Rauhan Puolesta -lehti 70-luvulla

Rauhan Puolesta -lehti 70-luvulla

Rauhan puolesta -lehti kasvoi 1970-luvulla A5-kokoisesta vihkosesta tabloid-muotoon. Vuosikymmenen aikana lehti ilmestyi 6–8 numerona vuodessa, kuitenkin niin, että vähintään yksi oli kaksoisnumero. Lähes koko vuosikymmenen lehden päätoimittajana toimi Rauhanpuolustajien pääsihteerinä järjestön perustamisesta asti toiminut Mirjam Vire-Tuominen. Vuonna 1979 hänen työtään jatkoi seuraavana vuonna pääsihteeriksi valittu Johannes Pakaslahti.

Vuosikymmenen tärkeimmät teemat olivat Vietnam, Afrikan vapautustaistelut, Euroopan turvallisuus- ja yhteistyökonferenssin valmistelu, jota varten vuonna 1970 perustettiin Suomen toimikunta Euroopan turvallisuuden edistämiseksi (STETE), YYA-sopimus, Saksojen kysymys, Portugalin ja Espanjan demokratisoituminen ja tietysti Lähi-itä.

Vuosikymmenen alkupuoliskolla perustettiin muun muassa Afrikka-komitea, joka toimi aluksi Rauhanpuolustajien jaostona, Suomi–Vietnam-seura (nykyään Vietnam-seura), Arabikansojen solidaarisuustoimikunta (Arabikansojen ystävyysseura perustettiin vuonna 1976 jatkamaan toimikunnan työtä) ja Suomi–Chile-seura. Uudet järjestöt pesiytyivät Rauhanpuolustajien siipien suojiin Helsingin Bulevardilla sijainneeseen toimistoon. Vuonna 1973 perustettiin lisäksi Rauhankulttuuritoimikunta. Elettiin Rauhanpuolustajien toiminnan voimakkaan kasvun aikaa: piirijärjestöt kattoivat vuosikymmenen lopussa käytännössä koko maan, ja jäsenjärjestöjen määrä kasvoi vajaasta 30:stä yli 70:een.