TYÖPAIKKOJEN RAUHANTOIMIKUNTA: Mietteitä Ay-väen rauhanpäiviltä

TYÖPAIKKOJEN RAUHANTOIMIKUNTA: Mietteitä Ay-väen rauhanpäiviltä

Pakkasta oli yli 30 astetta, kun lähdimme 16. tammikuuta Joensuusta ajelemaan Ay-väen rauhanpäiville Kouvolaan. Odotukset olivat korkealla, vuodentakainen ensi kokemukseni Rauman rauhanpäiviltä jätti kipinän osallistua uudelleen.

Kaupungintalolla jo ensimmäinen paneelikeskustelu hallituksen toimien vaikutuksesta ay-liikkeeseen ja kolmikantaan sytytti. SAK:n asiantuntija Jukka Kärnä kehotti varautumaan miinusmerkkiseen tulokseen neuvoteltaessa pakkolaeista hallituksen kanssa. Ihmettelin ja ärsyynnyin, eihän tuollainen periksi antamisen asenne neuvotteluihin lähtiessä toimi. Hallitus yrittää pakkolaeillaan saada ay-liikkeen polvilleen, ja SAK on jo heti kättelyssä antautumassa. SAK on suurin palkansaajajärjestö, en usko jäsenistön kannattavan tuollaista neuvottelutaktiikkaa. Kerroin kantani ja ehdotin sekä SAK:lle että vasemmistolle aloitteellisuutta eikä pelkkää turpiin ottoa hallitukselta ja työnantajilta. Metalliliiton nuorten aloitteesta tehty Operaatio Vakiduuni on malliesimerkki konkreettisesta ja solidaarisesta toiminnasta pätkätyöläisten ja osa-aikaisten aseman parantamiseksi, nyt kansalaisaloite on menossa eduskunnan käsittelyyn. Esitin työpäivän lyhentämistä, kuuden tunnin työpäivä lisäisi yhteiskunnan kokonaishyvinvointia ja vähentäisi työttömyyttä.

TTIP- ja TiSA-paneeli oli täynnä asiaa ja ihastelin Yrjö Hakasen asiantuntemusta ja selkeää esitystyyliä. Teppo Eskelinen kommentoi napakasti koko TTIP-sopimuksen olevan niin huono, että se täytyy yrittää kumota. Vihreiden kansanedustaja Heli Järvinen kannatti neuvotteluiden jatkamista, sillä sopimus voisi lisätä EU:n vientiä Yhdysvaltoihin. Järvinen oli huolissaan bangladeshilaisten hikipajatyöläisten asemasta. Olisin kysynyt häneltä, miten TTIP:n uhkana oleva eurooppalaisten työläisten oikeuksien ja palkkojen huononeminen USA:n mallin mukaan parantaisi bangladeshilaisten tilannetta. Pyysin puheenvuoroa liian myöhään enkä päässyt esittämään kysymystäni.

Sunnuntain paneelin aiheena oli turvapaikanhakijat Suomessa. Amnestyn toiminnanjohtaja Frank Johansson myöhästyi junasta, mutta onneksi saapui paikalle. Hän puhui vakuuttavasti ja empaattisesti pakolaisten pakkotilanteesta jättää kotinsa, perheensä ja kotimaansa ja kuinka vaikeaa on tulla vieraaseen maahan, kieleen ja kulttuuriin vailla muuta identiteettiä kuin turvapaikanhakija. Johansson ihmetteli median tapaa lietsoa asenneilmastoa jo pelkästään käyttämällä kieltä, joka puhuu luonnonilmiöistä, kuten ”pakolaisvyöry tukki poliisitalon”. Hän korosti Euroopan olevan vailla poliittista tahtoa ja ongelmana olevan poliittisen päätöksenteon kriisin, ei resurssien puutteen. Haluammeko murentaa yhteisen ihmisyytemme ja tavoitella vain itsekkäästi taloudellista hyötyä ja etua kaiken muun kustannuksella?

Rauhanpäivät innosti minua upealla asiasisällöllään mutta ennen kaikkea ihanilla, aidoilla ihmisillään. Tunsin vihdoin löytäneeni henkisen kodin, näiden hyväntahtoisten, ajattelevien ihmisten kanssa vietin ikimuistoisen viikonlopun.

Jaana Haverinen, Joensuu