Laustin lukuvinkki: Riippumattomien, kriittisten kommentaattorien esittelyä. Vuorossa Jerome Roos.

”Vanha maailma on kuolemassa ja uusi maailma pyrkii syntymään. Nyt on hirviöiden aika.”

Tällä lainauksella italialaisen vallankumouksellisen Antonio Gramscin ajattelusta kuvaa ROAR-lehden perustaja Jerome Roos aikamme perustavanlaatuista ongelmaa. Edistykselliset liikkeet kuten occupy ja indignados ovat luoneet mielikuvan vallankumouksellisten yhteiskunnallisten muutosten mahdollisuudesta. Samaan aikaan kaikki ympärillämme näyttää taantuvan brutaaliin hirmuvaltaan, ellei peräti suoranaiseen barbariaan. Elämme hirviöiden aikaa.

Roos luettelee pelottavia esimerkkejä. Kreikassa uusnatsistinen Kultainen aamunkoitto -puolue on lisännyt kannatustaan, Israel on syyllistynyt hirmutekoihin Gazassa, ISIS on levittänyt pelkoa raakalaismaisella toiminnallaan, Yhdysvalloissa on harjoitettu kansalaisten massiivista vakoilua ja maan rasistinen poliisilaitos on saanut militaristisia piirteitä. Ukrainassa Venäjä ja Länsi ovat pelanneet vaarallista geopoliittista peliä. On kuin olisimme ajautumassa maailmanlaajuiseen kaaokseen ja pysyvään hätätilaan, jossa ihmiselämän arvo on laskemassa nollaan. Mahdollisuudet vapaampaan ja demokraattisempaan politiikkaan näyttävät kutistuvan päivä päivältä. Miten tähän kaikkeen tulisi suhtautua?

Ensinnäkin tulisi Roosin mielestä ymmärtää, että nämä pelottavat ja moraalisesti vastanmieliset hirviöt ovat oire syvemmästä ja perustavanlaatuisemmasta kriisistä. Gramscin kuvaamassa välivaiheessa, kun vanha maailma käy kuolinkamppailua ja uusi mailma yrittää syntyä, kaikenlaisia sairaalloisia ilmiöitä leviää ympärillämme.

Roos kirjoittaa, että vanha maailma on kuolemassa, koska finanssipääoman kasaantumiseen perustuva uusliberaali järjestys ja liberaalin demokratian edustukselliset instituutiot ovat ajautuneet kriisiin. Pääoma on kasaantumispolitiikassaan yhä suuremmassa määrin riippuvainen valtioiden väkivaltaelimistä, uusimperialistisesta seikkailupolitiikasta ja ihmisten varallisuuden suoranaisesta ryöstämisestä. Poliittisten eliittien demokraattiset teeskentelyt alkavat näyttää yhä epäuskottavammilta. Poliittiset instituutiot eivät ole enää pitkään aikaan edustaneet muita kuin vauraita kansalaisia. Köyhät, työttömät ja puolityöttömät sekä pahasti velkaantuneet tavalliset kansalaiset ovat nopeasti tulossa tästä kaikesta tietoisiksi.

Kaikkialla maailmassa on meneillään innostavia paikallisia suoran demokratian ja radikaalin itsehallinnon kokeiluja. Näiden toiveita herättävien kokeilujen tulisi kuitenkin levitä sellaiselle tasolle, että ne kykenevät uhkaamaan vallassa olevaa järjestystä. Roos pohtiikin, miksi vastarinta on niin heikkoa ja hajanaista. Yksi syy on se, että viime aikoina voimistunut uusliberaali talousjärjestys on hajottanut yhteiskuntien sosiaalista kudosta. Ihmisten keskinäiset solidaarisuuden siteet ovat heikentyneet. He pelkäävät tulevaisuutta ja kokevat voimattomuutta järjestelmän näennäisen sitkeyden vuoksi. Ihmiset pyrkivät tulemaan jotenkuten toimeen sen sijaan, että heittäytyisivät loputtomiin ideologisiin väittelyihin ja toivottomilta tuntuviin pitkän aikavälin projekteihin.

Miten ihmisiä voidaan rohkaista uuteen radikaaliin liikehdintään? Tässä Roos viittaa Max Haivenin ja Alex Khasnabishin tuoreeseen kirjaan, jossa tekijät kirjoittavat radikaalin mielikuvituksen välttämättömyydestä. Jos emme kykene kuvittelemaan parempaa maailmaa, miten kykenisimme sellaisen luomaan? Roos toteaa, että vasemmiston neuvottomuus jättää tilaa reformismille, joka ei johda mihinkään, tai pahimmillaan Gramscin kuvaamille hirviöille.

Roos toteaa edelleen, että vasemmiston on kyettävä kehittämään aatteelliset käsitteensä ja demokraattiset toimintatapansa sellaiselle tasolle, että ne kykenevät muuttamaan ei ainoastaan meidän elämäämme vaan myös planeettamme miljardien ihmisten elämää. Vapaudenhenkiset liikkeet ovat kamppailleet kauan näiden kysymysten kanssa. Roos luettelee Pariisin kommuunin (ja sen myöhemmät analyysit), vallankumouksellisen Katalonian, meksikolaisen Chiapasin maakunnan itsehallinnolliset yhteisöt ja pohjoissyyrialaisen kurdiväestön vapausliikkeen Rojavassa. Inspiraatiota löytyy myös varhaisempien anarkistien ja vasemmistokommunistien työstä. Roos mainitsee Cornelius Castoriadisin ja Murray Bookchinin.

Kreikassa jonkin aikaa asunut Roos seurasi Ateenassa, miten fasistiset mellakkapoliisit tyhjensivät raaoin ottein Syntagma-aukion mielenosoittajista. Hän siteeraa paikalla ollutta aktivistiystäväänsä, joka sanoi ”olevan selvää, että viattomuuden päivät ovat ohi”. Kuvittelimmepa voiton tässä kamppailussa minkälaiseksi tahansa, sen saavuttamiseksi on luovuttava viattomuudestamme ja alettava järjestäytyä. Taivaanrannalle on keräytymässä synkkiä pilviä. Hajanainen ja järjestäytymätön vasemmisto on helppo tuhota. Vasemmiston on kehitettävä strategioita uusliberaalin kontrollikoneiston heikentämiseksi, radikaalin mielikuvituksen elvyttämiseksi ja kansainvälisen poliittisen toimintaprojektin kehittämiseksi. Projektin tulisi perustua uskottavalle vapautta korostavalle näkemykselle, joka auttaa luomaan nykyistä laajempaa itsehallinnollista yhteiskunnallista kehitystä.

Lähdeartikkeli

Jerome Roos on tutkija, kirjailija ja elokuvantekijä. Hän on opiskellut Hollannissa, Italiassa, Ranskassa ja Englannissa. Parhaillaan hän on tohtoritason tutkija Firenzen Kansainvälisen poliittisen talouden eurooppalaisessa yliopistossa.
ROAR-lehti

Tapani Lausti
www.lausti.com

Kuva: José Manuel García Jurado