuu, että heidän kulttuuriaan ei kunnioiteta, monet ovat silloin sitä mieltä, että maahanmuuttajat saisivat lähteä takaisin kotiinsa. Itse yritän tehdä työtä, istuttaa ystävyyttä ja jakaa iloa. Mutta joudun tekemään sen salaa.
Viikko sitten menin katsomaan haavoittuneita kavereita. Laatikosta nousi elämää! Vain yksi ei ollut jaksanut elää, ja muiden alalehdet olivat kuivuneet. Mutta ne näyttivät selviytyvän! Nauroin ääneen ja kiitin aurinkoa, syleilin multalaatikolta ja kastelin auringonkukat sadevedellä. Nauroin ja lauloin vain!
Sisukkaat kauniit ystäväni kestivät ja nousivat uudestaan. Haluan järjestää juhlat kukille ja näyttää muille, että jos elämässä kaatuu, pitää yrittää nosta uudestaan.
Opin paljon kukkien viestistä: elämässä pitää pystyä taipumaan ja tanssimaan tuulien kanssa ja antaa lämmintä valoa kuin aurinko, pyytämättä mitään takaisin.
Toivon, että jonakin päivä onnistun rakentamaan monikulttuurisen rauhan puutarhan niin, että pystymme siellä istuttamaan kauniita kukantaimia, jotka saavat vapaasti kasvaa täällä Suomenmaassa.
