Rauhan Puolesta -lehti 60-luvulla

Rauhan Puolesta -lehti 60-luvulla

1950-luvun lopulla Rauhanpuolustajien kunnianhimoinen Tänään-aikakauslehti muuttui vaatimattomammaksi jäsenlehtityyppiseksi Rauhan Puolesta -nimellä ilmestyväksi A5-kokoiseksi tiedotteeksi. Se oli itse asiassa erillisen Rauhan työn tuki ry:n jäsenlehti. Rauhanpuolustajat itse säilyi järjestöjen järjestönä.

Uutena teemana nousi esiin muun muassa Vietnam ja toiminnassa esimerkiksi matkailu Itä-Eurooppaan. Myöhemmin vuonna 1974 perustetun Työpaikkojen rauhantoimikunnan edeltäjä Ammattiyhdistysväen rauhanvaltuuskunta käynnisti myös toimintansa. Presidentti Kekkonen osallistui hyvin näyttävästi Rauhanpuolustajien toimintaan, ja järjestö puolestaan tuki YYA-Suomen virallista ulkopolitiikkaa. Tshekkoslovakian miehitys herätti ristiriitoja järjestön johtoelimissä, mutta keskustoimikunta päätyi äänestyksen jälkeen varsin neuvostomieliseen kannanottoon.